Harmaa

Lauantai aamun hitautta.

Päivä aukeaa rauhallisesti.
Päivästä tekee hiukan harmaan mun fatiikki.
Mä en jaksaisi enää päivääkään tätä jaksamattomuutta!
Kun aamulla heräsin suhteellisen pirteänä, ajattelin, että tästä tulee ihana päivä.
Laitoin lapsille aamupalaa, kävin suihkussa ja hiukan meikkasin.
Suunnittelin pirtelöä tehdessä pyöräileväni kierrätykseen, mikä aivan kotini lähellä.
Sitten se paino, voimattomuus lihaksissa vyöryy vaan päälle.
Tunnen, että hyydyn. Näin käy joka päivä ennen kello 11.
Sanoin lapsille, että jos nyt lähdetään, jaksan ehkä reissun tehdä.
Hetken päästä oli jo myöhäistä...sänky kutsuu taas.
Jos voisin saada jonkun piikin, mikä antaisi lisää voimia, ottaisin sen.
Haluaisin niin jaksaa tehdä enemmän, pidempään.
En halua levätä joka välissä.

Onneksi lauantai on pitkä.
Päivä on alussa.
Ehkä pienen levon jälkeen sitä jaksaa taas.
Olen ostanut ison pussillisen ihania kukkasipuleita.
Ajattelin lasten kanssa istuttaa niitä maahan.
Ensi keväänä olisi ihana nauttia kukkaloistosta.

Leppoisaa päivää!

Huomenta!

Täällä on tänään herätty tukka pystyssä.
Pieni mies on kiukkuinen kuin ampiainen...
Hän tietää, että tänään minä lähden.
TÄNÄÄN!!!!
Voi ihanaa, kamalaa!!!
Tuhat ja sata asiaa tehtävänä viimeisenä päivänä.
Matkalaukut matkasi jo onneksi eilen anopin kyydissä Hesaan.
Me menemme junalla tänään perässä.
Kukat pitää vielä ehtiä istuttaa, samoin heitellä siemeniä pihalle sinne tänne.
Ajoittelen tässä postauksia blogiini, ettei ihan hiljaista ole matkan aikana.
Postailen matkalla aina mahdollisuuksien mukaan.
Huomenna on lento kello 07.55 Los Angelesiin. Hui!

Miten kaikki voikaan jäädä aina viime tippaan?

Perjantai-ilta

 

Leffa-ilta vietetty poikien kanssa.
Nyt on kaksi väsynyttä pientä miestä sohvalla nukkumassa.
Nukahtivat jo ennen yhdeksää...
Kissa kiehnää ja kaipaa ruokaa.
Astianpesukone hurisee taustalla.
On vain hiljaista, ihanan hiljaista.
Talossa vain minä ja pojat.
Miten erilaista onkaan, kun osa perheestä puuttuu.

Nauttikaa illasta!

Prinsessa ja herne?

Meidän pieni Frida-kisamme oli kuin Prinsessa patjojen päällä. 

Herne vain puuttui pinon alta.
Nautiskelija hän on.
Kissat osaavat ottaa elämän rennosti.

Rauhallista lauantaita kaikille!

Ps. Ehdit vielä tänään osallistumaan suloiseen sydän-arvontaan.

Vapun jälkeen

Ollaan oltu yhdessä.
On ollut aika kivaa.
Ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut, ollaan vain oltu.
Koti on elänyt menossa mukana ja kaikki on jälleen vähän sinnepäin.

On aika jännä huomata, miten pieni sotkukin alkaa näyttämään omissa silmissä kauniilta.

Alan oppia sietämään sotkua.
Minusta se on hyvä asia!
Olen ollut siivousintoilija ja pakottanut itseni muuttumaan.

Elämä on tässä ja nyt.

En halua viettää elämääni aina vain siivoten...

Eilen touhuttiin ulkona, koko päivä, siksi väsähtäneitä touhusankareita oli joka puolella.
Ihanat pienet pallerot nukkuivat toisissaan kiinni sohvalla,
kolmas karvapallero oli terassilla täydessä unessa.
Kun touhuaa ja elää täysillä, väsyy.

Muistathan sinäkin huilata!

Ja antaa ehkä niiden pienten sotkujen vain olla.
Lapsilta ja eläimiltä voi oppia niin paljon! 

Aurinkoista toukokuuta sinulle! 


Ps. Ompelen tällä viikolla paljon. Tiedossa ompeluaiheisia postauksia koko loppuviikko. Ja ensi viikolla näette vilkaisun Vallilan uudesta "Taju kankaalla" syksyn mallistosta. Minä ja Pantton suuntaamme julkistamistilaisuuteen kameran kera. Jännää!

Happy Valentine´s day!

Ja nyt niitä on kaksi!!!

Murnauskis!
Me ollaan keltaisen talon kisut.
Mami sanoo, että me ollaan kuin Pilli ja Pulla.
Juu, ainakin kuin kaksi marjaa.
Mut hei, oikeasti meidän nimet on Fanni ja Frida!!

Ai miten meitä nyt onkaan kaksi täällä talossa?
Mä olin se, joka tupsahti 7kk seikkailujen jälkeen ensimmäisenä oven taaksen.
(Jos et ole siitä lukenut, löydät sen tarinan täältä.)

Fridan piti taas olla se, joka jää asumaan taloon kun mami perheineen tänne muutti.

Mutta ei se halunnut.

Sitä pelotti kaikki uudet ihmiset ja varsinkin lapset.

Joten se käyttäytyi kuin vähän pöpi ja pääsikin K:n kanssa muuttamaan uuteen kotiin.

Ei se kuitenkaan viihtynyt siellä, kun ei päässyt vapaasti ulos.

Mitä sitä sisällä aina tekisi muuta kuin hyppisi seinille?
Se saikin muuttaa K:n tädin luokse taloon, mistä se sitten lopulta kuitenkin karkasi.

En mä tiedä kuinka kauan se oli kadoksissa, mutta yksi yö se vain raapi meidän ovea.
Ja mami luuli että se olin mä, Fanni, joka oli jäänyt ulos.
Mutta mä nukuin sohvalla ja mami päästi tuon pienen sintin sisään.
Piti oikein soittaa keskellä yötä ja kysyä kuka tuli nyt taloon.
Olis kysynyt multa! Kyllähän mä nyt Fannin tunnen.
Ja siitä asti se on ollut täällä.

On kivaa, kun on taas kaveri!
Me leikitään piilosta ja hypitään pöydille, mutta ei me mitään rikota.
Touhutaan ja juostaan niin, että matot menee kurttuun.
Mutta oikeasti, vain iltaisin!

Päivällä me rakastetaan vaan nukkua.
Täällä on niin monta ihanaa pehmoista sänkyä, peittoa, tyynyä ja sohvaa mihin käpertyä.
Me vaan löffäillään masut täynnä ruokaa.
Ei meillä ole enää kiire minnekään.
Tää on meidän koti!

Ps. Ja kyllä me ihan oikeasti tykätään mamista ja sen perheestä!
Lasten vieressä on kanssa kiva yöllä nukkua, kun ne on niin lämpöisiä.

Uusi perheenjäsen

Saapui terassillemme kaksi viikkoa sitten.
Häntä ei osattu enää edes odottaa saapuvaksi.
Fanni, harmaa suloinen kissamme, tuli talon mukana.
Tai näin aluksi luulimme...

Toukokuussa hän lähti reissuilleen. (Tekee kuulemma näin joka kesä.)
Häntä etsittiin kesällä, syksyllä ja alkutalvesta.
Talon entinen omistaja oli jo aivan varma, että Fanni on kuollut.
Ja näin mekin luulimme.
Mutta kun pakkaset alkoivat paukkumaan, löytyi terassiltamme jälkiä.
Sitten vilahteli harmaa kissa pihalla.
Pian hän kökötti pöydän alla värisemässä.
Annoin hänelle ruokaa ja jätin taljan pöydän alle lämmikkeeksi.
Tässä vaiheessa olin aivan varma, että kyseinen kisu on Frida, myyjän toinen kisu, joka tuodaan välillä tontille ulkoilemaan.

Yhtena iltana Fanni pyysi päästä sisälle.
Hän nautti heti olostaan, lapsista, ruoasta ja lämmöstä.
Soitin ex omistajalle, että meillä taitaa olla hänen kisu sisällä.
Hän tulikin heti tarkastamaan kissan ja hämmästyi, että se olikin Fanni.
Kissa, joka oli ollut melkein 7kk reissussa.
Hän oli tullut takaisin, ehjänä, terveenä, mutta laihtuneena.

Fanni on nyt meidän kissa.
Hän kuuluu taloon, kuin piste iin päälle.
Tämä on hänen talonsa ja tonttinsa.
Mutta hän rakastaa meidän lapsia, jopa Panttonia.
Hän seuraa lapsia kaikkialle, ja nukkuu isompien vieressä.
Hän nauttii vessan lattianlämmityksestä, useista pehmoisista pedeistä, takan lämmöstä ja tonnikalasta.
Hän RAKASTAA tonnikalaa!!!

Eikö ole ihmeellistä, että jopa kissa on kuin luotu meitä varten?
Ei pelkää meitä tai lapsia, vaan nauttii heidän huomiostaan.
Kulkee ulkona tarpeillaan ja pyytää sisälle, kun on valmis.
(Toki laatikko löytyy yöllisiä tarpeita varten.)

Minä, ei kissaihminen, olen aivan rakastunut Fanniin.
Me kaikki olemme.