Mitäs sitten kun?

Et olekaan enää yrittäjä.

Sinulla ei ole enää omaa liikettä, et toteuta unelmaasi. 

Kun et enää ole suositun blogin kirjoittaja. 

Sitten kun et enää jaksa ommella, kun itseasiassa et ole ommellut edes suoraa ommelta kohta kahteen vuoteen. 

Kun uusimmat lasten uutuudet, Mini Rodinin mallistot ja dropit sitä ja tätä menettää täysin merkityksensä.

Mitäs sitten kun et ole enää naimissa, oletkin eronnut. 

Et asukaan enää Tammisaaressa vaan olet taas Karjaalla. 

Mitäs sitten kun et selviä päivääkään ilman päiväunia.

Kodin imurointiin voi mennä osissa muutama päivä. 

Mitäs sitten kun et voi tehdä kaikkea sitä mitä haluat ja joudut levätä joka välissä. 

Kun joudut tehdä asioita sen perusteella mitä jaksat eikä mitä haluat. 

Mitäs sitten kun kivutonta päivää ei enää ole. 

Kun lääkärisi ei näe enää paluuta työelämään ja yritetään ylläpitää nykyistä kuntoa. 

Mitäs sitten?

Sitä pysähtyy. Hengittää. 

Välillä itkee tuuleen ja nauraa kun maidot löytyy lattialta. 

Kerran sieltä löytyi murotkin ja sanoin lapsille, että lusikat käteen, aamupala on lattialla. 

Huumorilla pääsee pitkälle, niin ja punaisella huulipunalla. 

Ja joskus pitää sanoa vaan vittu. 

Puhtaasti niin. 

Pitää tuntea, elää läpi olotilat ja hyväksyä missä mennään. 

Joskus toimii se, että sitä vaan toimii. 

Ei mieti liikaa. 

On hetkiä kun ulkoistaa vaikeutensa eikä sisäistä niitä. Toimii vaan. 

Koska aina ei voi edes hyväksyä. 

Ja kun voi, päästää irti. 

Ja oikeasti, pannukakku toimii aina. 

Ja kynttilät.

Salmiakki ja suklaa. 

Hyvät leffat ja ystävät. 

Rakkaus.

Tuulen humina puissa, auringon lämpö kasvoilla. 

Kaunis mekko ja kiharat. 

Kahvi. 

Pitää muistaa elää. 

Kun on tämä elämä. 

Kaunis jokatapauksessa.