12.12.2012

12 .luukku Joulumieli



Luonto on niin kaunis ja valkoinen.
Potkukelkalla kävin heti aamusta hakemassa joulukuusemme.
Vedin syvään henkeen ja rauhoituin hetkeksi.

Minulla ei ole joulumieltä vielä.
Se on kadonnut töiden alle ja väsymyksen sekaan.
Etsin sitä vielä, sillä tiedän että se tulee.
Se on tullut joka vuosi.
En ole koskaan stressannut joulusta ja valmisteluista.

Tänä jouluna näyttäisi siltä, että menemme vähemmällä laittamisella.
Ei hienoja itsetehtyjä kortteja tai namusia.
Pipareita paistamme jos siltä tuntuu.
Minulle joulu on aina rauhoittumisen aikaa.
Siihen ei kuulu tietyt asiat automaattisesti.
Minulla ei ole listaa mitä pitäisi saada tehtyä aattoon mennessä.
Asiat tapahtuu omalla painollaan ja siksi meillä on aina erilainen joulu.
Ihminen ei ole samanlainen vuodesta toiseen, elämä ei ole sellaista.
Ei ainakaan meillä.



Kun otin kameran käteeni, huomasin että meille on hiipinyt jouluista tunnelmaa vähitellen.
Ei mitään erityistä tai ihmeellistä, mutta pientä kaunista.
Kameran takaa kun asiat näkee niin eritavalla.
Illalla saan mennä kuuntelemaan ja laulamaan kauneimpia joululauluja Karjaan upeaan vanhaan kivikirkkoon.
Menen mieheni kanssa kahdestaan potkureilla.
Kauniit laulut, kynttilät ja kirkon rauhallinen tunnelma ovat joka vuosi viimeistään tuoneet sydämeeni sen oikean joulun. Ja sitä toivon ja odotan tältä illallta.

Oletko jo löytänyt joulumielen?

18 kommenttia:

  1. Näinhän se on :) pitää mennä itseään kuunnellen ja tilanteen mukaan. Ei väkisellä ja pakolla vääntää tietynlaista joulua.
    Mutta mikä hieno potkuri :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana. Kyllä meidän jouluun kuuluu tietty joulukuusi, mutta muuten ei ole tietynlaista joulua. Tämä on ensimmäinen joulu jolloin olen töissä. Olen joka viikonloppu töissä Helsingissä. En ole itse ehtinyt vielä jouluostoksillekaan. Juuri tuossa mietin, että jos oikein olen ahkera ensi perjantaina jää mulle reilu tunti aikaa ennen kuin kaupat sulkee. =) Haluan nähdä Stockmannin jouluosaston. Se jotenkin kuuluu mun jouluuni, aina kuulunut. Itse nautin siellä kävelystä ja tietty jouluikkuna pitää nähdä.
      Potkuri on ihana! Se on Esla.

      Poista
  2. Mä oon niin samaa mieltä kanssasi. Joulu tulee, vaikkei puserra itestään viimeisiä voimia siksi, kun kaikki muutkin. Ei se joulun lepo ja rauha niin löydy. Vähemmälläkin voi saada paljon hyviä hetkiä aikaan. Toivottelen teidän perheellenne leppoisia joulunaluspäiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En haluaisi olla jouluna vielä väsyneempi kuin nyt olen. Eli ei stressiä eikä hössötystä. Viime jouluna tein vaikka mitä ja nautin joka hetkestä. Mutta olin täysin vielä kotona silloin.
      Teemme omanlaisia valmisteluja ihan rauhassa. Tulen töistä kotiin 21.12 perjantaina myöhään illalla. Sitten on kaksi päivää aikaa lasten kanssa touhuta joulua lisää. Ehkä silloin teemme pipareita ja jotain herkkuja ihan rauhassa.

      Poista
  3. Aivan sitä parasta tunnelmaa on juuri kuusenhakureissulla. Ihana kuvakin vielä kaupan päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuossa hetkessä oli sitä tunnelmaa. Siitä se idea tämän päivän postaukseenkin tuli. Pienistä asioista se joulumieli rakentuu. Mieheni tietää, että se muhun tulee, kun tullut aina. =)

      Poista
  4. Voi miten ihanan romanttista mennä potkukelkoilla kahdestaan kuuntelemaan joululauluja kauniiseen kirkkoon. Aivan ihanaa ja jotenkin niin vanhanajan tyylisesti tuo joulun tunnelmaa. Haluaisin kanssa, mutta ensin pitäisi hommata pari potkukelkkaa.... :) Oikein kaunista iltaa teille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvitaan hetki kahdestaan kiireen keskelle. Ja tämä on minusta oikea tapa viettää kaunis hetki yhdessä. Tulee varmasti kaunis ilta.
      Meillä on neljä potkuria kun täällä "maalla" asutaan. Käytetään ihan päivittäin niitä.

      Poista
  5. Ihanan joulusia tunnelmakuvia olet ainakin ottanut. Olisipa ihanaa käydä kaatamassa kuusi itse näissä postikorttimaisemissa, mutta ei kaupungissa sellainen onnistu. Kuusen valitseminen toriltakin on kuitenkin minulle aina se tärkeä joulufiiliksen tuoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä käynyt kaatamassa tuota. Ei tykkäisi naapurit kovinkaan siitä...
      Kävin ostamassa kierrätyksen pihasta söpön kuusen meille 10e.
      Kyllä se kuusen tuominen tuohon terassille toi hyvän olon. Sen toivon pysyvän ja kasvavan, että tuntuisi kivalta alkaa touhuamaan joulua enemmän tänne sisällekin.

      Poista
  6. Ihana kuva tuo kuusi kelkassa:) kyllä se joulu tulee vähemmälläkin laittamisella, tärkeintä on yhdessä olo ja kaikilla hyvä mieli:) mukavaa joulunaikaa teidän perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee toki.
      Mä jo odotan iltaa. Ihana laittaa villamekko päälle. Hiuksetkin laitoin kauniisti. =) Pieni mielennostatus keskellä arkea. Uskon että kirkossa on jälleen yhtä kaunista kuin ennenkin. Sielu lepää siellä kun saa laulaa kauniita joululauluja.

      Poista
  7. Vielä on joulumieli vähän matkalla.Joululaulut soi nytkin,piirakat,piparit ja tortut on paistettu tai pakkasessa valmiina paistettaviksi aattona ja lahjat alkaa olla kasassa mutta nyt on niin paljon muuta menossa ja mielessä ettei oikein ehdi keskittyä koko jouluun.Vuoden loppuun mennessä meillä selviää talojutut joten aattona voinee jo hengähtää kun on allekirjoituksia vaille valmis :) Rauhaisaa joulunodotusta teille,joululaulureissu kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi olet ollut ahkera. Kyllä mulla lahjat on hankittuna, yksi puuttuu. Osa paketoitu ja osa ei. Olen lahjojen kanssa aina tosi aikasessa, onneksi.
      Onnea talokauppoihin! Se on jännittävää aikaa.

      Poista
  8. meinaa olla joulumieli täälläkin hakusessa... väsymyksen piikkiin menee. Kai se vielä löytyy...toivottavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsymys tekee niin paljon. Toivottavasti sinäkin sen löydät vielä.

      Poista
  9. Ihanaa joululauluiltaa! Kauneimmat joululaulut on ihan parhautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana ilta. Kyyneleet silmissä lauloin ja välillä en pystynyt laulamaan ollenkaan itkultani. Oli vain niin kaunista ja kosketti syvälle sydämeen. Miehen kanssa laskettiin samalla kelkalla hurjaa vauhtia mäkeä alas. Mä pelkäsin että lennetään lumipenkkaan siinä vauhdissa. Tuli ihan kakara olo kun istuin potkukelkan kyydissä ja viiletettiin mäkeä alas. Ihana ilta. Tunti kahdestaan tuntui hyvältä arjen keskellä.

      Poista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.