1.8.2013

Redifining beauty




Kun kirjoittelin viime viikolla valokuvaaja Jade Bealin kanssa tästä projektista, tiesin jo silloin, että tämä projekti tulee muuttamaan maailmaa. 
Se tulee viemään oikeaa sanomaa eteenpäin räjähdysmäisellä voimalla.Siksi minuakin hiukan pelottaa lähteä projektiin mukaan ja olla hänen kuvattavanaan syksyllä.
Ehkä eniten pelkään omia ajatuksiani kuvista, en niinkään alastomuutta tai muiden reaktioita.
Vieläkin saan itseni kiinni pelosta omaa itseäni kohtaan...

Mintun aloittama haaste projektin innoittamana on edennyt mediassa kuin tuli!
Niin moni haluaa osallistua siihen ja vielä useampi haluaa lukea aiheesta.
Jaden A Beautiful Body projekti on juuri sitä, mitä tänä päivänä tarvitaan.
Ihmisten ulkonäkö on entistä enemmän tapetilla.
Kauneusleikkauksia tehdään tänä päivänä enemmän kuin koskaan ennen.
Lehtien ja mainosten kuvia korjaillaan ja vääristetään uskomattomiin mittoihiin, kun yritetään luoda täydellistä imagoa.
Mitä se on, täydellisyys?
Onko se tietyn mallinen nenä, tietyn väriset silmät, sopivan kimmoisat isot rinnat ja kapea pieni lantio hoikilla reisillä? Vai onko se jotain muuta?
Jos mallilla ei ole juuri sitä mitä haetaan, vähän korjaillaan sieltä ja täältä, kunnes lopullinen kuva ei vastaa edes sen upean palkatun mallin ulkonäköä.
Ja tämä "täydellinen" kuva tuodaan julkisuuteen, laitetaan nuoren epävarman naisen eteen.
Hän mittailee itseään ja toteaa, ettei ole lähellekään tuollainen...

Meidän sukupolvi kärsii selvästi huonosti minäkuvasta.
Emme ole tyytyväisiä itseemme.
Osa meistä vihaa itseämme. Se on kamalaa!!!
Minäkin olen kuulunut itsensä vihaajiin ja minä häpeän sitä!
Häpeän, että olen ajatellut itsestäni niin kamalia asioita.

Itse haluan antaa tyttärelleni ja pojilleni terveen itsetunnon ja minäkuvan.
Vanhimmat lapseni toimivat lapsimalleina ja varsinkin tyttäreni on useinkin kuvauksissa.
Haluan, että hän on tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on.
Että hän rohkeasti on oma itsensä joka paikassa.
Vaikka lapsimallin maailma onkin erilainen kuin aikuisten, ei siihen aikuisuuteen ole enää pitkä aika.
Se lämmin ja turvallinen pohja minäkuvalle pitää rakentaa lapsena.
Jos minä en rakasta itseäni sellaisena kuin olen, miten voisin antaa oikeaa mallia lapsilleni?
Se herätti minut vuosia sitten ja aloitin projektin itseni kanssa.

Täydellistä ihmistä ei olekaan.
Tai jos oikein ajatellaan, me jokainen olemme täydellisiä!
Me olemme yksilöitä, jokainen on uniikki.
Toista meitä ei ole ja minusta se on aika täydellistä.
Meidän tarvii vain jokaisen itse oppia näkemään se itsessämme.

On myös aika uskomatonta miten PALJON teitä on käynyt blogissani viime päivinä.
Minun vastaukseni haasteeseen on ollut blogissani SUOSITUIN POSTAUS NELJÄÄN VUOTEEN!
Olen blogannut vaikka mistä, järjestänyt isoja arvontoja, mutta tämä, kuva itsestäni ja haasteeseen osallistuminen on tuonut monen monta tuhatta ihmistä lukemaan juuri tuon kyseisen postauksen.
Te annatte minulle rohkeutta viedä oma projektini eteenpäin ja uskaltaa olla minä, jopa puolialastomana ihailemani valokuvaajan edessä.



Kiitos teille jokaiselle! 


Ps. Jos et vielä seuraa blogiani Facebookissa voit käydä tykkäämässä siitä tästä.

4 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että olen erittäin hämmästynyt, jopa ehkä järkyttynyt siitä, miten niin monet nuoret äidit/naiset kokevat olevansa jotenkin rumia tai inhottavia tai jotain muuta vastaavaa, vaikka ovat ihan normaalin näköisiä! Siis ymmärrän kyllä että satakiloinen pitää itseään lihavana tai että raskausarpinen pitää itseään raidallisena, mutta että rumana? ja että ei sen takia esim. mene rannalle. Olen ollut todella naivi, en ole tajunnut aiemmin tällaista ollenkaan. Mikä tuollaisen itseinhon voi saada aikaan? Huono itsetunto? Perfektionisimi? Olen itsekin vähän pullea, mutta en silti ole koskaan pitänyt itseäni rumana, saati antanut pulleuteni estää bikineissä tepastelua Larun rannoilla :) . Leuka pystyyn naiset! Jokainen hyvin hoidettu ja itsensä uljaasti kantava nainen on kaunis! Ja jokaisen oikeus ja velvollisuus itseään kohtaan on hoitaa itse itseään hyvin. tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että tästä syystä juuri valokuvaaja on aloittanut tämän aika ison kuvausprojektin. Ja siksi se myös koskettaa ihmisiä, koska moni pitää itseään rumana noista syistä. Niin minäkin pidin. Olen lihava, mutta tänään voin sanoa,että minä en todellakaan ole ruma!
      Ihanasti sanoit, että "jokainen hyvin hoidettu ja itsensä uljaasti kantava nainen on kaunis!" Se on niin totta!

      Poista
  2. Tässä olen nyt myös monen monta juttua lukenut ja näitä ihania ja rohkeita postauksia kuvineen lukenut.
    Itse olen jo esikoisesta saanut oikeastaan koko kropan täyteen raskausarpia, painoin ennen raskautta 49kg ja loppuraskaudessa 85kg:a. En syönyt mitenkään poikkeuksellisesti, mutta lopetin tupakoinnin, kun raskaaksi tulin ja painoa alkoi tippua kaameeta tahtia. Suurin osa painostani oli nestettä, joka poistui suht nopsaan synnytyksen jälkeen.
    Toisesta ja kolmannesta arvet vaan lisääntyivät.
    Neljännestä tuli todella pahat suonikohjut jalkoihin, oikein "röllyskät" ja viidennestä sitten tukokset, joita hoidettiin Marevan lääkityksellä, kun kolme litraa verta vuosi siinä synnytyksessä ja uutta tiputettiin tilalle. Ei jalkojen kärsineet laskimot enää kestäneet ja tukokset tulivat sitten nivusiin ja polvitaipeisiin.
    Vatsa on pelkkää tunnotonta arpikudosta, roikkuvaa nahkaa, koska olen aina laihtunut nopeasti takaisin tai miltei takaisin entisiin mittoihini.

    Kovasti mietin tätä haastetta ja kuvien laittoa, mutta en taida kyetä siihen. En ole kaunis, en todellakaan, kaulasta alaspäin kroppani näyttää noin 70-vuotiaan ihmisen kropalta ja ikää on kuitenkin vain reilut 30-vuotta.
    Toisaalta en ole koskaan ollut myöskään epävarma kropastani. Se on mikä on. Ne ovat minun taisteluarpiani. Oma mieheni rakastaa minua tällaisena, itse olen sinut itseni kanssa.
    Tiedän miten pukeudun, ettei koko maailma ja tämä mallimittojen ja kuvien jäykistämä kulttuuri järkyty siitä miltä voi monen lapsen äiti oikeasti näyttää...
    Tämä on niin mahtava juttu, mitä teet ja teette. Isot pointsit kyllä ja vaatii rohkeutta reilusti.
    Usein unohdetaan, että esim. taipumus raskausarpiinhan on perinnöllinen, eikä sille oikeastaan voi mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mintun laittamaan haasteeseen on osallistunut upea määrä rohkeita naisia. Liikuttavia tarinoita, vartaloita niin super upeasta vähän rujompaa, mutta jokainen on omalla tavallaan kaunis. Jokainen ihminen on todellakin kaunis kokonaisuus.

      Uskon,että jokaisella on elämästään jotain taisteluarpia.Toisilla ne näkyy ihossa, toisilla sisäisesti. Pitää vain oppia rakastamaan niitäkin. Ei se ole helppoa, mutta varmasti sen arvoista.

      Tämä projekti on upea asia! Uskon sen hyvään voimaan ja viestiin. Siksi minäkin ylitän itseni ja aion niihin kuvauksiin mennä.

      Poista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.