29.11.2010

Uusi perheenjäsen


Saapui terassillemme kaksi viikkoa sitten.
Häntä ei osattu enää edes odottaa saapuvaksi.
Fanni, harmaa suloinen kissamme, tuli talon mukana.
Tai näin aluksi luulimme...

Toukokuussa hän lähti reissuilleen. (Tekee kuulemma näin joka kesä.)
Häntä etsittiin kesällä, syksyllä ja alkutalvesta.
Talon entinen omistaja oli jo aivan varma, että Fanni on kuollut.
Ja näin mekin luulimme.
Mutta kun pakkaset alkoivat paukkumaan, löytyi terassiltamme jälkiä.
Sitten vilahteli harmaa kissa pihalla.
Pian hän kökötti pöydän alla värisemässä.
Annoin hänelle ruokaa ja jätin taljan pöydän alle lämmikkeeksi.
Tässä vaiheessa olin aivan varma, että kyseinen kisu on Frida, myyjän toinen kisu, joka tuodaan välillä tontille ulkoilemaan.

Yhtena iltana Fanni pyysi päästä sisälle.
Hän nautti heti olostaan, lapsista, ruoasta ja lämmöstä.
Soitin ex omistajalle, että meillä taitaa olla hänen kisu sisällä.
Hän tulikin heti tarkastamaan kissan ja hämmästyi, että se olikin Fanni.
Kissa, joka oli ollut melkein 7kk reissussa.
Hän oli tullut takaisin, ehjänä, terveenä, mutta laihtuneena.

Fanni on nyt meidän kissa.
Hän kuuluu taloon, kuin piste iin päälle.
Tämä on hänen talonsa ja tonttinsa.
Mutta hän rakastaa meidän lapsia, jopa Panttonia.
Hän seuraa lapsia kaikkialle, ja nukkuu isompien vieressä.
Hän nauttii vessan lattianlämmityksestä, useista pehmoisista pedeistä, takan lämmöstä ja tonnikalasta.
Hän RAKASTAA tonnikalaa!!!

Eikö ole ihmeellistä, että jopa kissa on kuin luotu meitä varten?
Ei pelkää meitä tai lapsia, vaan nauttii heidän huomiostaan.
Kulkee ulkona tarpeillaan ja pyytää sisälle, kun on valmis.
(Toki laatikko löytyy yöllisiä tarpeita varten.)

Minä, ei kissaihminen, olen aivan rakastunut Fanniin.
Me kaikki olemme.

32 kommenttia:

  1. Ihana tarina <3 ja kuinka suloinen uusi perheenjäsen! Kissat osaa yllättää :)

    VastaaPoista
  2. Ensinnäkin hurjasti onnea uuteen kauniiseen kotiin! Tottakai tavaraa vielä nurkissa, mutta pikkuhiljaa :) Aivan ihania kuvia tuolla edellisessä!

    Ja onnea myös uudesta perheenjäsenestä <3

    VastaaPoista
  3. Suloinen kissa, ja hyvä tarina! Kisu on ollut kunnon pitkälle kesäretkellä ;)

    VastaaPoista
  4. Pitkän reissun pikku kissa tehnyt! Onnea uudesta perheenjäsenestä! ♥

    VastaaPoista
  5. Kylläpä teitä onnisti, Fanni kuulostaa mielenkiintoiselta persoonalta :)

    Ja onnea uuteen kotiin, kelpaisi mullekin sinun kaakaon juontipaikkasi!

    VastaaPoista
  6. Ihana tarina! Meillekin olisi kissa tervetullut juuri noin, taloon tupsahtamalla.

    VastaaPoista
  7. Suloinen tarina..helleettävä. Ihana yllätys <3

    VastaaPoista
  8. siis hellyyttävä...tyttö sylissä vaikee kirjoittaa :D

    VastaaPoista
  9. Onnea uudesta perheenjäsenestä!

    Anteeksi seuraava nillitys... Kissoille ei suositella syötettäväksi ihmisten tonnikalaa, siinä taisi olla jotain ainetta joka ei ole pidemmän päälle kissoille hyväksi. Joten suosittelen ostamaan kaupasta kissoille tarkoitettua tonnikalaa :) Sekä kannattaa toki syöttää paljon sekaisin muutakin kissoille tarkoitettua ruokaa. Kissahan on sitten lihansyöjä, kun taas koira on sekasyöjä. Eli mitä suurempi lihankoostumus ruuassa on, sitä parempaa se on kissoille. (oikeasti kissojen marketti ruuissa on vain jotain 4% lihaa, eli ne eivät todellakaan ole kunnon kissanruokaa, mutta jätetään tämä nillitys sitten toisaalle...)

    VastaaPoista
  10. Verskinen: Ei kisu sitä pelkästään syö. =) Hän on totutettu lihaan ja kalaan, sekä kuivaruokaan. Saa noita kaikkia sekaisin. Tonnikala vaan saa sen kehräämään onnesta. =)

    VastaaPoista
  11. Voi ihanaa onnea, kissa tuo kotiin lämpöä ja rakkautta <3

    Mä luin sun edellisen postauksen viime yönä (en jaksanut silloin kommentoida) ja jotenkin tuli etiäinen että teillä on nyt kissa :) Hassua.

    Iloa sinne, teidän talo näyttää kauniilta!

    VastaaPoista
  12. Hih, ihana tarina, ja onnea uudesta perheen jäsenestä :)

    VastaaPoista
  13. söpö kisuli ja olipas jännä tarina. meillä oli kans pari vuotta sitten kissa yli puol vuotta kadoksissa, mut takas se sittenkin tuli.:)Uskomattoman kauan kissat voi olla reissussa..

    VastaaPoista
  14. Ihana tarina ja mahtava juttu kissalle, että te tarjositte sille kodin :) Kun olin lapsi, meidän nurkilla alkoi pyöriä kissa, joka ei oikein näyttänyt olevan kenekään.Rupesi tulemaan talvi ja kissa yritti syödä jotain puunpalasia ja minulla kävi sitä niin sääliksi, että kävin sitä aina paijailemassa ja silittelemässä.Se rupesi ilmeisesti kiintymään minuun ja seurasi minua kotiin, joten otimme sen yhtenä iltana sisälle ja annoimme ruokaa.Seuraavana päivänä laitoimme sen ulos koulupäivän ajaksi ja siellä se portilla odotti vieläkin kun tulin koulusta. Vaikka ilmoittelimme lehdissä ja löytöeläintaloissa niin kukaan ei häntä kaivannut. Ehkä sekin kissa oli ollut kesäreissullaan eikä enää osannut takaisin kotiin, mutta sillä kissalla kävi tuuri ja sai meiltä rakastavan kodin loppuelämäksi asti.

    VastaaPoista
  15. Ihana kisu. <3
    Jos haluatte, ettei kissa enää lähde reissuillensa, kannattaa ehkä käyttää eläinlääkärissä (ilmeisesti kisua ei ole leikattu?). Mitä kauemmin kissa teillä on, sitä enemmän häneen kiinnytte ja olisi aivan kauheaa menettää hänet.
    t. kahden kisulin mamma

    VastaaPoista
  16. Fanni on kyllä leikattu. =)
    Ja silti hän tekee reissujaan...
    Eli ei sitä ollenkaan voi tietää että tuleeko hän sitten ensi kesän jälkeen takaisin. Olen siitä jo lapsille kertonut, että Fanni lähtee kyllä. Emme voi häntä estää, koska hän ulkoilee nyt talvellakin päivittäin. Hän vain on sellainen.
    Toivotaan vain että hän tulee sitten syksyllä taas takaisin.

    VastaaPoista
  17. Ihana kisu! Meillekin tupsahti kissa tuollalailla yllättäen joten juttu kosketti :)
    -satu t

    VastaaPoista
  18. Teillä on ihana ja tunnelmallinen uusi koti!

    Olen itse sen verran niuho, että pakko muistuttaa etteivät kissat saisi kuljeskella vapaasti. Meidän kulmilla kissoja liikkuu vapaana paljon ja syksyn tullessa ollaan niitä naapureiden kanssa "loukutettu" eli pyydystetty ja viety löytöeläintaloon. Mitään muuta keinoa päästä eroon kutsumattomista vieraista emme ole keksineet; kylmän tullessa kissat pyrkivät sisälle ja kesän aikana sotkevat lasten hiekkalaatikot/leikkipaikat jätöksillään, kaivelevat kukkaistutuksia sekä tappavat pikkulintuja ja oravia... Harmillisia vahinkoja ajattelemattomien/piittaamattomien omistajien takia. Kissat sinänsä ovat ihania persoonallisia otuksia mutta niistä on myös pidettävä asianmukaisesti huolta; varsinkin kaupungeissa.

    nimim. meilläkin on kissa

    VastaaPoista
  19. Voi kuinka liikuttava joulutarina. Onnea koko perheelle! Joululahjaksi sitten kissanhoito-oppaita, ruokakippoa, leluhiirtä.. ;)

    Johanna

    VastaaPoista
  20. Anonyymille: Asutaan "maalla". Näillä kulmilla on kissoja niin paljon. Melkein joka talossa ja vapaana ne kulkee.
    En ole täällä pahemmin nähnyt kissoja naruissa...
    Tämä kisu on asunut tässä talossa 7 vuotta ja aina kulkenut vapaan ja tulee jatkossakin kulkemaan.
    Jos joku tulisi sanomaan, joutuisi kisu taivaaseen ennenaikaisesti. Ei häntä enää mihinkään naruun voi opettaa tai pakottaa olemaan aina sisällä.
    Mutta en usko olevan ongelma, koska kisuja on joka tönössä näillä kulmilla. =)

    VastaaPoista
  21. Suloinen kissa :)
    Ilmiselvästi viihtyy talossa!

    VastaaPoista
  22. onpa kaunis tuo uusi perheenjäsenenne <3 Mukavaa, että olette sopeutuneet toisiinne noin hyvin :)

    VastaaPoista
  23. Ihana tarina! Onneksi ette olleet allergisia niin pystyitte kisulin ottamaan omaksenne. Meillä liikkuu vain noita kylän kissoja ja nytkin on näkynyt sellainen komea angoraturkkinen kissa. Kissa on jonkun naapurin oma, mutta pitää meillä reviiriä myös. Anonyymille tiedoksi, että kissojen liikkumien talosta toiseen on ihan tavallista täällä taajaman ulkopuolella ja saavat luvalla meillä hiiriä pyydystää. Oikeaa luomuelämää ;)! Eipä tuo haittaa yhtään, kiva vaan kun lapsetkin välillä näkevät kissoja kun omaa kissaa ei allergian vuoksi voida koskaan ottaa. Harva täällä kissoja narussa pitää, kun meilläkin on tässä talon ympärillä useampi hehtaari omaa maata. Taajamat on toki oma lukunsa kun asutaan vieri vieressä.

    VastaaPoista
  24. Kaunis kissa ja liikuttava tarina.Kyllä se niin on että ei niitä kissoja pidetä taajaman ulkopuolella kiinni.Meillä naapurin kissa kulkee meidän pihan läpi ja syö hiiret,onneksi :)minua se ei haittaa,kulkekoon omia polkujaan.
    Sinulle on jotakin blogissani:)

    VastaaPoista
  25. voi että, koskettava tarina <3. ihana että otitte pienen avosylin vastaan :).
    täällä toinen, joka oli vielä 8 vuotta sitten EI kissaihminen :). yhden kissanpennun pelastus ja se oli siinä, nyt meiltä löytyy kaks kisuneitiä :), toinen tämä 8-vuotias, jonka pelastin :).

    VastaaPoista
  26. Voi kuinka suloinen "kaupanpäällinen" :D Ja aivan mahtava tuo teidän uusi koti. Me ollaan asuttu uudessa kodissamme melkein vuoden ja vieläkin on muutama pahvilaatikko purkamatta... Sellasita se on. Kestää ennenkuin kaikki tavarat löytävät paikkansa. Semmoista piti sulta kysyä kun sulla on täällä blogissa noita ihania "vanhennettuja" kuvia. Ootko jollain erityisellä ohjelmalla ne muokkaillut? Onko vaikeaa? Itse oon niin avuton tietokoneen kanssa mutta olis niin kiva saada joulukorttikuva muokkailtua tuollaiseksi.

    VastaaPoista
  27. Oi, niisk, ihanaa :) Minä, kissaihminen, luin tippa linssissä kirjoitustasi... ihanaa että otitte Fannin perheenjäseneksi. Kissalla on takuulla olo kuin kotonaan - tai kotonaanhan se onkin :)) Rapsutus täältä, erityisesti meidän Pepiltä joka rrrrrakastaa kissoja.

    VastaaPoista
  28. Oih, ihana tarina Fannista <3

    HV76

    VastaaPoista
  29. Juu ihan on samaa näköä =) Oon joskus aikaisemmin kirjoitellut tänne blogiin johonkin toisen kuvan alle, kysellyt että kuinka vanha kissa on ja mistä päin kotoisin =)

    VastaaPoista
  30. Mukavaa, että kesäreissu on taas takana ja Fanni on seurassanne talven ajan.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.