20.5.2010

Kesäleiri



Yhdessä poikien ja monen muun lapsen kanssa matkasimme aamupäivällä bussilla.
Vietimme aamupäivän Tammisaaren yhdellä leirialueella.
Pojan kerhon kevätjuhlalla oli upea paikka ja vielä ihanampi ilma!


Lapset juoksenteli merenrannassa ilkosillaan ja nauttivat!
(Kuvia en saanut kun jäi kamera talolle tuolloin...)


Pojat menevät isänsä kanssa tänne myös kesän alussa leirille.
Kolme päivää hienoissa maisemissa, luonnon äärellä, ruokapatojen äärellä.
Ei hassumpaa minusta.


Automiehellä oli näin "kivaa" pienen kilpailun jälkeen.
(Ei oikein onnistunut tuo juttu ja alkoi harmittamaan...)


Olitko itse lapsena leireillä?
Minä vietin veljeni kanssa yhdet parhaimmat kesät juuri leireillä.
Saatoimme mennä kolmeenkin eri leiriin kesän aikana.
Ei pakosta, vaan omasta halusta.
Itse haluan tarjota lapsille saman mahdollisuuden.
Pojat aloittavatkin jo vähän aikaisemmin.
Tyttö kun menee leireilemään sitten vasta vuoden päästä kesällä ensi kerran.

7 kommenttia:

  1. Muutamana kesänä olin leirillä ja sieltä on ihania muistoja! Vanhin lapsistamme vaikuttaa kiinnostuneelta leirejä kohtaan, ensi vuonna ehkä sitten. Suloisen hatun olet tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Kyllä onkin upea paikka!
    Voisin itsekin viettää tuolla päivän jos toisenkin:)

    Mukavaa loppuviikkoa ja nautitaan vielä vähän lämpimistä säistä!

    VastaaPoista
  3. Mä olen lapsena ollut parina kesänä leirillä ja tykkäsin kyllä. Teini-iässä aloitin leireilyn uudestaan yhdessä järjestössä, ensiksi apuohjaajana ja sitten ohjaajana. Tänä kesänä olisi ollu ekaa kertaa mahdollisuus mennä tytön (5v) kanssa leirille, minä ohjaajana ja hän leiriläisenä, mutta harmillisesti joudun olemaan kesän töissä. Ehkä sitten ensi kesänä.

    VastaaPoista
  4. Meillä on esikoinen ollut ekaa kertaa pari vuotta (7vuotiaana) sitten seurakunnan järjestämällä musiikkileirillä. Kokemus oli, no joo.. kahteen kesään ei ole halunnut mennä uudestaan.
    Itseäni ihmetyttää sellainen seikka että toisilla paikkakunnilla seurakunnan leirit maksaa satasia ja toisilla muodollinen parikymppiä tai jopa ilmaisia. Leiritoiminnat vaihtelee hurjasti paikkakunnittain. Täällä etelässä varmasti kaikki maksaa kaksin -tai kolminkertaisen hinnan.

    Itse en ole ollut leireillä, en ole halunnut. Ja siinä ymmärrän lapsiani jos hekään ei halua. Meillä matkustellaan perheen kanssa ja käydään omilla retkillä kavereiden kanssa. Kannustin kyllä menemään jos haluaa vaika kaverin kanssa,kun koulusta leirilappuja tuli keväällä kotiin. Kukaan ei halunnut.

    VastaaPoista
  5. Tuolla leirille on MAHTAVAT ohjaajat. Yksi on juuri poikani kerhosta ja hän on aivan ihana ihminen!
    Tuo leiri kolmen päivän ajan ruokineen maksaa yht 42e. Eli super halpaa siis. Kaikki nuo leirit on tuolla noin halpoja. =)
    Ja koska on alle 30min ajomatkan päässä, voi lapset mennä turvallisin mielin. Aina voi hakea sitten pois jos tarve tulisi.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaapa ihanalta teidän leiritouhut! Itse oisin halunnut joskus mennä heppaleirille, mutta ei perheen varat antanut silloin myöden. (meitä on 7 sisarusta)

    Suloinen hattu! Pitäiskö hankkia ihan varastoon, jos vaikka pieni tyttönen jostakin ihmeen kaupalla itsellekin joskus ilmestyisi :)

    VastaaPoista
  7. Mä olin kanssa vaikka millä leireillä kesällä! Tykkäsin kyllä, varsinkin ratsastusleireistä :)

    Ihana hattu!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.