5.11.2011

Meille tulee...

Picture Ria Czichotzki

Me eletään tosi jänniä aikoja.
Haaveillaan, jutustellaan ja söpöstellään kaikki.
Vaihdamme huonejärjestystä, siivoamme ja järjestelemme.
Haluamme saada kaiken täysin valmiiksi, sillä meille tulee jouluvauva.
Kyllä, ihanan pieni nuuhkuteltava ihanuus tulee jälleen meille.


Vauva, jolla on neljä jalkaa, vaalea turkki ja suloistakin suloisempi nassu.
Kultaisennoutajan narttupentu tulee kotiimme aaton aattona, eli 23.12.
Vauva on nyt vasta viikon vanha.
Kahden viikon päästä saamme mennä häntä katsomaan Lahteen.
Olemme odottaneet uutta koiraa jo pitkän aikaa.
Dalmatian narttumme Yolanda, kun jouduttiin nukuttamaan melkein kolme vuotta sitten. 
On ihanaa, että kaikki menee nyt kohdalleen. (Toivotaan, että menee loppuun asti...)

Meille tulee ihan paras joulu ikinä!
Eihän me malteta odottaa tämän joulun tuloa.
Hurjan jännää aikaa eletään.
Mullakin on perhosia vatsassa joka päivä.
Lapsilla on varmaan aika tuskaista odottaa ja laskea kalenterista päiviä...


PS. Nimeä ei vaan olla vielä päätetty pienelle.  Lapset on mieltyneet ELLA nimeen, mikä tulee BELLA, kuolleen rotikkanarttumme, nimestä. YOLA olisi mun ehdotus. On lyhennys Yolandasta. NELLA on myös lapsia miellyttävä vaihtoehto. Kun koira on kuulemma kuin nalle, ja tykkäävät tuosta Ella nimestä jostain syystä. =)

22 kommenttia:

  1. Aivan paras joululahja, koko perheelle. <3

    VastaaPoista
  2. diidah: Parempaa lahjaa ei voisi nyt olla. Olemme kaikki aivan onneissamme!

    VastaaPoista
  3. Hih, kyllä se nyt säikyttelee..ensi muutetaan - huonejärjestystä ja sitten teille tulee....vauva, ei ku koira. ;)

    Onnea koirulista!!!! <3

    VastaaPoista
  4. Pieni Lintu: Halloween pistää mut ilkeäksi. =) Nämä oli liian mehukkaita juttuja olla kertomatta vähän vinosti. =)

    VastaaPoista
  5. Kyllä jo mietin että miten ihmeessä olet malttanut pitää asian salassa näin pitkään! :D ONNEA, ihana joulu tosiaankin ♥

    VastaaPoista
  6. Katja: En kyllä olisi mitenkään pystynyt.
    Kovasti haaveilen kyllä vielä yhdestä lapsesta. Toivon, että sekin haave toteutuisi. =)

    VastaaPoista
  7. Paljon Onnea koiravauvasta!

    Tosta nimestä sen verran sanoisin että mielummin se yola kuin ella, ihan vaan siks ettei nimi alkais e-kirjaimella, ettei sit koira yhdistä/sekoita sitä siihen kuuluisaan ei-sanaan.. :D (lisäks hyvä perustelu saada sun nimiehdotus läpi ;))

    VastaaPoista
  8. Ihana joululahja! Lemmikki antaa niiiiin paljon, ettei sitä voi ymmärtää ellei sellaista ole ollut. Ja lapset tykkää. Kehittää myös samalla. Itse olen henkeen ja vereen eläinihmeisiä, en voisi olla ilman karvakorvaa. Siispä, aivan upea joululahja koko perheelle! :) Ihanaa odotusta, ja vauva-aikaa koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  9. voi miten ihanaa! kylläpä teille tulee ihana joulu! nyt tulee joulun odotuksesta tuplasti jännempää :)

    VastaaPoista
  10. taas mä säikähin ;) Olin varma että teille tulee ihan oikea vauva :D Mut on ne koiravauvatki ihania!!

    VastaaPoista
  11. Samaa mieltä kuin muutkin kommentoijat, että mukavasti säikyttelet :) Edellistä juttua lukiessahämmästelin, että ettekös te just muuttaneet siihen unelmataloon... Mutta mukavia uutisia, ja onnea koiravauvan johdosta.

    VastaaPoista
  12. Meillä on ollut kultainen noutaja nimeltä Nella =) oli aivan ihana, fiksu ja kiltti koira.

    Ja onnellista odotusaikaa teille =)

    VastaaPoista
  13. Voi ihanaa, paljon onnea hauvavauvan odotukseen! :)

    Terveisin kolmen karvaisen kaverin emäntä ;)

    VastaaPoista
  14. Onnittelut uudesta perheenjäsenestä! Oikea jouluvauva :)

    VastaaPoista
  15. Onnea uudesta vauvasta! Saiskos hänen virallisesta nimestään muokattua jonkun kutsumanimen? :)

    VastaaPoista
  16. Olen onnellinen teidän puolesta, ONNEA! :)

    VastaaPoista
  17. No en tiedä haetko tätä mutta rakastan nimien miettimistä joten miellyttäisikö näistä mikään teitä kaikkia?

    NETTA
    NOONA/NONA
    VINJA
    VERA


    Sit semmosia missä ois sekä Ellasta että Yolasta edes vivahdus:

    Lola (YOLASTA y l:ksi mitä on ellassa paljon)
    Elly (Ellaan Yolan eka kirjain)
    Lala (Molempien nimien vika tavu)

    Jännä sinänsä, että nimiä yhdistelemällä tulee molemmat nimet:

    Ellasta eka ja Yolasta vika tavu = Ella
    Yolasta eka ja Ellasta vika tavu = Yola

    VastaaPoista
  18. Moikka, no johan pomppas :D Mun vireystila siis kun luin tätä postia. Vauva.... aaaa siis koiravauva *nauraa*. Ja edellinenkin posti sai mut hätkähtämään, muutatte? Jaa siis huonejärjestystä. Hyviä hämyjä sulla täällä :) Voi kun kiva joululahja teille tosiaan tulee! -Tiinä

    VastaaPoista
  19. Ja TAAS sydämen ty-ky-tys-tä! :) <3<3<3

    VastaaPoista
  20. Voi ihanuutta! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä johdonmukaista kavatustyötähän se aluksi teettää, mutta koirasta saa kyllä maailman parhaimman kaverin. Ja vielä jouluksi...ihan, kuin sadusta! Ihan mahanpohjasta ottaa ajatuskin!

    VastaaPoista
  21. Ihania postauksia täällä ..muuttoa ja vauvoja :D :D Saa olla lukijat tarkkana :D

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.