20.12.2014

20. Pallomainen päivä ja Molo Kids arvonta suoritettu




Enää neljä päivää jouluun!
Olkkarissa jouluinen tunnelma lisääntyy päivä päivältä, omaan tahtiin.
Pöytäliinakin jo vaihtui kun liian retro liina alkoi tuntumaan vääränlaiselta.

Minä vietin tämän päivän "pallona" pitkästä aikaa.
Mietin viitsinkö mennä itse kuvaan, kun oli vaikea turvotuskohtaus tänään päällä.
(Oikeasti minun tekisi mieli laittaa joku pyörremyrsky omankuvan päälle...)
En tykkää itsestäni silloin, on vaikea olla ja hengittää kun joka paikka paisuu kuin Michelinukko.
Kaksoisleuka tulee esiin ja olen kamalan turpean näköinen.
Vyötärö häviää ja vatsanympärys kasva monta kymmentä senttiä, pahimmillaan yli 30cm.
Käsivarsiin voi tulla lisää 4cm ja reisiin 5cm.
Leggaritkin kiristää ja saappaita on vaikea saada jalkaan.

Tämä on osa minun elämää, sairauttani.
Ja se näkyköön myös täällä.
Sairautta on vaikea piilottaa kun osa siitä tulee esiin näin selvästi.
(Tosin jos minua ei ole pitkään aikaan nähnyt, luulee että olen taas vaan paisunut lisää...)
Päälläni on lempimekkoni Bodenista.
Se on pehmeä, mukava ja lämmin.
Sinne mahtuu paisunut maha siististi.
Olo ei ole kaunis, mutta siedettävä ja lähdin suunnitellusti perheen kanssa ruokaostoksille pallomahani kanssa, takki auki.


Suoritin myös Molo Kids arvonnan.
Kiitos teille kaikille osallistujille!
Ihanan harmaan haalarin voitti Miikkis ja fleecepusakka meni Millalle!
Laitan postia tulemaan maanantaina.
Jouluksi eivät siis ehdi, mutta heti joulun jälkeen saapuvat.

Onnea voittajille!


5 kommenttia:

  1. Jeeeee, kiva voitto! :)))) Viestiäsi odotellessa siis. ^------------^

    Ihanaa joulun odotusta teille. ♥ Tänään saatiin ainakin tänne eteläänkin vähän lunta!

    ps. Teidän koti on niiiiin kaunis!

    VastaaPoista
  2. Hei ihana <3 ihania kuvia ja kiitos, kun et laittanut pyörremyrskyä kohdallesi :) Olet niin ihana tyyppi, haasteista huolimatta jaksat hymyillä ja nähdä elämässä kauniita asioita. Olen niin onnellinen, että sinulla on tämä hyvänmielen blogi ja olen niin onnellinen, että olen löytänyt tieni tänne jo vuosikausia sitten.

    Ihanaa Tapaninpäivää teille kaikille <3 Kotinne joulukuvat oli myös aivan ihastuttavia, mutta erityisesti tähän postaukseen halusin kommentoida :) Halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki mieli laittaa, mutta olkoon nyt pallokuva siinä sellaisena kuin tuolloin olin.
      Mä yritän unohtaa parhaani mukaan tätä sairautta mutta on se välillä aika vaikeaa...kuten juuri nyt istun kotona "sammakko kuningattarena" täällä. Pallona, naama ruvella ja aivan hullunmallisena. Oh well...
      Ihana kun olet täällä viihtynyt ja jätät aina niin ihania viestejä.

      Poista
    2. Kyllä sinua nyt koetellaan, hö. Mutta huomaatko itse, vaikka olisit sammakko, silti olet ihanainen kuningatar! Mitenkään en halua vähätellä kärsimyksiäsi, tiedän itsekin kun jotain suurta langetetaan päälle, mille ei oikein itse mahda mitään, on voimaton ja välillä vihainenkin. Mutta jostain kumpuaa se ilo iloita kaikesta, mikä toimii kuitenkin suht koht ookoo ;) Halauksia oikein kovasti ja toivottavasti olosi helpottaa pian ja toivon kovasti, että uusi vuosi 2015 toisi mukanaan pidempiaikaista helpotusta, ehkä ratkaisuja mielessä pyörineisiin kysymyksiin, miksi ja miten. Pidä itsesi ihanana A <3

      Poista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.