12.9.2013

Entistä ei enää ole



Eilen levätessäni oli aikaa miettiä.
Mietin elämääni nyt, tunteita, kipuja ja luopumista.
On rankkaa tajuta olevansa kroonisesti sairas.
Sairas niin, että ei koskaan ikinä parane.
Tunsin suurta luopumisen tuskaa.
Tuskaa siitä,että minä en voi enää hankkia lapsia.
Minun yksi suurimmista haaveistani oli saada vielä neljäs lapsi.
Lapsi on elänyt haaveissani, ajatuksissani jo melkein viisi vuotta.
Hänelle olen ostanut pieniä  vaatteita, ihanan rautasängyn, miettinyt raskautta ja imetystä.
Vauva on ollut minulle ajatuksissani elossa.
Nyt minun pitää haudata hänet, sanoa hänelle hyvästi.
Se on vaikeaa.
Itkin eilen.
Minun on luovuttava haaveistani, mitkä tiedän olevan mahdottomia toteuttaa.

Elämä on tässä ja nyt.
Minun tulee rakentaa uusi identiteetti, luoda uudet haaveet.
Opittava elämään sairauden kanssa niin, että hyväksyn sen osaksi minua.
En voi jatkaa elämääni verraten entiseen.
Entistä ei enää ole.
On vain tässä ja nyt.
Minä en parane, en tule enää koskaan ikinä olemaan kuin ennen.
Itkin eilen, kun tajusin asian.
On rankkaa tajuta olevansa parantumattomasti sairas.

Tämä on kuitenkin uusi alku.
Alku, missä on pakko P-Y-S-Ä-H-T-Y-Ä.
Pysähtyminen on vaikeinta minulle.
Tehdä asioita hitaasti.
Karsia, karsia ja karsia kaikkea "turhaa" elämästä pois.
Tehdä vain päivittäin sen, mihin lusikat riittää.
Ei yrittää tehdä sitä mitä ennen teki, vaan kuunnella kehoa ja tehdä sen minkä oikeasti jaksaa.

Toiset päivät on hyviä, toiset ei.
Eilen nukuin ja lepäsin suurimman osan päivästä.
Tänään on hiukan erilainen päivä.
Jonakin päivänä kävelen taas hymyillen kaupungilla.
Käytän lusikkani sitten siihen ja toisena päivänä löydät minut levosta.

Mitä tulevaisuus sitten tuo tullessaan?
Minä en tiedä.
Oikeastaan kukaan meistä ei tiedä.
Meillä on vain tämä hetki.
En enää suunnittele elämääni viisi vuotta eteenpäin.
Oikeastaan en suunnittele sitä edes viikoksi eteenpäin.
Aamulla nousen ja mietin mitä sinä päivänä on tärkeintä tehdä.
Teen sen ja lopun käytän siihen mihin rahkeet riittää.
Pulssin nousu, tuskahiki ja voimattomuus lihaksissa kyllä kertoo mitä jaksan ja mitä en.
Tavoite on, etten joutuisi tuntemaan tuota tuskahikeä päivittäin.
Että osaisin laskea  lusikkani tarkkaan ja käyttää ne sitten harkiten.
Päivässä kun ei voi tehdä enää sitä kaikkea mitä haluaa.

Onko tämä minusta sitten okei?
Ei ole!
En ole sinut tämän asian kanssa.
Itken, raivoan ja petyn.
Melkein joka päivä.
Se vie voimia. Siitä tunteesta tulee päästä eroon.
Mutta nekin tunteet tulee ensin käsitellä.
Tulee kyllä päivä kun en ole enää "kuherruskuukaudella" tämän sairauden kanssa.
Opin tuntemaan sen ja lopulta omalla tavallani hyväksymään.
Silloin voin alkaa suunnittelemaan enemmän tulevaisuuttani.
Se hetki ei ole nyt, mutta se tulee.

15 kommenttia:

  1. "Entistä ei enää ole."

    Pysähdyin tähän lauseeseen. Se on niin paljas, ehkä hieman raakakin. Mutta jotenkin todella kaunis? Se antaa enemmän voimaa siihen, että täytyy keskittyä siihen, mitä nyt on. Itse ainakin voimaannuin kovin tuosta lauseestasi.

    Tosi kauniisti muutenkin käsittelet sairauttasi.

    VastaaPoista
  2. Hyvin sisäistit ajatukseni. =)
    Minulle kirjoittaminen on tärkeää, se auttaa ymmärtämään ja hyväksymään. Pääsen menneestä irti ja jaksan keskittyä enemmän tähän hetkeen.
    Kiitos kun jätit viestin. Luen aina jokaisen.

    VastaaPoista
  3. Luin ja luin ja mietin. Allekirjoitan ajatuksesi täysin. Hetkessä elämisen opettelu on vienyt itseltäni vuosia, mutta kun tarpeeksi kovaa rysäytettiin on oppi mennyt perille. Ilman kipujani, väsymystäni, pelkoani ja itkujani en olisi minä juuri tässä ja nyt. Hyväksynyt en tilaani vielä täysin ole, mutta myönnän sen jo itselleni ja osaksi minua. Voimia!

    VastaaPoista
  4. Luin kirjoittamasi tekstin kolmeen kertaan. Liikutuin koskettavista sanoistasi niin että kyynel vierähti poskelle.

    On todella rankkaa tajuta noin iso asia elämässä, kivut olisi varmasti helpompi kestää, jos tietäisi niiden olevan joskus ohi. Haaveista luopuminen on varmasti kaikkein pahinta.

    Toivon, että jaksat kirjoittaa ajatuksiasi meille jatkossakin. On todella hienoa, että sinulla on kirjoittamisen lahja, siitä on varmasti apua asioiden käsittelemisessä. Onneksi sinulla on myös ihana perhe ja koti. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Kyllä mä kirjoitan, en osaa olla kirjoittamatta.

      Poista
  5. Ihan kuin oisit kirjoittanut miun elämästä.
    Sama toive lapsista miula <3
    Itselläni on paljon kipua ja väsymystä.
    Elän päivän kerrallaan, enkä liioin suunnittele elämääni eteenpäin kun en tiedä mihin voimani minäkin päivänä riittää...
    En tiedä siun sairauksista mutta kyllä kuulosti niin samanlaisilta kuin minun...valitettavasti :(
    Voimia siulle siun arkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sairastan harvinaista perinnöllistä sidekudossairautta Ehlers-Danlosia. Lisäksi on monenmoista muuta.

      Poista
    2. Miula itselläni on cfs(krooninen väsymysoireyhtymä),hlab27 entesopatia, astma,
      ja hypermobiliteettioireyhtymä+ muita saiaruksia.

      Poista
    3. Oletko tavannut koskaan lääkäriä joka tietää EDS? Koska sinulta löytyy nuo kaikki muut sairaudet, ne sopivat EDS myös...minulla on luultavasti tuo CFS. Olen menossa marraskuussa Tampereelle Unestaan asian selvittämiseksi.

      Poista
    4. En ole tavannut. Miula on lähete vetämässä reumalle.
      Aion ottaa siellä tuon puheeksi. Mie kävin kans Tampereella Olli Polon luona kesällä. Keväällä oli hälle soittoaika jollain sanoin naltrexonin käyttöön.
      Pariviikkoa sitten sain happilaitteen kotiin. Se on helpottanut paljon nukkumista, ihana laite :)
      Oletko sinä vielä työelämässä? Olli Polo kirjoitti miule sairasloman tuokokuun louun(2014), mut se ei mennyt kelalla läpi :( Pitäis jaksaa tehdä siitä valitus.
      Jotenkin miule tuli mieleen tuosta siun kirjoituksestasi, et siula ois cfs ihan samat oireet miula. Ja just tuon jaksamisen kanssa.

      Poista
    5. Laita mulle sähköpostia niin vastaan sulle yksityisesti. anrinko(@)gmail.com

      Poista
  6. Itse olen käynyt tuon saman prosessin läpi. Omalla kohdallani se tosin tapahtui yllättävän helposti, siis sairauden hyväksyminen. Kyllä edelleen tulee päiviä joina se ärsyttää ja tuntuu vievän liikaa kaikkea. Jonkinlainen tasapaino kuitenkin on löytynyt ja useimmin sopeudun vain vallitseviin olosuhteisiin joita kunakin päivänä on. Ehkä se oma sopeutumiseni on siksi ollut niin vaivatonta, koska elämäni on aina ollut kovin yllätyksellistä. En ole koskaan oppinut elämään tasaisen onnellista arkea. Eikä sairauteni ole se elämäni suurin haaste tälläkään hetkellä, vaan tuli kaiken muun kaaoksen päälle. Tuo lusikkateoria johon viittaat, on loistava tapa kertoa terveelle omista voimavaroista, jotka ovat rajalliset, kenellä mistäkin syystä. Itselläni siis ms-tauti ja siihen liittyvä uupumus on vienyt työkyvyn. Paljon muuta onneksi on vielä jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa että olet löytänyt tasapainon! Sitä mäkin työstän nyt. Onneksi mulla on ihana terapeutti joka auttaa prosessissa.
      Ms-tauti muistuttaa monilta osin Eds. Aika samanlaisia oireita siinä on. Monilla Eds potilailla on lisänä reuma tai Ms-tauti. Mulla on liitännäissairauksina sitten muita. Harma meistä saa "vain" Eds diagnoosin, vaan se diagnoosilista on pitkä kuin "nälkävuosi" kuten mieheni sanoo.

      Poista
  7. Voi Anri♥ Onneksi elämä jatkuu. Nautithan kaikesta ihanasta ympärilläsi! :)

    VastaaPoista
  8. Olipa liikuttavaa tekstiä <3 Hetkessä elämistä opettelen minäkin. Itselläni todettiin reilu vuosi sitten lievä masennus... vuosien suorittamisen jälkeen. Nyt olen opetellut siitä pois, elämään hetkessä, opetellut arvostamaan oikeita asioita...
    Lisään upean blogisi omalle blogilistalleni ja liityin myös lukijaksi :)Itse olen uusi bloggaaja.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.