16.4.2013

Vuosisuunnitelma


Monet aloittavat syksyllä uuden opiskelun.
Ja toiset taas valmistuvat keväällä.
Minäkin aion opiskella vuoden ja valmistua ensi keväänä.
Mitä, missä, milloin, häh?
Minä.
Siinä se.
Minä opiskelen minua itseäni.
Opiskelen syvemmin kuin tähän mennessä.
Opettelen tuntemaan sairauteni, vahvuuteni, heikkouteni ja toiveeni paremmin.
Haluan oppia tuntemaan ruoan, mikä vahvistaisi minua ja auttaisi tulemaan terveemmäksi.
Minun sairaus ei koskaan parane, mutta voin tulla hiukan terveemmäksi.
Haluan oppia tuntemaan ruumiini ja lihakseni paremmin ja vahvistaa niitä.

Opittavaa ja työtä on paljon.
Kerralla sitä ei voi haukata.
Olen tehnyt töitä itseni kanssa jo 2,5vuotta. Nyt olen valmis syventämään näitä opiskeluja.
Olen valmis tekemään enemmän töitä, näkemään vielä paljon enemmän vaivaa itseni vuoksi.
Haluan helliä, paijata, liikuttaa ja kuunnella itseäni.
Mikään ei ole niin tärkeää, kuin olla täysin sinut oman nahkansa ja sisustansa kanssa.

Ensi keväänä haluan seistä ylpeänä itseni edessä ja onnitella itseäni opiskelusta ja kovasta työstä.
Vuosi on hyvä aika tehdä töitä ja opiskella.
En tiedä mitään parempaa tapaa viettää ensi vuotta.
Sen jälkeen katson mitä haluan tehdä loppuelämäni.
Ensi vuoden käytän itseeni, oikeasti itseeni, vihdoinkin.
En tee töitä siinä sivussa,en opiskele ohimennen.
Vaan oikeasti keskityn, teen vuosisuunnitelman, kalenterin ja suunnitellusti teen töitä itseni kanssa.
Ilman suunnitelmaa, aikataulua ja organisointia en voi saavuttaa tavoitetta.
Aika kun vain menee ja hups heijaa vuosi onkin mennyt.


Lähdetkö mukaan matkalle?

11 kommenttia:

  1. Onnea opintoihin, paljon huonompiakin aloja voisi valita! Ravintopolku.fi, tuolla terapeutilla on sama sairaus kuin sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä!
      Pitääkin tutustua tuohon sivustoon.
      Juu, voisi valita huonommankin alan ensi vuodeksi. =)
      Tämä on nyt mun päätyöni koko vuoden. Uskon että on pidemmän päälle hyvä valinta, vaikka rahaa tästä ei nyt saa. Mutta ehkä se hyödyntää tulevaisuutta sitten.

      Poista
  2. Oih, ihana opiskelumatka itseen <3
    Tarvitsisin sellaisen, todella.
    Minullakin ruokavalio voisi olla parempi, vaikka parempaan suuntaan menty. Liikunta terveyteni kannalta ehdottoman tärkeää koko tulevaisuuden kannalta, minulla on vaikeita kulumia niveliss, vaikka olenkin vielä iässä jolloin niitä ei yleensä ole.
    Minä niin tarvitsisin aikaa kuulla kehoani, aikaa käydä kävelyillä, aikaa pistäytyä uimassa ja ja..
    Elän vain kerran ja minä ansaitsisin sen, todella, itseni takia.
    MInun on vaan käytävä työssä ensi syksynä, minun on myös saatava opiskelut päätökseen vuoden päästä koska niin paljon on jo tehnyt työtä sen eteen. Ja niin se taas tulee menemään, kaikki muu menee edelle; perhe, työ ja opiskelu. En keksi mihin väliin vielä mahduttaisin itseni :-( Tämä kevät on iltaopinnoissani ollut rankka työpäivän jälkeen, vaativa jakso monine tentteineen ja kuuleman mukaan ens jaksosta jo helpottaa, toivon todella, sitten kenties voisin keskittyä itseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vuosia laittanut kaiken muun itseni edelle. Nyt kun edessä on jakso milloin pitäisi lähteä opiskelemaan tai töihin, tajusin, että NYT mä keskityn oikeasti itseeni. Laitan itseni kuntoon,niin että on hyvä olla. Että on voimia sitten vaikka alkaa opiskelemaan tai mennä ihan "oikeisiin töihin".
      Toivottavasti saat aikaa itselle.
      Mä olen aika innoissani tästä vuodesta. Koitan suunnitella sen järkevästi ja kehittävästi.
      Siihen tulee kuulumaan kävelyä, joogaa, psykoterapiaa, osteopatiaa, fysioterapiaa, toivottavasti Kelan sopeutumisvalmennuskurssi, vertaistukiryhmiä, lukemista, ravinnon opiskelua ja ruoan laittamista, rentoutumista ja varmasti kirjoittamista myös. Uimisen haluan aloittaa viikottain sekä voimaharjoittelua jossain muodossa.
      Pitää jäsentää tämä kaikki järkeväksi opiskeluksi ja asia kerrallaan edeten.

      Poista
    2. piti vielä sanoa, että psykoterapia on ollut paras matka itseeni. Nyt olen siinä pisteessä terapiaa, että voimia nähdä lähemmäs ja halua alkaa korjaamaan asioita.

      Poista
    3. Tai toisaalta enhän minä tiedä montako elämää minä elän ;-)
      HIenolta kuulostaa tuleva vuotesi, toivottavasti kirjoittelet miten se menee. Jooga olisi minunkin haaveena, tosin haastava taas noiden perkuleen nivelten takia. Psykoterapia kuulostaa mielenkiintoiselta, mitenhän sellaiseen pääsisi?

      Poista
    4. Kyllä mä tästä tulen kanssa kirjoittelemaan. Ensin yritän hahmottaa vuoden vähän pienempiin palasiin, miettiä mitä siihen haluan sisällyttää, mitä lukea ym. Ja sitten alkaa sitä toteuttamaan. Opintovuosi siis. =)
      Mä teen joogaa ihan kotona nyt aluksi. Mulla hyvä dvd tilattu Englannista. Mun kropalle jooga on kanssa haastavaa kun en saa venyttää liikaa tätä kroppaa koska se kipeytyy pahasti siitä.
      Psykoterapian aloitin reilu vuosi sitten. Kävin ensin 1,5v psykologilla ja muutaman kerran psykiatrilla. Sain heiltä suosituksen psykoterapiaan. Sitten hain Kelasta kuntoutustukea sitä varten. Homma on silti kallista. Omavastuu on minulla muistaakseni 43e kerta ja käyn kolmesti kuussa suurinpiirtein. Mutta se on kaiken sen arvoista, ellei enemmänkin.

      Poista
  3. Jälleen niin tutun oloinen kirjoitus .Tuon opiskelun aloitin vuoden alussa,en tosin tiedä mitä sinä sairastat mutta samoja asioita opiskelen itsestäni.20 vuoden kotiäitiyden jälkeen kun minulta kysyttiin ykskaks mitä muuta olen kuin Äiti,en osannut vastata siihen :D Oman itseni olen hukannut ja aion itseni löytää,tutkimusmatkakin siis :) On ollut todella haastavaa ajatella itseään kun aina on tottunut ajattelemaan kaikkia muita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut mielenkiintoinen 2,5vuotta. Olen paljon oppinut itsestäni, paljon jo muuttanut ja muuttunut. Mutta tuntuu, että tästä vuodesta tulee sellainen päätösvuosi. Toivon niin. =)
      Minulla on vaikea fibromyalgia ja epäillään Ehlers-Danlos oireyhtymää, mitä kipulääkärini tutkii. Tämän lisäksi minulta löytyy IBS, ARC-resistenssi ja pahat allergiat.
      Ei ole helppoa alkaa ajattelemaan itseään. Mä olen opetellut sitä pari vuotta nyt ihan tietoisesti ja tänä vuonna keskitytään pääosin minuun itseeni.

      Poista
    2. Siinä onkin sitten tarpeeksi sairauksia ja kipuja yhdelle ihmiselle :( Voimia! Samat tunteet tai toiveet ehkä,päätösvuosi!

      Poista
  4. Mahtava päätös! Vastaava itseeni tutustuminen on myös minun tavoitteeni. Tulen seuraamaan vuottasi tarkasti :-)

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.