25.3.2017

Kun haluaisi juosta päin seinää



Mua ei hymyilytä tänään. 
Ei kyllä hymyilyttänyt eilenkään.
Itseasiassa ahdisti niin paljon, että oli vaikea hengittää. 
Tuli olo, että voisin juosta täysiä seinään ja jäädä siihen. 
Hullua? 
Ehkä. 
Se on vain metafora ololle, kun ei aina hymyilytä. 
Iloinen positiivinen ihminen voi olla välillä ihan muuta. 
Rikki. 

Mietin kehtaanko kirjoittaa siitä, että mä oon välillä ahdistunut. Rikki. 
Eihän positiivinen ihminen ole down. 
Ei enää, kun mähän parannuin siitä.
Masennuksesta. 
Se on kirosana about kaikille! 
Sehän siinä just onkin, kun se on kirosana. 
Ei hyväksyttävää, eikä suotavaa tietenkään. 
Elämä vain on ajottain, tai minun kohdallani jo vuosia ollut, hyvin raskasta.
Liian raskasta. 
Se kuluttaa ja hartiat painuu kasaan taakan alla.
Sitä yrittää kävellä selkä pystyssä hymyillen, vaikka paino vetää kasaan. 
Kunnes on olo, että haluaa juosta seinään.

Tiedän etten ole ajatuksieni tai tunteideni kanssa yksin.
Mä vaan puen ne sanoiksi ja oon sen verran hullu, kai, että julkaisen ne. 
Minulle kirjoittaminen vain on se tapa päästä sinne syvälle, omaan oloon ja minään.
Se on tapa käsitellä ajatuksia ja tunteita.
Päästä niihin käsille ja antaa mulle mahdollisuuden hallita ja muovata niitä. 
Jokaisella on se oma tapa. 
Sulla ehkä urheilu?
Mä kirjoitan. 
Ja pitäisi kirjoittaa paljon enemmän. 
Antaa vaan palaa, olla miettimättä onko soveliasta olla näin avoin. 

Mun vahvuus, ja heikkouskin, on juuri se että oon avoin. 
Sitä en osaa muuttaa. Enkä halua. 

Hyvää lauantaita olit hymy suussa tai et.


7 kommenttia:

  1. Voi tiedän tuon tunteen...miksi pitääkin aina esittää pirteää, että kaikki on hyvin ja sitten lopulla romahtaa.
    Hyvää viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ei aina tarvii hymyillä.
      Annan itselle nyt luvan mennä tämänkin vaiheen läpi.
      Viikonloppuja!

      Poista
  2. Blogissa ei tarvitse aina elää kiiltokuvaelämää, joten kaikki tunteet sallittuja! Toivottavasti kevät ja puhkeava puutarha tuovat iloa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Elämässä on hyviä ja huonoja aikoja, ei kaikki voi aina olla pelkkää päivänpaistetta. Minäkin olen saanut elämäni aikana taistella masennusta vastaan, joten luulen tietäväni mistä puhut. Toivon auringon tulevan taas pian esiin pilvien takaa ja askeltesi kevenevän. Jaksamista.

    VastaaPoista
  4. Mä olen myös jonkin sortin hullu, kun puhun asioista niiden omillanimillä. Kerron rehellisesti, mitä ajattelen asioista. Mutta ehkä se juuri tekee minusta minut. Ja ehkä se, että sinä puhut avoimesti asioistasi, tekee sinusta juuri sinut. Ainutlaatuisen ihmisen. Elävän ihmisen. Ihmisen, jolla on tunteita ja joka osaa niistä puhua. Ole oma itsesi! Ole ylpeä siitä, että osaat puhua asioista niiden omilla nimillään! :)

    VastaaPoista
  5. Itse olen myös toisaalta iloinen ja positiivinen, toisaalta sitten vaivun välillä masennukseen ja ahdistukseen helposti. Ja kaikki tunteet on käyty läpi blogissa :) Mulle myös kirjoittaminen on tärkeää ja selventää omiakin ajatuksia. Voimia ja parempaa oloa, kyllä ihminen saa olla välillä masentunutkin ja siitä saa (ja pitääkin) puhua.

    VastaaPoista
  6. Minä ajattelen, että pelkät positiiviset blogit ovat kiiltokuvablogeja. Paljon aidompaa ja mielenkiintoisempaa on lukea ihmisen Oikeasta elämästä. Kiitos siitä. Ja tsemppiä!!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.