Day 3 + 4

Huh.

Huh, huh huh!

Pää on niin tyhjä.
Olo on tällä hetkellä niin riutunut.
Rinkulat silmien alla kertoo unien laadun viime öinä.
Ajatuskaan ei nyt oikein kulje.
Mulla taitaa olla takki vähän tyhjä.
Mutta tiedättekö, silti mä olen todella iloinen ja tyytyväinen tähän viikkoon.
Kaikki on mennyt kuitenkin hyvin, paremmin kuin viimeksi.
Omaa väsymistä en vaan osannut arvoida taaskaan...

Eilen Pantton sai raivarit, oikeat emäraivarit!

Hän ahdistui ruokailussa ja mut haettiin taas rauhoittamaan tilanne.
Pojan ruoat oli pakko viedä pois, kun hän ei halunnut enää nähdäkään niitä.
(Pantton on myös siis ns. valikoiva syöjä, ongelmia syömisen kanssa eri osa-alueilla.)
Lopulta lähdin pojan kanssa ulos tuulettumaan.

Puistossa poika päästeli kunnolla: itki, huusi, raivosi, potki ja heitteli leluja.
Olisi lyönyt toista lasta, ja toisenkin kerran, ellen olisi tarkkaillut vieressä ja ehtinyt väliin.
Kauhukakara-meiningillä mentiin puolisen tuntia, sitten poika rauhottui.
Silmät meinasi multa tipahtaa päästä, kun lastani seurasin tuon ajan.

Mä olin oikeasti jo unohtanut, että Pantton voi raivota tällä tavalla.

Edellisestä kerrasta kun on ollut aikaa, onneksi.

Poika on nukahtanut joka ikinen päivä rattaisiin.
Hän nukkuu n. 3h tunnin päikkärit istuallaan.
Päälle 11h yöunet ja siltikään hän ei meinaa jaksaa;
ei, vaikka tykkää terapiasta ja toiminnoista.

Kaikki on vain pienelle miehelle hitusen liikaa.

Pantton on ollut "iholla" tänään jo 12h.
Nukuin myös koko viime yön hengittäen hänen hiuksiaan.
Pienet sormet on kietoutuneet mun ympärille niin tiukasti.
Ymmärrän häntä, mutta voin sanoa, että tekisi mieli välillä kiljua.

Voin olla ylpeä itsestäni, että koko viikon aikana, kaikesta huolimatta, en ole hermostunut kertaakaan.

Pinnani pituus on yllättänyt jo minutkin.

Huomenna on viimeinen päivä.

Ihanaa päästä kotiin, omaan sänkyyn, oman miehen kainaloon.

Takana raskas, mutta upea viikko!
Paljon on opittu, paljon on saatu ja paljon päästy eteenpäin.
Silloin voin sanoa, että "takki tyhjä olo" on tullut vain hyvästä.

Perjantai, miten olenkaan sitä odottanut!