13.6.2014

Kipu



Eilen kipu lamautti, oli viedä shokkiin.
Se vyöryi voimalla päälle ja sai minut pelon valtaan. 
Kipu ilmoitteli tulostaan jo kotimatkalla. 
Selkä kramppasi ja keho turposi. 
Kotona en kuunnellut viestejä, vaan äidin hommiin hukuttauduin. 
Tuskahiki valui, pyörrytti ja oli huono olla. 
Meni hetki jos toinen, pyykit löysivät narulle kunnes tajusin, minua koskee!!
Miten ihminen voikaan turtua kipuun, että ei sitä heti edes huomaa. 
Otin särkylääkkeet ja menin sänkyyn. 
Kehon tuli saada rauhoittua. 
Muutama tunti myöhemmin nousin. 
Vessa kutsui ja yökkärit. 
Olohuoneeseen päästyäni oli koko selkäranka tulessa, jalat meinasi lähteä alta, lonkat, reidet, polvet ja sääret huusivat kivusta. 
Tuntui kuin minua sahattaisiin palasiksi.
Minä huusin, itkin, tärisin. 
Sain itseni sänkyyn, piiloon. 
En halunnut lasten näkevän kun tärisin kivusta. 
En pystynyt puhumaan, en hengittämään tasaisesti. 
Kipu väänsi kasvojani.
Mietin ambulanssin soittamista. 
Itkin ja haukoin henkeä, miten voi koskea enemmän kuin synnyttäessä?
En ollut vuosiin kokenut mitään näin kamalaa. 
Vahva kipulääke pelasti lopulta. 
Se toi rauhan kehoon ja lopulta unen. 
Oli onni, että minulla oli vahvoja lääkkeitä selän prolapsin jälkeen, mikä oli vuosia sitten.
Kipu jätti arven, pelon. 
Se on tuossa kulman takana odottelemassa.
Silloin kun olen ylittänyt kehoni rajat, mitä en vieläkään tunnista, vyöryy kipu päälleni voimalla. 
En voi enää jättää kipua hoitamatta.
En saa jatkaa kehoa kuuntelematta. 
Peti on paikkani aina vaan enemmän. 
Jonain päivänä on varmasti toisin, siihen uskon!

10 kommenttia:

  1. Voi ei, kuulostaa hurjalta ja tosi tosi kurjalta!!! Toivoisin niin kovasti, että voisit parantua noista sairauksistasi. Paljon jaksamista sinulle!! ♥

    Ja olen ollut tosi tökerö, en ole lainkaan muistanut kiittää, että Kokonainen-kirja tuli perille!! (Aikaa sitten jo...) Kiitos siis, miten se oli kauniisti pakattukin, voi että!! ♥ Otin silkkipaperit oikein talteen kun olivat niin ihanat. Kirja on ollut tosi hyvä ja mielenkiintoinen lukea, olen tykännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana jos kirja on tuonut iloa. Se on kyllä aika upea kirja ja antaa paljon.

      Poista
  2. Voi ei kuulostaa tosi kurjalle :( toivottavasti helpottaa ja opit tunnistamaan kipukohtaukset ajoissa. Jaksamisia sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahin kipu helpotti.
      Oon tänään pääosin ollut levossa.
      Pitää ottaa iisisti.

      Poista
  3. Oi, kuulostaa todella hurjalta ja ikävältä. Voimia ja jaksamista sinulle.
    Onneksi sinulla on ihana perhe ja olette olleet ihanan kuuloisella lomalla, se toivonmukaan antaa paljon voimia sinulle. Paljon ihania (kivuttomia) kesäpäiviä sinulle toivon. :)

    VastaaPoista
  4. Höh :(
    Kipu ei ole koskaan kivaa.
    Itselläni on ajoittain monta päivää kestävä migreeni (mikä ei kivultaan todellakaan yllä sinun kuvialemaasi), mutta on tosi invalidisoiva ja inhottava ja sitä vain miettii, että miten tästä pääsisi eroon, kun minulla ei oikein nuo migreenilääkkeetkään auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Migreeni on karsea riesa! Minulla on myös onneksi kohtauksia harvoin. Minä päädyn usein ensiapuun kiputippaan. Migreenilääkkeet ei meinaa auttaa. kovat päänsäryt on eri asia niitä on minulla usein mutta varsinaisia migreenikohtauksia harvoin.

      Poista
  5. Voi että Anri. Nyt rauhassa.<3 Paljon parempia päiviä toivon sinulle. Onneksi sinulla on ihan ja tukeva perhe. Voimia! xxxxxx

    VastaaPoista
  6. Tällaisiin tilanteisiin ei ole sellaisia lohdullisia sanoja kuin haluaisi niin kovasti olevan, jotta voisi sinua voimaannuttaa. Miten hyvä, että jaksat ylläpitää uskoa siihen, että joskus on helpompaa ja löytää vielä kaiken sen kauniin elämästäsi, jota tämä blogi ilmentää. Muista ottaa säännöllisesti arkeen lepotaukosi, pyykit kyllä odottavat.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.