26.8.2013

Hyvä päivä!

 
Tänään on ollut hyvä päivä.
En jaksa vielä yhtään enempää, mutta alkaa stressi vähenemään.
En huolehdi tulevasta enää niin paljon.
Jotenkin se tieto, että olen oikeasti sairas helpottaa.
Minun ei itse tarvitse enää epäillä itseäni.
Tiedättekö, minä alan oppimaan.
Huomaan ajattelevani, että jos teen tänään näin, joudun lepäämään ja ton sitten voin tehdä huomenna.
En yritä kerralla tehdä kaikkea. En pysty siihen.
Ja jos teen liikaa, tunnen sen kipuna ympäri kehoa.
Seuraavana aamuna pahana jäykkyytenä ja lääkkeitä joutuu syömään enemmän.
On vain opittava uusi rytmi ja todella kuunneltava kehoa ennenkuin se on aivan loppu.
Se tuntuu oudolle, kun vuosi sitten mä vaan tein aamusta iltaan kunnes kaaduin sänkyyn ja jatkoin seuraavana päivänä. Se ei ole enää mahdollista.
Yrityskin vain ja keho kaataa mut lepoon moneksi päiväksi.
Mun kehoni ei kysy minulta mitä minä haluan tehdä tai saavuttaa.
Minun on kuunneltava sitä ja tehtävä sen mukaan.

Ja kyllä, minä nukun edelleen ne aamupäivän parin tunnin nokoset.
Ja joinakin päivänä vielä iltapäivällä.
Jos en silloin enää nuku, lepäilen ja rauhoitun hengitellen syvään sängyllä pötkötellen.
Kuten Fysiatrian ylilääkäri sanoi, levätä pitää joka välissä. Itseään ei saa nyt pakottaa mihinkään.
Päivän rytmi alkaa olemaan jo aivan eri.
Se kummallinen kiirekin katoaa jonnekin.
Päivät kuluu omaan tahtiinsa.
Tässä ja nyt eletään. Hyvä on näin.

Mitä sinun päivääsi kuuluu?
 
Ps. Minut löytää nykyään myös Instagramista tunnuksella keltainentalo. Hiukan vielä säätöä sen käyttäminen, mutta opin minä senkin pian. Facebookissa torisen myöskin. Tykätä voit tästä.

12 kommenttia:

  1. Ihana nähdä hymyilevät kasvot, kun itsellä on ihan tautinen väsy ja harmistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Mä olen pirteä vain hetken päivässä ja otin sillä hetkellä kuvan itsestäni.

      Poista
  2. Sä olet niin aurinkoinen anrinko, blogisi pitäisi olla aurinko!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! En mä aina ole aurinkoinen. Ei ihan onnistu, mutta positiivisen elämänasenteen haluan säilyttää.

      Poista
  3. Nuo päivät on oivaltavuutta, täynnä viisausta. Sitten iskee se päivä, kun tulee jostain se paine ja alkaa päänsisässä tuntumaan, etten minä ja miksenminä ja kun pitäisi. Jos sen äänen saa hiljaiseksi, voi taas löytää sen ilon ja rauhan. Siinä on hyvä olla, pelkäämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se paine tulee ja ahdistus. Kuuluu asiaan. Näitä ajatuksia vaan pitää mennä läpi, ettei jää katkeraksi. Elämä heittelee sinne ja tänne.

      Poista
  4. Onpas ihanan kauniita ja aurinkoisia kuvia! Ja ihan oikea asenne ... siihen pitää kaikkien pyrkiä! ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itseä pitää kuvata silloin kun on hyvä olla. Se näkyy aina kasvoista.

      Poista
  5. Tsemppiä haluan sinulle toivottaa!

    Mulla on lepotauot ihan normaaleja, vaikka olenkin ns. "terve". Viikonloppuisin on pakko välillä levätä touhuamisen välissä, etten väsytä itseäni ihan loppuun. Ja pitää muistaa syödä säännöllisesti! Otan joskus päikkäritkin viikonloppuna, mutta muuten vain köllöttelen välillä ja luen tai surffailen netissä. Ei se ole laiskuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisen on hyvä levätä. Minä olen touhuajan. Ollut aika kova paikka tajuta, että en olekaan enää niin aikaansaava. En pysty tekemään kaikkea mitä haluan ja suunnittelen. Joudun opettelemaan ihan oman minän.

      Poista
  6. Se tieto, oli varmasti helpotus,tavallaan ,juuri siksi että tiedät olleesi oikeassa? Voit vain keskittyä olemiseen ja itseesi.
    Tässä ja nyt, hetkessä eläminen on tärkeää ja on ihanaa että sinä omaat sen taidon. Toivotan sinulle jaksamista ja tsemppiä tulevaan :)
    Ja silloin kun on hyvä olla, on hyvä ottaa siitä kuva, voi sitten katsella sitä jälkikäteen, miettiä että tuolloin oli hyvä päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli helpotus kun olin jo itse aivan varma että tämä on sairauteni nimi. Olen vuosia eri sairauksia lukenut ja selvittänyt mikä mua oikein vaivaa. Kun päädyin EDS suljettuun ryhmään ja sain kutsun sinne oireiden perusteella, oli kuin olisin saapunut "kotiin". Ympärillä oli ihmisiä jotka elivät samanlaista arkea jotka ymmärsivät yhdellä sanalla mistä puhuin. He ikään kuin puhuivat samaa kieltä ja se oli ainut paikka missä koin olevani sairauteni kanssa normaali. PUoli vuotta tuossa ryhmässä auvasi silmäni lopullisesti. Virallinen diagnoosi oli vain piste iin päälle. Minä tiesin itse jo mikä minulla oli. Sairaus vaan etenee nyt turhan vauhdilla. Siksi lepo on nyt niin tärkeää.
      Mietin jokaista reissua Hesaan ym. niin etten kävele turhaa, että lepäilen siellä täällä ja jätän kotihommat sivuun että palautuu kaikesta.
      Tähänkin alkaa tavallaan tottumaan. Kehoa on kuunneltava.

      Poista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.