15.12.2014

15. Stressitön joulu?






Jouluaattoon on enää 9 päivää.
Yhdeksän!
Minä en ole asiaa pahemmin miettinyt, siis sitä miten vähän onkaan enää jouluaattoon.
Tai sitä  miten paljon tai vähän olisi tehtävää.
Joulumielikin on täysin kateissa!
Niin kateissa, että ihmettelen tuleeko sitä tänä vuonna ollenkaan.
Olen toki laittanut hiukan joulua kotiin.
Osan koristeista jopa jo poistanut, kun ei tuntunut hyvälle.
Joulusiivousta ei ole aloitettu, eikä ainuttakaan ruokaa laitettu, saati sitten edes mietitty.
Ainoastaan piparit on leivottu ja nekin kohta jo syöty...
Voisi luulla että olisi tässä vaiheessa kamala joulustressi.
Ei ole. Eikä tule!

Miksi joulun pitäisi olla tietynlainen?
Onko leivottava kaikki ne samat mitä viime vuonna ja ehkä kokeiltava vielä uusia reseptejä mitä näit joululehdissä?
Kaapit siivottava ja ikkunatkin pestävä?
Onko se tekeminen se mikä tuo joulumielen?
Minä itse olen ollut aina suorittaja.
Sairauden myötä tämä asia on muuttunut, aika rajustikin.
Meillä on sotkuista kuin Huvikummussa.

Voisi ajatella, että se joulumieli on kadoksissa kun en ole sitä joulua touhunnut.
En usko sen todellakaan johtuvan siitä.
Se johtuu elämässä olevista murheista, surusta, huolista.
Kun sydämessä ei ole rauhaa on vaikea tuntea sitä joulumieltä.

Yritän silti saada joulumielen, ilman sitä valtavaa touhuamista.
Ajattelen asioita, mitkä saa hymyn huulille.
Unohdan murheet hetkeksi.
Touhuan oman jaksamisen mukaan.
Teen asioita mitkä tuovat hyvän mielen, en stressaa enkä väsytä itseäni loppuun.
Kuuntelen sydäntäni, kehoani.

Minulle joulu on aina ollut aikaa jolloin aika pysähtyy ja mieli rauhoittuu.
Minulle sanoma Kristuksesta on tärkeä.
Se koskettaa ja saa mielestä hetkeksi ne murheet jotka painaa.
Siksi minulle jokavuotinen joululaulu-ilta Karjaan kirkossa on tärkeä.
Silloin voin laulaa sydämestäni murheet ulos.
Laulan ja itken. Niin se aina menee.
Laulan sydämeeni joulunsanoman, sen millä on merkitystä minulle.

Meille jokaiselle joulu merkitsee eri asioita.
Mutta valitettavan suuri osa kaatuu joulustressin alle.
Mitä jos jättäisit tänä vuonna osan siitä "TO DO" listasta tekemättä, ota glögimuki käteen, kuuntele joululauluja ja vain hengitä.
Näin aion itse tehdä.
Jos joulumieleni ei tule, niin se ei tule.
Ei se tekemällä ainakaan tule, sen tiedän.

Toivon stressitöntä joulunalusaikaa sinulle!

6 kommenttia:

  1. Täällä stressivapaa joulunaika käynnissä :) Ja ollut jo monen monta vuotta. En jaksa stressata, en, koska silloin kaikki pienetkin valmistelut tuntuu liian rankoilta tehdä. Iloisin suin, hymy huulilla teen mitä teen - vähän silloin, vähän tällöin. Ja olen huomannut, että teen paljon taikka vähän, niin aina se joulu vaan tulee. Eikä mun joulu asu tekemisissä, vaan siinä joulun sanomassa, joulun perimmäisessä tarkoituksessa. Mulle joulu on Jeesuksen syntymäjuhla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en suunnittele mitä meil oltava jouluksi. Lapset tehneet pari toivetta ja ne toteutan. Ihan vain fiiliksen ja jaksamisen mukaan.

      Poista
  2. Toivottavasti löydät vielä joulumielen!
    Minä en stressaa oikeastaan kuin lasten lahjoista. Voi sitä iloa, sitten kun he on jo aikuisia, niin ei tarvi ostaa lahjoja. Mutta nyt vielä haluan heille tarjota joulun, kun pieniä ovat. Minä en leivo kun korkeintaan valmiista taikinasta :)
    Pölykoirat voin puhallella sänkyjen alle. Onneksi on pimeää niin pöly ei näy!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se olo tulee jos tulee.
      Lahjat on mulle aina ollur se helpoin osuus. Aloitan aina jo kesällä niitä keräilemään ilman sen suurempia miettimisiä. Joulukuussa sit katson et keltä puuttuu ja täsmänö ostan pari juttua vielä. Kaikki on täällä ollut paketoituna jo pari viikkoa.
      Pöly ei onneksi nyt näy! Sitä meil riittää....

      Poista
  3. Olet jo löytänyt joulun jäljille <3

    VastaaPoista
  4. Lahjat ovat meillä se suurin stressin aiheuttaja. Kun lahjarumban aloittaa hyvissä ajoin, ei ehdi niin syntyä stressiä. Kammoan joulun alla kauppakeskuksiin menoa, mutta onneksi ei tarvitse mennä! Lahjat hankittu ja annettukin jo eteenpäin.
    Rentoa, leppoisaa joulun aikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.