22.8.2013

Tavallisesta poikkeava päivä...

Kuva lainattu Etsystä

Kirjoitin alla olevan tekstin muutama päivä sitten, kun olin todella kipeä ja keho uupunut.
Jokainen päivä ei ole tälläinen.
Joskus on ihan hyväkin olla, melkein normaali.
Kirjoittaminen auttaa minua ymmärtämään kehoa ja kipua. Se helpottaa.
Halusin jakaa nämä ajatukset vain, millaista jotkut päiväni ovat.
Sisustaminen on hiukan taka-alalla nyt.
Kuten ompelu ja käsityöt.
Kaikki tuunaus ja maalausprojektit odottaa.
Se on aika ok.
Joskus vaan sisäinen raivo tulee ulos, kun ottaa pannuun etten jaksa aina tehdä sitä mitä haluan!
Mitä blogissa sitten tulee jatkossa olemaan?
Kaikkea maan ja taivaan väliltä. Elämäni mukaan.
Mitä sinä haluaisit täällä lukea? Mitä et?
Aina toiveitakin kuuntelen. Niistä saa kivoja vinkkejä postauksiin.
Blogini on minulle tärkeä, enkä sitä aio lopettaa.
En vain ehkä ole niin tuottelias enää. Tilalle tulee muuta. Näinhän se aina menee.


Herään kello 8.30 auttaen pojan isänsä mukaan tarhaan.
Mietin nukkumaan menemistä, mutta PÄÄTÄN olla menemättä.
Niinhän jokainen normaali tekee, nousee ylös ja aloittaa päivän.
Istun jonkun aikaa nuppi sekaisin, luen Facebookia.
Katson kelloa ja on aika mennä suihkuun.
Edellisestä kerrasta on jo kohta viikko aikaa. En ole jaksanut mennä.

Suihkun jälkeen istun 1,5h pyyhe päällä leväten. Katson taas kelloa.
Tarvitsee pukea päälle ja harjata hiukset.

Väsymys alkaa painaa niin lujaa päälle. Kehoa särkee, lihakset painaa.
Katson kelloa ja totean että ehdin levätä sängyssä tunnin.

En ole vieläkään jaksanut syödä enkä juoda, lääkkeetkin ottamatta.
Ajattelen että ehdin tehdä sen lepäämisen jälkeen.

Herätyskello soi ja olen totaalisen koomassa. Haluaisin vain nukkua, silmät painuvat väkisin kiinni. Koko keho painaa tonnin, sitä särkee, mutta kampean ylös sängystä.
Harjaan hiukset ja mietin että pitäisi ehkä meikata, että kehtaa hakea pojan tarhasta, mutta en taida jaksaa.
Katson taas kelloa; 12.15 enkä ole vieläkään syönyt tai juonut. En jaksa edes pirtelöäni surauttaa. Pöydällä on valmiina Nutrilett patukka. Syön sen.
Mietin syödessäni miten saisin pojan kotiin, ettei tarvitsisi lähteä pyörällä hakemaan. Käsiä ja jalkoja särkee.
Ei ole rahaa taksiin. Naapurillekin soitan, hänen poikansa on kipeä.

Istun alas hetkeksi ja kirjoitan. Huokaisen.
Minä selviän tästä ja haen poikani. Ehdin sitten nukkumaan vielä pari tuntia ennen kuin anoppi tulee noutamaan meidät Hesaan.”

Tämä on normaalista poikkeava päivä.
Normaalisti heräisin vasta nyt, eli pitäisikö minun olla ylpeä tästä yrittämisestä aloittaa päivä edes jollain tavalla normaalisti?
Mikä kuitenkin on kaukana ns. normaalista...

Minä en taida olla ihan kunnossa ja minua alkaa pelottaan tämä.
Polkiessani päivällä mäkeä ylös tuska hiki vaan valuu ja heikottaa.
Kädet eivät jaksaisi pitää kiinni sarvista, niitä särkee.
Haen pojan taas tarhasta naama märkänä palellen samalla. Mikä ristiriita!
Talutan pyörän pojan kanssa kotiin. Lonkkia koskee, samoin alaselkää.
Piipahdamme lähikauppaan hakemaan pojalle jäätelön. Minun käsi ei meinaa toimia kassalla, koska pidin kevyttä käsilaukkua siinä. Se jäykistyy ja sormia särkee.
Reisiä pistelee ja tuntuu vetelältä.

Päästessäni kotiin olo on totaalisen naatti. Koko keho tuntuu kuin se olisi jyrän alle jäänyt. ”Minä suoritin maratonin taas” ajattelen hiukan naurahtaen.
Miten 30v nainen voi uupua suihkussa käymisestä ja oman poikansa hakemisesta ???
Sitä minä koko matkan mietin. Miten voin tulla näin pienestä näin kipeäksi ?
Mietin eilen koko illan, että minä en jaksa olla uusi minä.
Haluan vanhan minän takaisin, nyt ja heti!
Tunnen niin paljon surua tästä.

24 kommenttia:

  1. Hui. Ihan pelottavalta tuntuu lukea tekstiäsi, sillä se on kuin lukisin itsestäni.
    Minulle kelpaa ihan millainen postaus vaan.
    Jaksuja sinulle
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain toinen Eds voi tietää mitä tuo on. Osa Ms ja pahaa reumaa sairastavista kokee samoin.
      Oletko Erica muuten liittynyt meidän Eds suljettuun Facebook ryhmään Notkiksiin? Se on aivan huippu tukiryhmä!!! Aina saa avun ja vastauksen ja voi kirjoittaa huoletta mistä vain.Tosi aktiivinen ihana porukka ihmisiä, minkä joukossa tuntee itsensä normaaliksi. On hassua, että siellä ne "epänormaalit" ja "oudot" jutut muuttuu normiksi. =)

      Poista
  2. Voi miten kurjaa että olosi on toisinaan tuollainen :( Kuulosti samalta kuin oma oloni pahassa flunssassa ja korkeassa kuumeessa.

    Sinun blogisi, sinun aiheesi. Kirjoitat ihanan rehellisesti ja avoimesti, mikä on tosi rohkeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole oikeassa. Flunssassa olo on vähän samanlainen. Mulla se on ikäänkuin päällä koko ajan. Fysiatri kuvailee fysiologista oloa kuin olisi ylikunnossa oleva Molla Maija. Se kertoo aika tarkkaan miltä mun kropassa tuntuu ja miten siihen pitää suhtautua nyt.

      Poista
  3. Voimia jaksaa oireiden kanssa, voimia ja toivoa siihen että huominenkin on minua varten ja minä huommista varten.
    Vaikka ei tämmöistä kivun/vaivan määrää voi mitenkään hyväksyä tai ymmärtää, onhan sillä joku tarkoitus. Ainakin se on annettu sellaiselle, joka sen jaksaa kantaa, ja joka osaa näyttää ja ymmärryttää muita läheisiä ja ihmisiä ymmärtämään omaa ja muiden elämää paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Huominen tulee enkä ole vajonnut epätoivoon, päinvastoin. Nyt tiedän syyn ja miten voin tätä hiukan helpottaa. Elämää on elettävä tämän mukaan. Menee oma aikansa että itse ja perhe sulautuu tähän, mutta sitten voi taas jatkaa "normaalisti". Meidän normi tulee aina olemaan vähän erilaista, "kiitos" minun sairauden ja kahden erityislapsen.

      Poista
  4. Pidän kovasti tyylistäsi ja nautin blogistasi. Olet inspiroiva, vahva ja rehellinen ihminen. Voi kurjuus tämä sinun tautisi. Kunpa pääsisit kuntoon! Koeta pitää positiivinen mieli kaikesta huolimatta. Paljon voimahalauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä fatiikki helpottaa ajan kuluessa kun keho saa aikaa parantua. Olen vain kuluttanut sen yrittäjänä loppuun. Tulipa sekin tie katsottua ja todettua että ei tällä sairaudella onnistu. Eipä jää katumaan mikään.

      Poista
  5. Ymmärtääkseni sinulla olisi oikeus saada vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua.
    Vamman tai pitkäaikaisen sairauden, (joka aiheuttaa toistuvia tai pysyviä vaikeuksia toimintakyvyssä ja liikkumisessa) takia voi saada kuukaudessa kahdeksantoista yhdensuuntaista matkaa taksilla. Niitä voi käyttää työn, opiskelun, vapaa-ajan ja harrastusten hoitoon, mutta myös lapsen hakuun kotiin eli normaaliiin arkeen kuuluvaan toimintaan.
    Ota yhteyttä sosiaalitoimeen ja pyydä neuvoja ja tee hakemus. Noista matkoista voisi olla jotain apua tilanteeseenne. Voi olla, että saisit muitakin vammaispalvelulain mukaisia palveluja/tukitoimia avuksi arjen sujumiseen. Kannattaa pyytää samalla palvelussuunnitelman tekoa, jossa voidaan arvioida kokonaisuutta toimintakyvyn ja avuntarpeen osalta.

    P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen ajatellut tehdä heti kun lausunnot saapuu polilta mulle. Fysiatri puhui kelan taksinortista et ainakin fysioterapiaa ja psykoterapiaa sekä lääkärikäyntejä varten se pitäisi saada. En saisi kuulemma väsyttää itseäni nyt yhtään autonomisen hermoston häröilyn vuoksi

      Poista
  6. Olen säännöllisen epäsäännöllisesti lueskellut blogiasi, josta kovasti pidän. Harmittaa nuo sinun kipusi, ja ei ei todellakaan kolmekymppisenä pitäisi vielä noin hankalaa olla.

    Tiedän kivuista jotain itsekin, sairastan endometrioosia ja miulla on paha skolioosi, sekä krooninen gastriitti. Tuo kolmikko tekee elämästäni välillä hyvin vaikeaa, onneksi auttaa edes jonkin verran oikea ruokavalio ja liikkuminen. Vaan auta armias, jos jonain päivänä ei innosta nostaa ahteria koneelta (kuten tänään), niin johan saa kärsiä monenmoisista vaivoista.. :(

    VastaaPoista
  7. voi kuinka masentavaa varmasti, mutta yritä jaksaa, kyllä se parempikin päivä tulee, älä tunne syyllisyyttä ainakaan kaikesta mitä et jaksa, minä tykkään blogissasi sisutuksesta ja väreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en koe syyllisyyttä. Harmittaa vain ja potuttaa. Enää ei tarvii selitellä. jos joku ei ymmärrä, olkoon ymmärtämättä.
      Sisustus ja värit on mulle edelleen tärkeitä. Koti vaan ei ihan nyt ole kovin sisustuksellisesti kaunis kaaottisessa ulkoasussaan.
      Jos tuon piha-aidan saatais leikattua loppuun. Sitä olen miehen kanssa kesän lopun ahertanut palasissa. Mitään muuta ei olla tehty, remppaa ei ole tiedossa vähään aikaan. Pelkään kyllä, että kaikki ne suunnitelmat jää toteutumatta.

      Poista
  8. Sä oot urhee! Sissi! Siis kyllä! Sä yrität, et lannistu, koitat elää niin normaalia elämää kuin pystyt. Paljon voimia ja jaksamista niin sulle, miehellesi kuin lapsillesikin. Superperhe olette :)
    Mä tykkään lukea näitä sun raa`an rehellisiä tilityksiä elämästäsi. Ilman kaunisteluita. Se on ihanaa, kun joku on rehellinen, niin hyvässä kuin pahassa. Ja ainahan tosiaankaan ei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista! Ne piikithän siellä tanssin lomassa antaa uusia sfäärejä elämään.
    Kiitos Sinulle tästä blogista :) Toivon, että ainakin joskus edes jaksat jatkossakin kirjoitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Piikkejä on riittänyt mutta on ollut ihania juttuja kaiken keskelläkin. Matkat on mulle sellaisia henkireikiä jolloin otan täyden etäisyyden kaikkeen. Unohdan hetkeksi sairauteni, miten sen nyt voi unohtaa kun kroppa kulkee mukana, mutta kaiken muun siihen liittyvän.
      En tiedä periikö rehellisyys maan, mutta ei tarvii ainakaan hävetä. Ja jos joku häpeää sitä että puhun asioista julkisesti häpeilemättä, on niiden ongelma. Asioista pitää puhua ääneen. Mitä enemmän sitä tehdään, sitä vähemmän niitä tarvii kenenkään hävetä tai peitellä.

      Poista
  9. Olet ihailtavan rohkea kun kirjoitat niin avoimesti. Tsemppiä ja kaikkea hyvää Sinulle! Halaus :)

    VastaaPoista
  10. Halaus sinulle. Opetat meitä muitakin, joilla niin moni elämän ääripää on kokematta ja ne siksi pelottavat. Jotenkin se, että joutuessasi noihin syövereihin, ja silti jaksat kirjoittaa, olla toiveikas, elää ja rakastaa perhettäsi, auttaa ajattelemaan, että aika paljon on tosiaan kiinni pienistä hetkistä ja omasta asenteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on aika pienestä kiinni, elämä varsinkin pienistä hetkistä. En enää suunnittele mitään viiden vuoden suunnitelmia. Asiat on tässä ja nyt ja joka päivä pitää tehdä parhaansa. En yritä enää liikaa, en tee asioita väkisin. Mitään ei "pitäisi" tehdä jos ei oikeasti jaksa. Moni asia menettää merkityksensä. Koti ei ole enää niin siisti eikä sisustus muutu koko ajan. Ei tätä paikkaa kehtaisi nyt lehdissä esitellä. Siivotaan pahimmat ja muuten annetaan olla. Joskus on taas paremmin, sitten eletään sen mukaan.
      Mulla on ollut viisi tosi raskasta vuotta ja tämä viime vuosi varmaan raskain niistä. Ensi vuodesta en tiedä mitä tapahtuu. Toivon vain, etten istu rullatuolissa ensi kesänä. Se ainut mun toiveeni terveyden kannalta juuri nyt.

      Poista
  11. Aika sanattomaksi vetää..Pistää omia asioita perspektiiviin kyllä,oon sairastellu kohta kaksi kk ja työkuviot ihan auki ja lainat pitäis maksaa,lasten hoito järjestää ym kaikenlaista mieltä mustentavaa mutta kuitenkin ihan arkista selvitettävää vaan.Jos olo on huono niin kaikki ylimääräinen kyllä karsiutuu.Voi toivon tosi paljon että kehosi saa levätä,olo tasoittua ja lääkitykset ja ruokavaliot kuntoon niin jottei arki olisi ihan taistelua.Valtavasti voimia Anri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että elämässä moni muu asia menettää toistaiseksi arvonsa, tai jäävät ainakin taka-alalle. Meillä on onneksi alunperinin lainat mitoitettu niin, että mulla pienet tulot.ONNEKSI mieheni oli kaukaa viisas. Ei jouduta talon kanssa ongelmiin näin. Remontit toki nyt vähän siirtyy, mutta ei se haittaa. Katto on kuitenkin päällä.
      Oman aikansa tämä kaikki vie. Mies joutu hyväksymään ja senkin mieli kovilla. Mutta kutakin aikansa, kyllä tästäkin sotkusta vielä selvitään ja arki palautuu uomiinsa omanlaisenaan. Tulee uusia kuvioita ja uudet rytmit. Pitää mukautua vaan.

      Poista
  12. Minäkin pidän blogistasi juuri tällaisena - se erottuu blogien joukosta juurikin aitoutensa vuoksi! Jatka vain samaan malliin! Samoin toivottelen edelleenkin tsemppiä kipujen kanssa elämiseen! Toisaalta on varmasti helpottavaa diagnoosin saatuasi, kun tiedät, mistä kivut johtuvat. Toisaalta taas tieto lisää tuskaa. En ole itse koskaan aikaisemmin kuullut sairaudestasi. Olet kyllä tosi urhea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Kiva jos realiteetti kiinnostaa. En osaa vain kirjoittaa niistä ihanista asioista. En alunperinkään blogiani perustanut esim. sisustamisen vuoksi, vaan tämä kirjoittaminen on minulle tapa jäsentää ja parantaa elämää.
      Sairas kuuluu harvinaisiin. Moni lääkärikään ei siitä mitään tiedä, valitettavasti. Onneksi en joudu asioimaan pahemmin tietämättömien lääkärien kanssa vaan toistaiseksi hoito on todella osaavissa käsissä. ONNEKSI ONNEKSI olen aikoinani ottanut sairaskuluvakuutuksen itselleni ja lapsille!!!! Ilman sitä olisin aika kusessa kyllä...

      Poista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.