Erään lukijan tarina:
Minulla puhkesi paha atooppinen ihottuma vauvana.
Äitini kertoi, että lakanani olivat veressä yön jäljiltä ja hän itki
ajatellessaan, että teki tämän minulle (geenit). Ihottuma tulehtui
useasti ja jouduin välillä osastolle sisälle sairaalaan. Välillä iho oli
niin kuiva ja tulehtunut, etten pystynyt ojentamaan yhteen asentoon
kangistuneita raajojani. Silloin konttasin pitkin lattioita päästääkseni
eteenpäin -lähestyin jo teini-ikää tällöin. Kipu oli usein seuranani,
vetäydyin yksinäisyyteen kivun ollessa suurimmillaan. Iho oli laajoilla
alueilla rakkuloilla, vereslihalla ja siitä vuoti kirkasta visvaa, joka
kuivuessaan sai vaatteet takertumaan ihoon kiinni. Tunsin häpeää
kehostani ja koulussa se korostui. Inhosin ja pelkäsin liikuntatunteja,
jolloin joutuisin paljastamaan ihottuman vaatteiden alta. Erityisen
nöyryyttävältä tuntui pariharjoitukset ja kun oli toisen vuoro ottaa
kiinni esimerkiksi jalastani tai kädestäni, näin sen pelkäämääni
katseen. Halusin vajota maan alle. Mutta en voinut, jouduin kohtaamaan
sen kaiken. Ja kuulemaan, kuinka oppilas sanoi kovaan ääneen, ettei
halua koskea minuun. Vitsailtiin, että olin rosvosektori.
Kuulin
muitakin kommentteja ulkonäöstäni. Olin kuulemma ruma. Sitä huudeltiin
myös julkisella paikalla koulun ulkopuolella, jos törmäsin tiettyihin
poikiin samasta koulusta. Joskus päälleni syljettiin, sitä pyyhin pois
repustani. Kuljin yläasteen ja lukion pää alaspäin ja jos jouduin
kohottamaan kasvoni, pelkäsin sitä hetkeä, jolloin vastapuoli sanoisi:
"Olet muuten ruma." Pelkäsin ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen.
Opiskeluaikana, kun muut ympärilläni seurustelivat tai kävivät
treffeillä, minä uppouduin opiskeluun. Ensimmäinen seurustelukokemus
tuli päälle parikymppisenä tulevan aviomieheni kautta.
Olemmet
olleet mieheni kanssa yhdessä kohta vuosikymmenen. Elämä hänen kanssaan
on ollut terapeuttista ja eheyttävää. Saan joka päivä, jonka vietämme
yhdessä, kuulla olevani kaunis. Joskus hän kysyy, kyllästynkö hänen
kehuihinsa. En! :)
Muutin mieheni mukana
toiselle puolelle maapalloa. Maassa suurin osa ihmisistä oli tummia ja
minua pidettiin positiivisella tavalla joukosta erottuvana, koska olin
"eksoottisen" vaalea. Maan ilmasto myös helli ihoani ja ihottumani
katosi lähes kokonaan. Minulla oli edelleen lukuisia arpia ja
pigmenttihäiriöitä ihossani (kaikki ne kohdat, joissa ihottuma oli
ollut, ovat pysyvästi valkoisia). Kesäisin ilmasto oli tukehduttavan
kuuma ja olosuhteidenkin pakosta aloin pukeutua kevyemmin. Paljastin
sääreni. Käsivarteni. Ensin jännitti ja tuttu häpeän tunne nosti
päätään, mutta vähitellen siitä tuli enemmän luontevaa. Se tuntui
voimaannuttavalta.
Myöhemmin muutimme jälleen toiselle puolelle maapalloa, tällä kertaa länsimaahan.
Olen
nyt 30-vuotias, kolmen pienen lapsen äiti. Viimeiset vuodet olen ollut
raskaana tai imettänyt. Olen ylpeä kehostani. Se on palvellut minua ja
perhettämme hyvin. Arvet kehossani muistuttavat, että olen saanut elää
täydesti. Että olen läpikäynyt kipeitäkin kokemuksia, joista olen
selviytynyt. Joista on tullut osa identiteettiäni. Minulla on hyvä olla
itseni kanssa. Vihdoinkin.
Vau. <3
VastaaPoistaTarina on minustakin upea!
PoistaVoi <3
VastaaPoistaTulee mieleen tosi elämän tuhkimo tarina.
VastaaPoistaNiin koskettava ja kuitenkin niin ihanaa että tarinan henkilö on löytänyt ihanan miehen rinnalleen ja hänen on hyvä olla. :)
Minuakin tarina kosketti.
PoistaOnneksi surullisella tarinalla oli onnellinen loppu <3
VastaaPoistaTätä lukiessa itkin, koska omalla 17v pojallani oli juuri tuollainen ihottuma, vereslihalla, mätää valui, oli kipeä ja silti se pieni poika hymyili ja oli aina iloinen. Päiväkodissa häntä haukuttiin ja ei haluttu koskea ettei tartu. Kärsin äitinä julmetusti poikani takia ja hän kun oli ihan aina niin reipas <3
VastaaPoistaIhottuma hänellä on helpottunut, arpia on niistä pahimmista kohdista. Aurinko ei ole parantanut vaan silloin tulee nykyisin aurinkoihottuma joka kirvelee häntä.
Hän on komea ja upea nuorimies jolla on ihana tyttöystävä.
Voin siis tuntea tämän tarinan <3
Kuullostaa minun tarinaltani. Itse olen ollut aikoinaan osastolla, kun tavallisesta elämästä ei tullut mitään. Koulukin kärsi ja tunsin itseni todella rumaksi. Itsetuntohan siinä kärsi, nuorella ihmisellä.
VastaaPoistaRaskauteni jälkeen ihoni on kohentunut, mutta lapseni ensimmäiset kaksi vuotta olivat rankat ihottuman vuoksi, joka todettiin 2kk iässä. Onneksi hän ei kokenut päiväkodissa haukkumista, koska hänen ihottumansa lieveni kahden vuoden iässä. Rapsutusta vielä jatkuu varmasti loppuelämän, mutta osaan tukea häntä, koska tiedän kaiken hänen tilanteestaan omakohtaisesti.