30.1.2016

Pitkästä aikaa...





Hei!

Aikaa on kulunut muutama kuukausi edellisestä postauksesta.
Olen edelleen hiukan hukassa minäni kanssa koskien blogiani.
En ole tästä ottanut stressiä, vain antanut tämän kellua ihan rauhassa.

Täällä minä olen.
Tammisaaressa lasteni kanssa.
Rakastan kotiani.

Erosimme uuden rakkauden kanssa.
Aina vain kaikki ei mene, kuin haluaisi.
Harvemmin itseasiassa.
Olemme edelleen ystäviä ja tekemisissä.

Ei ole helppoa luoda uutta suhdetta kolmen lapsen kera.
Tai tämän vaikean sairauden kanssa.
Tähän elämään astuminen ei ole, eikä tule olemaan kenellekään helppoa.

Itse olen tässä vuoden aikana ymmärtänyt, että jokaisella kohtaamisella on merkitys.
Ei kukaan tule elämäämme sattumalta.
Aina se kohtaaminen ei ole juuri sitä mitä kuvittelee ja merkityksen tajuaa joskus vasta paljon myöhemmin.
Itse olen oppinut jokaisesta lyhyestäkin suhteesta paljon itsestäni
Kuka minä olen nyt 35-vuotiaana, kolmen lapsen äitinä, 16 vuoden suhteen jälkeen.
Ajattelen niin, että kaikki tämä vain kasvattaa minua ja joku päivä kohtaan "sen oikean", sen jonka kanssa toivottavasti saan vanheta.
Siihen asti nautin elämästä ja otan asiat niin kuin ne tulee.
Liikaa ei voi suunnitella.
Liikaa ei voi toivoa, mutta unelmoida pitää!

Ehkä minä alan kirjoittaa teille ajatuksiani millaista tämä elämä on yksin lasten kanssa.
Millaista nettitreffailu tai ylipäätään treffailu on.
Koska sitä vaihetta nyt elän.
On treffailu hauskaa, mutta välillä siihenkin kyllästyy.
Sitten tuleekin vastaan mielenkiintoinen ihminen ja kiinnostus herää...ei sitä koskaan tiedä.
Hiljaa hyvää tulee.

Oletko sinä vielä siellä?

Ps. Ja anteeksi tämä hiljaiseloni. Yritän alkaa todella aktivoitumaan ja jatkaa kirjoittelua.


4.11.2015

Rakkaus eron jälkeen?





Moni miettii eron jälkeen, että milloin on "sopivaa" alkaa tapailla uusia.
Entä milloin seurustella?
Milloin lapset voivat tavata tämän henkilön?
Miten läheiset suhtautuu?

Kun oikeasti pitää miettiä MITÄ SINÄ HALUAT JA TUNNET?
Muiden mielipiteillä ei ole tässä kohtaa mitään merkitystä.
Ei ole olemassa mitään protokollaa siihen missä vaiheessa voi treffailla saati sitten seurustella.

Minäkin sain hassuja ohjeita sen jälkeen kun kerroin että eroamme.
Yksi neuvoi että 2-3vuotta eron virallistamisen jälkeen on sopivaa aloittaa uusi vakavampi suhde.
Kolme vuotta!!!!???

Miten kukaan voi tietää milloin pari on päättänyt erota.
Miten kauan eroa on käsitelty sydämessä yksin, saati sitten kaksin seinien sisällä.
Mistä alkaen se "odotusaika" sitten pitäisi laskea?
Ei mistään jos minulta kysytään.

Yksi tarvitsee  toista ihmistä fyysisesti toinen henkisesti ja yksi molempien vuoksi.
Kun taas joku haluaa olla yksin pitkän aikaa.
Kaikki vaihtoehdot ovat oikeita, kun tekee niin mikä itsestä sydämessä tuntuu hyvälle.

Meni oma aikansa, että ymmärsin miten olin vuosia jo ollut onneton.
Miten me molemmat olimme.
Se päivä kun tajusin, että olen onnellinen erosta oli vapauttava.
Kun ymmärsin, miten hyvä asia se oli meille molemmille ja että jatkoimme elämää ystävinä.
Edessä oli treffailun aloittaminen 16 vuoden jälkeen.
Voit arvata miten hoomoilasena olin sen asian äärellä alkuun...

Minä aloin treffailemaan viime keväänä.
Nettitreffailusta voisi kirjoittaa oikeasti ihan kirjankin, miten hullua ja myös hauskaa se on.
Kaikkea sinne mahtuu.
Monet naurut olen saanut viestejä lukiessani. 

Itse en koskaan antanut treffikumppanien tavata lapsiani. 
Halusin, että suhteessa on jotain vakavampaa, ennenkuin lapset tulevat osaksi sitä. 
Se oli minun valintani ja koin sen oikeaksi meille.

Treffailua kesti oman aikansa.
Tuona aikana opin paljon itsestäni naisena. Kuka olen nyt ja mitä haluan. 
Enhän minä ollut ikinä aikuisena edes käynyt treffeillä!
Oli avartavaa tavata uusia ihmisiä. 
Ei treffailu ole pelottavaa kun siihen suhtautuu rennosti ilman suurempia odotuksia.

Nyt elämässäni on ihana mies. 
Hänellä on yhtä kiero ja musta huumorintaju kuin minulla. Nauramme paljon!
Meidän välinen kemia oli niin uskomatonta heti ensi tapaamisesta lähtien. Olemme hyvin samanlaisia, usein pelottavankin samanlaisia. 
Tuntuu kuin olisi toisen tuntenut aina.
Hän on tavannut lapseni jo monta kertaa.
On ihana nähdä miten heidän välilleen syntyy vähitellen ihan oma suhde, mitä on ilo seurata. 
Hän tuli elämääni puuntakaa, yllättäen, niinkuin se aika usein tapahtuu.
Mihin tämä vie? Aika näyttää. Onneksi ei ole kiire mihinkään. 

TO BE CONTINUED

3.11.2015

Hukassa


Olen täällä.
Ehkä hiukan hukassa tosin.
En tiedä mitä sinulle kirjoittaa, minkä kuvan näyttää tai millä ilahduttaa.
En tiedä mitä blogini enää on tai onko sitä.
Olisiko aika lopettaa?
Vai jatkaa ihan uudella?
Vai mitä....
Olen hukassa blogini suhteen.

Elämäni on muuttunut niin paljon.
Se ei ole enää iloista elämää keltaisessa talossa.
Se on elämää eron jälkeen kaupungissa.
Elämää sen jälkeen, kun jalkani taas kantavatkin, mutta minne?

Olen entinen yrittäjä.
Pitkään sairaana ollut.
Edelleen olen sairas, mutta pärjään jo arjen yksin lasteni kanssa, selviän.
Mutta mihin minä kuulun?
Mitä minä olen?

Identiteetti katoaa hiukan eron jälkeen.
Sen jälkeen kun ei olekaan enää niin sairas, mutta ei tervekään.
Yrittäjyyteen en voi enää palata, mutta mihin seuraavaksi?
Töihin? Mihin ja miten?
Opiskelemaan?
Minne ja mitä?

Olen hiukan hukassa.
Mutta se ei ole siltikään paha tilanne, olla hukassa.
Joskus elämä vain muuttuu niin rajusti, että joutuu ikäänkuin kellumaan.
Olemaan tilassa, missä ei tiedä vielä mitä tapahtuu.
Päivät kuluu, viikot ja kuukaudet.
Olo on välillä levoton, välillä levollinen.

Muita hukassa olijoita?


19.10.2015

Minä pienenen





Keväällä kun mun kunto antoi vihdoin, parin vuoden jälkeen myöden urheilemiseen, on tapahtunut paljon. 
Paino on tippunut nyt 15kg. 
Senttejä lähtenyt reippaasti!
On vuosia vanhoja takkeja, mitkä on sopivia jälleen. 
Vaatteita mihin hukun. 
Mutta mahtavinta on kunnon koheneminen!
Lihaskunto on parantunut roimasti ja kroppa muuttunut. 
Olo on energinen useammin ja peilistä katsoo onnellisempi minä. 
Tämän aamuinen kuva vatsasta saa hymyn huulille. 

Lenkit on jo 7km pituisia monta kertaa viikossa ja pystyn jo uimaan kilometrin kerrallaan. 
Nuo yhdessä 3-5 kertaa viikossa ovat muokanneet kroppaa hyvää tahtia. 
Tästä on hyvä jatkaa kohti omalta tuntuvaa kroppaa. 


Motivaatio vaan kasvaa tehdessä!

29.9.2015

Ramsholmen








Luonto on niin kaunis syksyllä, kun värit kylpevät auringossa. 
Ympäristö on kuin herkkä maalaus. 

Itse en saa mistään niin paljon iloa ja voimaa kuin luonnosta. 
Kävelen näissä maisemissa monta kertaa viikossa. 
Jos on pienikin huoli, jää se kyllä merenrannalle. 

Oon oppinut eron myötä luottamaan tulevaan, siihen että kyllä elämä kantaa. 
On tapahtunut uskomattomia asiota ja tulee varmasti tapahtumaan, kun luon polkuani uudelleen....


Mitä sinun syksyysi kuuluu? 

25.9.2015

Sateen jälkeen







Eilen oli kova sade illalla. 
Alkoi juuri kun lähdin Nellan kanssa pitkälle lenkillemme.
Toki olisin voinut kääntyä korttelin jälkeen takaisin kotiin, mutta päätin kävellä sateesa. 
Mitä sainkaan nähdä sateen jälkeen?
Kauneuden, rauhan, pysäyttävän luonnon. 
Jos olisin mennyt kotiin, olisi jäänyt näkemättä tämä. 
Eikä olisi näitä kuvia teillekään. 

Minä jäin miettimään tuota, ylipäätään kokonaisuutta. 
Olen ollut pitkään jo vähän hakoteillä blogin suhteen. 
Vähän elämänkin. 
Lipunut ja kellunut.
Antanut mielen ja elämän viedä. 
Sadetta on riittänyt mut myös senjälkeistä  kauneutta. 
Jos ei välillä kävele sateessa, ei voi nähdä sitä mitä on sen jälkeen. 
Jatkan lipumista, oman polun löytämistä. 
Kuljen edelleenkin ajottain sateessa, mutta tiedän mitä sen jälkeen on nähtävissä. 

Myrskyn jälkeen on todellakin poutasää!


Ps. Kuvat ovat täysin käsittelemättömiä puhelimella otettuja. 




11.9.2015

Lenkillä






Minulle luonto on äärimmäisen tärkeä. 
Siellä voi rentoutua, nollata päänsä. 
Jättää huolet ja murheet meren ääreen tai lenkkipolulle. 

Oon saanut nauttia kuntoni kohenemisesta viimeiset kuukaudet. 
Olen ollut hämmästynyt miten vointini on parantunut joka kuukausi. 

Vuosi sitten asetin tavoitteeksi pystyä uimaan matkaa uimahallissa normaalissa altaassa. 
Kehoni ei sietänyt kylmää vettä, vaan hermosto sekosi siitä aina. 
Treenasin fysioterapeutin kanssa viikottain terapia-altaassa koko vuoden. 
Eilen minä uin 500m uimahallissa!!!
Olin intoa täynnä ja vesi tuntui hyvälle. 
Vesi on elementtini, uinhan nuorena kilpaakin.
Nostan matkaa nyt vähitellen ja käyntikertoja hallissa.




Tänään minä lähdin Nellan kanssa lenkille.
Kävellen tietenkin. 
Olen lisännyt matkaa koko ajan vuoden aikana tasaisesti. 
Tänään pystyin nauttien kävellä 6,5km!!!!!
Minä!!!
On voittaja fiilis. Täysin. 
Kyllä tämä tästä. 

Pitää vaan uskoa ja tehdä parhaansa!