Minä riitän?

Kuva on netistä, en muista mistä...ei siis omani!

Olin alkuviikosta Tammisaaressa tapaamassa kipulääkäriäni Pirjo Lindforsia.
Vastaanotolla juttelimme asioitani, kun on 2h lääkärin luona, ehtii siinä ajassa todella puhumaan.
Minulle jäi mieleen yksi lause: "Minä riitän, vaikka vain lepäisin ja hengittäisin."

Lause tuli mieleeni taas tänään, kun tulin kotiin kaupasta.
Nella oli iloisena ovella vastassa.
Häntä heilui, hän kulki edes takas erittäin ylpeänä, koska hänellä oli suussaan lempilelunsa Pluto.
Hymyilin koiralle ja rapsutin.
Nella vain röhisi tyytyväisenä kuin pieni possu.
Hän oli niin tyytyväinen sillä hetkellä, lelu suussaan, minun vierelläni.

Aloin miettimään lääkärini sanoja.
Samaa on terapeuttini puhunut minulle jo pitkään.
"Minä riitän, vaikka vain lepäisin ja hengittäisin."

Moniko teistä kokee riittävänsä juuri nyt, tällä hetkellä,
siis kun vain istut siinä koneen ääressä ja luet tätä tekstiä?

Näin joulun alla meillä kaikilla on touhua ja tohinaa.
Kehitämme itsellemme listoja ja uusia vaatimuksia.
Juoksemme moni sinne ja tänne.
Kokkaamme,leivomme, puurramme itsemme näännyksiin.
Moni teistä kuitenkin nauttii joulun touhuamisesta, minäkin!
Mutta kuten minä, olen sairas, en pysty tekemään kaikkea sitä mitä haluan.
Haluammeko liikaa?
Sillä lopulta se tekemisen ilo muuttuu vain suorittamiseksi...
Kukaan ei vaadi minua tekemään mitään extraa, mutta minä odotan itseltäni paljon enemmän.
Jos minä riitän muille tälläisenä, en riitä kuitenkaan itselleni!
On vaikeaa hyväksyä riittäväksi sen, että on olemassa ja hengittää.

Jos todella pystyy kokemaan itsensä riittäväksi jo sen vuoksi, että on olemassa, moni muukin asia loksahtaa paikalleen.
Stressi syö ihmisen voimavaroja aivan liikaa.
Ja lopulta stressin syövereissä on vaikea olla ja hengittää, kun aivot raksuttavat silloinkin.
Ymmärsin asian ytimen tänään.
Minä riitän, minä riitän, minä riitän, se on minun mantrani tulevalle vuodelle.
Ehkä myös sinun?