How is it?

Niin. 

Millaista se onkaan elää näin, kun on kroonisesti sairas?

Ethän sä näytä sairaalta?!! Kuulen usein. 

No en näytä en. 

Varsinkaan en, jos ei oo mukana pyörätuolia. Kyllä, minulla on sellainenkin huonoja jaksoja varten. 

Tai jos ortoosia ei juuri silloin tarvitse, tai se on vaatteen alla piilossa.  

Piilossa hymyn takana on kipu. 

Viiltävä kipu kaikkialla kehossa. 

Mietin kävellessä miten mun polvilumpiot ovat, miten lantio on, miten selkä on. 

Kulman takana oikaisen ja rusautan selkärankaa, että paine helpottuisi. 

Välillä tekee mieli mennä kadulle makaamaan, mutta onneksi aina löytyy paikka missä istua ja hengähtää. 

Et näe minua huonona päivänä. 

Olen silloin kotona. Sängyssä. 

Rakastan sänkyäni!

Se on turva, se on laturini. 

Sänkyyn menen keskellä päivää. 

Joka päivä. 

Joskus hetki, joskus tunti tai kaksi. 

Unta voi tulla välillä enemmänkin.

Riippuu mitä on tehnyt aiemmin. 

En jaksaisi ilman nukkumista, ilman lepotaukoja pitkin päivää.

Sairauden kanssa oppii elämään. 

Vaikeinta sen hyväksyminen on kai läheisille. 

Itse alan olla suhteellisen ok tämän kanssa. 

Välillä on henkisesti raskasta kestää fyysistä kipua, mutta silloinkin tiedän, että tulee parempi olo pian. 

Enää en niin paljon peittele. 

Olen avoin. Kerron jos tilanne sen vaatii.

Muuten olen ja elän kuten muutkin. 

Usein se tulee yllätyksenä ihmiselle, että olen parantumattomasti sairas. 

Kai osaan naamioida Eds-raitani hyvin ja hymyillä tarpeeksi. 

Olen ulkoisesti usein siisti ja huoliteltu. 

Sisällä on kuitenkin niin paljon, mitä et näe. 

Mutta hei, elämä on aikas jees, vaikka eläisikin kivun kanssa. 

Kipu antaa perspektiiviä elämään. 

Se auttaa värittämään arjen kauniimmaksi niin, että sen kauneuden huomaa. 

Osaa rakastaa enemmän, vahvemmin. 

Osaa arvostaa oikeasti pieniä asioita ja hidastaa tahtia. 

Negatiivisuus karisee pois, eikä ympärilleen todellakaan kaipaa sitä tai stressiä. 

Tässä ja nyt on ihan hyvä.

Oma hetki

Olemme muuttaneet takaisin kotiin. 

Omaan taloon, minä ja lapset. 

Lasten isä muutti Espooseen. 

Nyt oli parempi näin. 

Pitää elämässä valita aina kokonaisuuden kannalta se paras ratkaisu, eikä pohtia liian paljon. 

Elämä kyllä kantaa! 

Kaiken tekemisen, kamojen purkamisen ja järjestelyjen lomassa tarvitsen taukoja. 

Välillä fyysisiä lepotaukoja mutta myös henkisiä taukoja. 

Oma hetki arjen keskellä auttaa jaksamaan. 

Itselle rakas paikka on terassilla rappusilla. 

Kuunnellen tuulen suhinaa omppupuissa, villasukat jalassa juoden kahvia. 

Mieli lepää. 

Keho lentää tuulen mukana ja vain hengitän. 

Miten vietät oman hetkesi? 

Perjantaina

Kun fillis oli vähemmän iloinen, päätin piristää itseäni. 

Nätisti hiukset, meikki ja kiva asu toimii aina nopeana mielen nostattajana. 

Kannattaa oikeasti kokeilla, vaikka olisit yksin kotona!

Minulla oli treffit kahvilassa, niin oli myös syytä hiukan panostaa. :)

Mekko Nosh koko L

Neuletakki Gina Tricot koko xl

Leggarit Lidl koko L

Kiinnostaako asupostaukset teitä?

Ps. Kuvassa kauniin pommisisustuksen tarjosi tyttäreni. :)

Kadonnut vuosi?

Siitä on nyt vuosi, kun muutin Tammisaareen. 

Vuosi, kun olen ollut omillani lasten kanssa.

Vuosi, kun blogini on ollut pääosin hiljaa, kellunut perässä. 

Mihin vuosi katosi?

Minulle tuli vuosi lisää ikää. 

Esikoinen aloitti jo yläasteen. 

Minä rakastuin ja erosin jälleen. 

Vuodessa olen laihtunut, pienentynyt, kasvattanut todella pitkäksi hiukset. 

Punaan nykyään huuleni ja lakkaan kynteni.

Minä uin ja kävelen. 

Mutta minä edelleen kellun vuosi myöhemmin. 

Mihin elämä vie, mitä se tuo?

Jokainen päivä on hyvin samanlainen yksin lasten kanssa, mutta silti erilainen. 

Minä olen erilainen. 

Tunnen olevani yksin, vapaa mutta surullisen onnellinen. 

Voiko niin edes sanoa?

Olla surullinen, mutta samalla onnellinen.

Mutta sitä nyt olen. 

Kazuri, never say never!

Siitä on 15 vuotta, kun viimeksi käytin korviksia. Se oli häissäni. 

Sitten ei oo korut kiinnostaneet. 

Tänään löysin Popanasta Tammisaaresta täydelliset korvikset. 

Ihastuin niiden yksinkertaisuuteen, taitavaan käsityöhön ja väriin. 

Ne ovat aivan minä!

Ihme ja kumma, menivät rei'istä läpi vielä 15 vuoden jälkeenkin. 

Maanantaina ostamaan mintun väriset. 

Kazuri on uusi merkki minulle ja tulee Keniassa naisten työtä. 

Alusta loppuun minun tyyliset. 

Pitkästä aikaa...

Hei!

Aikaa on kulunut muutama kuukausi edellisestä postauksesta.
Olen edelleen hiukan hukassa minäni kanssa koskien blogiani.
En ole tästä ottanut stressiä, vain antanut tämän kellua ihan rauhassa.

Täällä minä olen.
Tammisaaressa lasteni kanssa.
Rakastan kotiani.

Erosimme uuden rakkauden kanssa.
Aina vain kaikki ei mene, kuin haluaisi.
Harvemmin itseasiassa.
Olemme edelleen ystäviä ja tekemisissä.

Ei ole helppoa luoda uutta suhdetta kolmen lapsen kera.
Tai tämän vaikean sairauden kanssa.
Tähän elämään astuminen ei ole, eikä tule olemaan kenellekään helppoa.

Itse olen tässä vuoden aikana ymmärtänyt, että jokaisella kohtaamisella on merkitys.
Ei kukaan tule elämäämme sattumalta.
Aina se kohtaaminen ei ole juuri sitä mitä kuvittelee ja merkityksen tajuaa joskus vasta paljon myöhemmin.
Itse olen oppinut jokaisesta lyhyestäkin suhteesta paljon itsestäni
Kuka minä olen nyt 35-vuotiaana, kolmen lapsen äitinä, 16 vuoden suhteen jälkeen.
Ajattelen niin, että kaikki tämä vain kasvattaa minua ja joku päivä kohtaan "sen oikean", sen jonka kanssa toivottavasti saan vanheta.
Siihen asti nautin elämästä ja otan asiat niin kuin ne tulee.
Liikaa ei voi suunnitella.
Liikaa ei voi toivoa, mutta unelmoida pitää!

Ehkä minä alan kirjoittaa teille ajatuksiani millaista tämä elämä on yksin lasten kanssa.
Millaista nettitreffailu tai ylipäätään treffailu on.
Koska sitä vaihetta nyt elän.
On treffailu hauskaa, mutta välillä siihenkin kyllästyy.
Sitten tuleekin vastaan mielenkiintoinen ihminen ja kiinnostus herää...ei sitä koskaan tiedä.
Hiljaa hyvää tulee.

Oletko sinä vielä siellä?

Ps. Ja anteeksi tämä hiljaiseloni. Yritän alkaa todella aktivoitumaan ja jatkaa kirjoittelua.

Ensimmäiset lasit

Tässä ne nyt ovat.

Minun ensimmäiset lasini. 

Kai se niin vain on, että minäkin vanhenen. 

Minulla on lievä taittovirhe.

Vaikeita migreenejä, erityiskuivat silmät ja hyvin valoherkät myös.

Toivotaan, että laseista on apuja. 

Lasini ovat Michael Korsin. 

Oli hyvin vaikeaa löytää tarpeeksi isot pokat mitkä sopivat minun isoon päähäni. 

Näihin ihastuin heti!

20. Pallomainen päivä ja Molo Kids arvonta suoritettu

Enää neljä päivää jouluun!
Olkkarissa jouluinen tunnelma lisääntyy päivä päivältä, omaan tahtiin.
Pöytäliinakin jo vaihtui kun liian retro liina alkoi tuntumaan vääränlaiselta.

Minä vietin tämän päivän "pallona" pitkästä aikaa.
Mietin viitsinkö mennä itse kuvaan, kun oli vaikea turvotuskohtaus tänään päällä.
(Oikeasti minun tekisi mieli laittaa joku pyörremyrsky omankuvan päälle...)
En tykkää itsestäni silloin, on vaikea olla ja hengittää kun joka paikka paisuu kuin Michelinukko.
Kaksoisleuka tulee esiin ja olen kamalan turpean näköinen.
Vyötärö häviää ja vatsanympärys kasva monta kymmentä senttiä, pahimmillaan yli 30cm.
Käsivarsiin voi tulla lisää 4cm ja reisiin 5cm.
Leggaritkin kiristää ja saappaita on vaikea saada jalkaan.

Tämä on osa minun elämää, sairauttani.
Ja se näkyköön myös täällä.
Sairautta on vaikea piilottaa kun osa siitä tulee esiin näin selvästi.
(Tosin jos minua ei ole pitkään aikaan nähnyt, luulee että olen taas vaan paisunut lisää...)
Päälläni on lempimekkoni Bodenista.
Se on pehmeä, mukava ja lämmin.
Sinne mahtuu paisunut maha siististi.
Olo ei ole kaunis, mutta siedettävä ja lähdin suunnitellusti perheen kanssa ruokaostoksille pallomahani kanssa, takki auki.

Suoritin myös Molo Kids arvonnan.
Kiitos teille kaikille osallistujille!
Ihanan harmaan haalarin voitti Miikkis ja fleecepusakka meni Millalle!
Laitan postia tulemaan maanantaina.
Jouluksi eivät siis ehdi, mutta heti joulun jälkeen saapuvat.

Onnea voittajille!

Iloja päivässä

 

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

Minulla on ollut vaikea Hae turvotuskohtaus lauantaista asti.

Iloitsen tänään melkein palautuneista kasvoista. 

On ihanaa saada nähdä omat kasvot peilistä, tosin hiukan ne on vielä pöhättyneet, mutta niin paljon omat, että juhlistin aamua kevyellä meikillä.

Muu kroppa onkin sitten toinen juttu...

On ihanaa kun Lillenin käsi on melkein kivuton ja poika pääsi tarhaan. 

Minä jaksan hiukan paremmin kun saan päivisin taas levätä. 

Tänään nautin auringonpaisteesta ja omenoiden tuoksusta. 

Mistä tänään iloitset?

Omakuva

Otin kuvan puhelimellani tänään. 

Kun aamulla sain työstettyä surun on loppupäivän ollut hyvä olla. 

On jotenkin toiveikas ja iloinen olo. 

Sinänsä ristiriitaista kun olen saanut tiedon, että minulle tulee pyörätuoli. 

Jotenkin on sen ansiosta toiveikas olo...vaikea selittää. 

Mutta se olo näkyi tänään peilistä ja halusin ottaa kuvan muistoksi. 

Minä kuvaan itseäni paljon. 

Ulkonäköni vaihtelee sairauden vuoksi ihan vuorokauden sisällä.

Haluan muistaa ne hyvät olot kuvin. 

Ne antavat voimaa huonoina hetkinä. 

Omat kuvat voivat auttaa jopa masennuksessa!

Minulle itsetehty valokuvaterapia on ollut iso voimavara. 

Nyt ne toimivat todisteina lääkäreille mutta muistutuksena itselle, että olen minä, hyvä sellaisena kuin olen. 

Kuvaatko itseäsi?

10min ja 5 tuotetta myöhemmin

Minulla on huono iho. 

Siinä on sanottu olevan akne ja ruusufinni, mutta nyt ajatellaan olevan jotain muuta, koska lääkkeet eivät enää pure. 

Keskiviikkona on käynti uudelle ihotautilääkärille.

Tuolta minä näytän suihkun jälkeen. 

Ei kovinkaan kiva lookki...

Mutta vain käyttämällä Miracle Skin BB voidetta ja concealeria on tuloksena aika tasainen iho. 

Lisäämällä kolme muuta lempituotettani ja kaikenkaikkiaan alle 10 minuuttia myöhemmin on tuloksena hiukan eri nainen. 

Minulla on kaunis olo ja peilistä katsoo minä.

Vaikka tänään on vain kotipäivä, tämän verran näen vaivaa. 

On parempi olla, kun peilistä ei katso mörökölli, vaikka sekin on minä. 

Mitkä viisi tuotetta ovat sinulle tärkeimmät?

Aurinkoista herkuttelua

Tänään nautitaan. 

Keltainen mukillinen aurinkoa kun oikea aurinko laskee mailleen. 

Mangosmoothie piristää aina!!!!

Leffailta koittaa pian ja minä herkuttelen luonnon antimillä ilman lisättyä sokeria, rikkiä tai muutakaan, mikä ei ole minulle hyväksi. 

Oletko muuten huomannut, että kuivatut luomutaatelit muistuttavat lakua?

Uppoaa minuun ihan täysillä. 

Ja miksi minun hymykuvani?

Tänään on omat kasvot taas peilissä, kun sairauden aiheuttama kaamea turvotus on taas paranemaan päin. 

On siis aihetta hymyyn. 

Iloista viikonloppua!

Jade Beal ABB-projekti

Kuvat "A Book of Mothers" kirjaa varten ovat valmiit.
Olen saanut nähdä kaikki 75 kuvaa.
Kolme kuvaa valitaan kirjaan, mutta ne eivät ole mikään näistä kuvista.

Yhden niistä jo tiedän satavarmaksi, tuo kuva oli minunkin lempparini.
Näitä blogini kuvia ette näe kirjassa, mutta sain Jadelta luvan jakaa nämä teidän kanssanne.
Kirja ei tietääkseni tule Suomen markkinoille, mutta sitä voi tilata ennakkoon täältä.
Näiden kuvien laatu ei ole alkuperäinen! Isoja alkuperäisiä kuvia en voi jakaa täällä. 

Minulle on iso asia kohdata itseni, nähdä puolialastomia kuvia, katsoa virheitä, liikakiloja ja nähdä sen keskellä kauneus.
Kun näin kuvat ensimmäisen kerran itkin.
Itkin ilosta!
Oli suuri helpotus katsoa kuvia niin, että näin itseni kauniina.
Minulla on ollut vuosia vääristynyt minäkuva, huono itsetunto.
Olen tehnyt töitä tämän eteen terapiassa viimeisen vuoden.
Minä pelkäsin ihan mielettömän paljon sitä, että näen vain rumuutta,että kiellän kuvieni käytön.
Pelkäsin siis oikeasti, en vain sano niin.
Ihmisen mieli kun temppuilee ja sitä itse uskoo itseään...
Siksi halusin osallistua tähän, kuvaterapialla on valtavan voimauttava vaikutus ihmiseen.

Jade Bealin tekemä työ on arvokasta.
Hän saa kuvattavana olevat arvostamaan itseään enemmän sellaisen kuin on.
Hän todella osaa sen!
Oman kehon hyväksyminen on vaikeaa monille meistä.
Jos erittelen vikojani, näen EDS vaikutuksen jalkojeni asennossa ja lätässä muodossa.
Kipu kertoo omaa tarinaansa.
APC-resistenssi näkyy iholla mustelmina ja suonikohjuina, sekä leikkauksien arvissa.
Masennus näkyy ylipainossa.
Käsivarsien ja käsien turvotus kertoo CFS tarinaa.
Ilman meikkiä näkyy aknen arvet ja ruusufinnin punoitus ja vesikellot.
Voisin jatkaa tätä listaa virheistäni...ja unohtaa samalla sen mitä kauneus todella on.
Näin meille monelle käy...eikös?
Minä en enää vihaa itsessäni mitään kohtaa.
En isoja laajoja arpiani.
En ylipainoani, en turvonneita käsiä tai mustelmaisia sääriäni.
Tiedän mistä mikäkin virhe on tullut, ne kertovat minun tarinaani.
Minä olen minä.
Kaikki ei ole aina miltä näyttää...sen kuin jokainen muistaisi, olisi täällä kaikilla parempi olla, elää ja asua.

I love these women!!!

Rakasta omaa itseäsi! 

Ps. Blogini löytyy myös Facebookissa.

Lasit?

Mun näkö on heikentynyt todella paljon Eds vuoksi, sidekudosta kun on silmissäkin.

Tarkentaminen on välillä vaikeaa, näkökenttä hajoaa ajottain, on sumuista enkä näe lukea kuin pitämällä tekstiä kauempana. 

Ajattelin, että ei mulle sovi mitkään lasit, kunnes kokeilin typyn valelaseja. 

Aion ehdottomasti hankkia jotain vastaavaa. 

Isot mustat pokat näyttäisi sopivan mun kasvoihin, vai mitä mieltä olette?

Oikeastaan ihan hauskaa vaihtelua ja muutosta. 

Kaikella on kuin onkin puolensa. 

Aion iloita lasien hankkimisesta!!!!

Minä

Photo by Jade Beal for A Beautiful Body Project

Katson kuvaa.
Siinä olen minä.
Olen niin luonnollinen kuvassa, tämä on ehkä kaikkein luonnollisin kuva minusta ikinä.
Nauran kippurassa ystävilleni.
En tiedä tässä kuvassa, että minua kuvataan.
Oli tauko kuvausten välissä.
Verryttelin ja venytin kehoa, kun se kramppasi koko ajan.

Omakuva Arizonassa

Tätä kuvaa katson hymyillen.
Näen itseni iloisena ja kauniina tässä kuvassa.
Olen oma itseni, juuri sellainen kuin olen.
Tämä on ehkä yksi lempikuvistani itsestäni tällä hetkellä.
Itsensä kuvaaminen on minulle tärkeää.
Se auttaa rakastamaan omaa itseä enemmän sellaisena, kuin olen.

Minä itse katson omia kuvia todella kriittisesti ja pelon sekaisin tuntein.
Pelkään oikeasti nähdä omat vähäpukeiset kuvani.
Pelkään eniten sitä, etten näe mitään kaunista niissä.
Omassa pelossani ei ole mitään järkeä, mutta pelkään silti.
Kuvaus olikin tästä syystä minulle erittäin tärkeä kokemus.
Ylitin itseni niin monella eri tavalla.

Oli aika mielenkiintoista huomata, että rinnat paljaana seisominen oli minulle erittäin luonnollista.
En edes kokenut olevani vähäpukeinen tai edes alasti.
Mutta kun paljastin arpeni, minä tärisin.
Koin itseni niin alastomaksi.
Aivan kuin olisin seisonut keskellä ihmisjoukkoa kaikkien nähtävillä.
Minua hävetti.
Häpesin omaa runneltua vartaloani.
Arpeni ovat erittäin isoja ja leveitä.
Sairauteni aiheuttaa sen...
Toivon niin, että kun näen kuvat, näkisin itseni niin kuin Jade Beal näki minut.
En muista milloin olisin tuntenut itseni niin kauniiksi, kuin maatessani alkkarit jalassa hänen kuvatessaan minua A Beautiful Body kirjaansa.

Mitä sinä näet kuvassani? 
Entä miten sinä itse näet itsesi omissa kuvissasi?

Handmade

Minulla on syksyyn niin ihanat asusteet.
Upea pipo on tehty käsityönä ja siinä on käytetty vanhaa pitsiliinaa somisteena.
Puhelimen sujautan suloiseen pussukkaan, mikä myöskin on kierrätysmateriaaleista tehty.
Ihanuudet sain Astu Butiikkiin Marilta ja ne on valmistanut EilenDesign.
Kiitos kovasti!

Astu Butiikkiin.fi on uusi suomalainen foorumi, mihin on koottu suomalaisia pieniä käsityöalan yrityksiä. Sieltä asiakkaat voivat helposti löytää Suomessa reilulla menetelmillä valmistettuja, yksilöllisiä käsityö- ja desingtuotteita. Mukana on jo lähes 100 suomalaista tuotemerkkiä!

*Blogiyhteistyö*

"Tulkoon mitä vaan, kaikki on hyvin"

#10 Hyvä hetki

Silloin oli ihana päivä, aurinko paistoi. Olin iloinen ja onnellinen.

Olin menossa elokuviin pienen ihanan poikani kanssa.

Se hyvä olo mikä oli tuona päivänä näkyy kasvoillani. Se ei näy aina, mutta tuossa kuvassa se onnellisuus tulee esiin.

Rakastan Anna Puun musiikkia. Hänen kappaleensa Hyvä Hetki sopii tuohon kuvaan ja tähän hetkeen.

Elämäni on tietyllä tavalla nyt seisoksissa, mutta se menee silti eteenpäin. On huoli tulevasta (sairauteni vuoksi), mutta kuitenkin kaikki on kuitenkin hyvin tässä ja nyt.

Minulla on ollut rikkinäinen minäkuva jo vuosia. Sitä on hiljalleen korjattu terapiassa. Olen kulkenut jo pitkän matkan. Itsensä kuvaaminen on eheyttävää terapiaa. Sitä kautta oppii näkemään itsessään kaunista.

 

Pääsin mukaan Jade Bealin A Beautiful Body projektiin kirjoittamalla hänelle oman tarinani. Se kosketti häntä ja hän vastasi minulle. Hän haluaa kuvata minut studiollaan Amerikassa lokakuussa ja jakaa tarinani. Olen niin peloissani ja samalla innoissani!

Tiedän, että osallistumalla tähän kuvaukseen ylitän itseni ja voin jättää taakseni sen rikkinäisen ihmisen joka olen vuosia ollut.

Se kauneus mikä meissä jokaisessa on, mitä muut meissä näkevät, se ei riitä, vaan meidän jokaisen pitää nähdä se itsessämme. 

Vasta sitten voimme olla ehjiä.      
      Osallistuin Emmon blogissa 30&30 omakuvahaasteeseen. Kuukauden aikana mukana on monta eri bloggaria. Haasteessa yhdistetään omakuvat ja suomalainen musiikki. Osallistujat jatkaa haastetta suljetussa Facebook-ryhmässä. Päivittäin aihe vaihtuu ja sen inspiroimana otamme kuvia itsestämme. Itsensä kuvaaminen on eheyttävää terapiaa ja suhde omaan itseen paranee. Haasteseen on ollut ilo osallistua päivittäin.   

 

Vähän uutta

Hymy.
Tämän päivän tärkein asuste on hymy.
Tänään on suhtellisen hyvä olla.
Vähän uuttakin olen itselle hankkinut.
Uudet Polaroid lasit on ihanat!
Ne on päässäni joka päivä.
Silmäni ovat erittäin valoarat, lasien tulee olla polarisoidut.

Kauniin ison huivin löysin Turussa kirpparilta 4e.
Se sopii monen vaatteeni kanssa.
Piristää tosi arkisia mukavia vaatteitani juuri sopivasti.
Mekko on Blingon, yksi lempivaatteistani ehdottomasti.
Ostin sen alesta edullisesti.

Mitä uutta olet itsellesi hankkinut viimeksi?

Matkalla

Junatunnelmia matkalla Hesaan.

Hauskaa iltaa kaikille!!! 

Ps. Tämä oli eka postauskokeilu puhelimella...