30.12.2013

En lupaa, enkä odota, mutta toivon. Mitä sinä toivot?



Niin.
En tee ainuttakaan uuden vuoden lupausta.
Enkä odota tulevalta vuodelta mitään erityistä.
Elämässäni tapahtui viime vuoden aikana niin monta isoa myllerrystä, mihin en osannut varautua.
Vuosi on opettanut ottamaan päivät vastaan sellaisina kuin ne tulee.
Liikaa ei voi suunnitella eikä elämään varautua.
Mitä tänään haaveilen ja vaikka saavuttaisin, voi romuttua jo heti kulman takana.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kannattaisi haaveilla. Ei tietenkään!
Minä haaveilen koko ajan, joka päivä!
Mutta en aseta suuria odotuksia tulevalle.
En lupaa tekeväni sitä ja saavuttavani tätä.
Tänä vuonna haluan oppia vain hengittämään ja niin, että se riittää minulle.
"Minä hengitän ja se riittää".
Siinä on vuoden mottoni!
Yksinkertaista, mutta ei helppoa.

En tiedä yhtään mihin tuleva vuosi minua vie.
Kaikki on elämässäni auki.
Niin on varmasti monella muullakin, mutta en voi sanoa, että aloitan huomenna urheilemaan ja juoksen puolen vuoden päästä esim.maratonin.
Minä toivon, että vuoden päästä edelleen voin kävellä koirani kanssa.
Toivon, että käteni toimintakyky paranisi, tai edes pysyisi tälläisenä.
Toivon, että tutkimukset olisivat ohi, tietäisin missä mennään sairauteni kanssa.
Toivon, että yksi iso haaveni saisi siivet selkäänsä.
Toivon, mutta en odota enkä lupaa.
Elämä on tässä ja  nyt.
Kaikesta huolimatta minulla on hyvä olla.

En tiedä mitä minulla on tarjota teille blogissani tulevana vuonna.
En usko, että suuria sisustusmuutoksia on luvassa.
Tuskin mitään muodikasta pukeutumista tai erityisen ihania lastenvaatteitakaan.
Ei tule olemaan ompelua, askartelua tai tuunausta.
Eikä pahemmin leipomista tai puutarhailua.
Blogini elää hissukseen tässä rinnalla.
En lupaa teillekään mitään, enkä odota mitään.
Toivon vain, että pysytte kelkassa mukana, olette minulle tärkeitä.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! 

Ps. Mistä sinä haaveilet, mitä odotat tai mitä toivot tulevalta vuodelta? Mitä sinä toivot minun blogiltani?

19 kommenttia:

  1. Kelkan kyydissä ollaan ja ilolla seurailen blogiasi myöskin ensivuonna.
    On sinulla vaan niin ihana blogi, aito ja rehellinen, ihania ja kauniita asioita, kuvia ja keskusteluja, niin iloissista ja haukoista asioista kuin myöskin niistä surullisistakin, mutta kaikki tämä on juuri sinua ja sinun blogiasi ja siksi niin aidosti kiinnostava. Tykkään. :)

    Paljon iloa ja voimia vuodelle 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihana! Kiitos sanoistasi. On aika mahtavaa kun sinä tykkäät blogistani vielä monen vuoden jälkeen.

      Poista
  2. Ehkä haluaisin lukea ilon hetkistäsi. Suhtaudun vähän myrtyneesti siihen, että blogien pitäisi olla siloiteltuja ja aina elämänmyönteisiä, mutta silti ajattelen, että pienet ilon hetket piristävät muitakin. Sen muun elämän ohessa tietenkin.

    Ja sullahan on kauniita kuvia. Ei kodin tarvitse elää alituista muutosta, se on hyvä viesti muillekin. Sun koti on jo kaunis ja se riittää, ja sun elämä riittää sellaisenaan, ilman sen kummempia saavutuksia.

    Rupesinpa puheliaaksi. Hyvää seuraavaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilon hetkiä tulen jakamaan kuten tähänkin asti. Joka päivä tapahtuu ihania asioita. Blogini ei tule koskaan olemaan siloteltu. En vain osaa pitää sellaista nlogia, vaikka nekin aivan ihania ovatkin!

      Poista
  3. Mukana pysytään todellakin! ♡Saan blogistasi paljon voimia, riität juuri sellaisena kuin olet ja blogisi myös, sellaisena elämänmakuisena kuin se on.

    VastaaPoista
  4. Pysyn mukana ehdottomasti. Tykkään blogistasi juuri tälläisena kuin se on. Saat paljon ajattelemisen aihetta ja haluaisin oppia samanlaista asennetta elämään kuin sinulla on. Jatka siis samaan malliin voimien mukaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Voi kiitos! On minullakin oppimista elämänasenteesta. Mutta yritän pysyä positiivisena, valittaminen kun ei auta yhtään mitään eikä tuo iloa kenellekään.

      Poista
  5. Sinulle toivon parempaa terveyttä ja ilon pisaroita! Omia toiveita tulevalle vuodelle muun lisäksi olisi olohuoneen lattiaremontti esimerkiksi...katsotaan kuin käy...
    Ihania kuvia kodistasi alempana!

    VastaaPoista
  6. Mä toivon uusia työkujeita. Menen töihin 3 ja 1/2vuoden jälkeen ja pelkään sitä tosi paljon... mutta kaipa se siitä!
    Onnea, ilo ja rakkautta sinun tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet haasteet aina jännittää, mutta elämään tulee sitten uusia vivahteita. Onnea uuteen elämänvaiheeseen!!

      Poista
  7. Minusta on ollut hienoa seurata kaikesta huolimatta positiivisena säilynyttä blogiasi tänäkin vuonna. Toivottavasti ensi vuosi tuo lisää vastauksia ja terveyttä sinulle. Oikein paljon kaikkea hyvää vuodelle 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että mielestäni blogini on edelleen positiivinen.
      Mielenkiinnolla jään odottamaan uutta vuotta. =)

      Poista
  8. Ihanaa uutta vuotta.

    Mulla ei ollut erikoinen aatto, kun nukuin. Heräsin katsomaan ilotulituksia. En oo tehnyt mitään erityisiä lupauksia tai muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin vaan oltiin ja katsottiin raketteja ihan kotisohvalta. Joskus on hyvä vain levätä. Ei tarvii suorittaa juhliakaan tietyn kaavan mukaan jos ei siltä tunnu.

      Poista
  9. Kyllä täällä mukana kuljetaan! Ei tarvitse muotiblogia, tai lastenvaatetarjouksia, vaan ihan ajatuksiasi ja teidän elämää, niistä on kiva lukea! Moni lukemani blogi on mennyt "pilalle", kaikenmaailman lukijatarjouksia joka päivityksessä, eikä enää mitään syvällisempää. Liian kaupallista mielestäni. Kiitos sinulle, että jaksat kertoa kuulumisiasi! Voimia ja iloa elämääsi rankoista asioista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulumisten kirjoittaminen on minulle mieleisintä ja itsellenikin tärkeää.
      Kiva kun pysyt kelkassa mukana. =)

      Poista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.