3.12.2012

3.12



Pieni jouluinen tee-se-itse projekti


Löysin mummini kaapin kätköistä ihania vanhoja pitsikoristeisia lakanoita, jotka harmikseni olivat kuitenkin lakanakankaan osalta aika kuluneita. Pitsit olivat kuitenkin niin ihania, että halusin ne jollain lailla käyttää uudestaan. Nyt olenkin hyödyntänyt niitä joulukoristeita tehdessäni ja pitsillisiä lakanasuikaleitahan voi käyttää vaikka tyynyliinoihin (seuraava projektini).

Lisäksi löysin vielä pari rullaa valmista pitsiä (mummini virkkaamaa). Niistä ja vauvanruokapurkeista tein tuikkuja. Tuikut valaisevat todella kauniisti.
Tein näin: Pesin ruokapurkit ja irrotin etiketit, mutta annoin purkin kylkeen yleensä jäävän sitkeän liimakohdan olla. Sitten leikkasin pitsistä purkin ympäri juuri ja juuri ylettyvän pätkän, kiepautin pätkän purkin ympäri ja ompelin päät yhteen. Liimakohta pitää pitsin aika mukavasti paikoillaan, joten muuta liimaa ei sitten tarvitakaan.

Pitsilakanoita kannattaa etsiskellä isovanhempien kätköjen lisäksi kirpputoreilta ja valmista pitsiä on myös kaipoissa myytävänä. Tai sitten sitä voi virkata tai nyplätä ihan itse!


---Sanna
 http://kohtikotisaarta.blogspot.fi/

8 kommenttia:

  1. Onpa suloiset :)

    Ja jos pohjalle tipauttaa tipan steariinia tai laittaa vaikka merisuolaa, niin tuikku pysyy paikoillaan eikä valu seinämään kiinni kuumentamaan pitsejä :) Nimimerkillä: supermegavarovainen diy-tonttu :)

    VastaaPoista
  2. Tosiaan suloiset! Pilttipurkkituikkuja ei vaan räjähtämisvaaran vuoksi kannata polttaa sisätiloissa. Oon nähnyt muutamankin kerran pilttipurkin poksahtavan tuhannen päreiksi, kun tuikku on tarpeeksi kuumentanut sitä. Mieluummin pitsipurkkien pohjaksi siis vaikka lasisia halpistuikkukippoja jostain Ikeasta tms., sellaisia jotka on suunniteltu tuikkua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää. Mäkään ei tiennyt tästä asiasta ja olen monta kertaa miettinyt pilttipurkkien uusiokäyttöä.

      Poista
  3. Kiva idea! Sisäkäyttöön suosittelen minäkin kynttilöille tarkoitettuja purkkeja tai sitten isompia lasipurkkeja. Poksahtavan pilttipurkin olen itsekin joskus bongannut, joten niitä vaan ulkotiloihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auttaako asiaan jos tosiaan pohjalle laittaisi vaikka suolaa?

      Poista
  4. Itse värkkäilin vähän samaan tapaan adventtikynttiläpurkit, jotka laitoinkin blogiini. Pilttipurkit kunniaan ja kiertoon (edes muutama niistä:)!! Kiitos tuosta poksahtamisvinkistä. Pitäisköhän siis vaihtaa ledeihin..vaikkeivat samaa tunnelmaa ehkä saakaan aikaan.

    VastaaPoista
  5. Kauniita purkkeja todellakin! Molemmat lemppareitani, lasipurkit ja vanhat pitsit :)

    Tuikkujen polttaminen on tosiaan vaikeaa, koska sekä räjähtämisen että allaspalon vaara on suuri - eikä pelkästään askarrelluissa tuikkukipoissa, vaan ihan niissä oikeissakin. Suosittelen paristokäyttöisiä tuikkuja arkoihin paikkoihin, ovat turvallisia ja pitkäikäisiä vieläpä. Akkuparistoilla varustetut saa mukavasti ladattuakin, kun tyhjenevät.

    VastaaPoista
  6. Ei auta suola pilttipurkissa, on silti ahdas ja suuaukko kapenee - ei hyvä yhdistelmä tuikulle! Plus lasilaatuja on erilaisia, pilttipurkkia kun on tarkoitettu lämmitettäväksi korkeintaan tovi mikrossa, tuikkukipoksi tarkoitetut taas kestävät enemmän ellei nyt ihan maanantaikappaletta satu eteen. Joten yhdyn edellisiin, joko asiaan tarkoitettu kippo pohjalle tai ledi sisään :)

    Pilttipurkkeihin purkitan itsetehtyä sinappia. kerran näin myös hienon maustetelineen, lautaan oli kiinnitetty pilttipurkin kansia, purkkeihin mausteita ja kiertämällä sai purkit paikoilleen ja maustepurkit "roikkuivat" hyllyn alla. Päälle saisi vaikka maustemyllyt tms, tai tuunaisi tauluhyllystä ja tauluhyllylle suosikkikeittokirjat esiin tms :)

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.