24.10.2012

Nella Nölle Nelson


Meidän neitokainen on 1-vuotias.(Kuva on tosin keväältä ja kesältä)
Ja hän on nyt nainen.
Ensimmäinen juoksu on alkanut meidän "iloksi".
Tyttö on energinen edelleen, mutta rauhoittunut kuin salaman iskusta entisestä.
Juoksu tietty vaikuttaa asiaan, mutta toivon että osa rauhallisempaa käytöstä jäisi nyt pysyvästi.
Hän on meidän kultainen sylikoira.

12 kommenttia:

  1. Kaunis neito! Meidän herra 3-v ei ole vieläkään rauhoittunut. Kojo ajan pitäs touhuta ja tohottaa menemään kovalla vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on tosi kaunis. Makailee vaan aina ja joka paikassa. Juoksee hulluna tai löhöää. Hänestä ei saa kuvaa seisaaltaan ei sitten millään...Energiaa tuossa on ollut kuin pienessä kylässä. Meillä on 1300m2 aidattu tontti missä juoksee koko päivän ja lenkit päälle ja välillä tuntui että sekään ei riittänyt. Saa hepuleita kotona, yleensä kun tulemme kotiin. Juoksee ympäri ämpäri taloa niin että matot rutussa, sohvalta toiselle niin että tyynyt vain lentää. =) Kantaako teidän poju suussaan jotain koko ajan? Nellalla on AINA joku lelu suussaan. Pehmoleluja on pihalla joka paikassa ja sisällä kanssa. Ulkoa EI SAA tuoda enää sisälle niitä kuraisia kauhistuksia.

      Poista
  2. Voi että kyllä on niin suloinen ja kaunis koira. :) Muistan kuinka noin vuosi sitten blogissasi kerroit että teille tulee jouluksi hauvavauva. :) Onnea neidille. :)

    -Sannas-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Vuosi meni TOOODELLA nopeasti, liian nopeasti. Mutta, mä tykkään että alkaa olemaan rauhallisempi. pennut on suloisia mutta kyllä mä viihdyn aikuisen koiran kanssa enemmän. Pentuvaihe on jotenkin rasittava minusta. Sitä sotkun määrää ja sisäsiistiksi oppimista. NElla oppi tosi myöhään...aikaisemmat koirani oppineet hetkessä vaikka kerrostalossa asuttiin.

      Poista
  3. Ihana Nella:)
    Kyllä meidän tohottaja ainakin rauhoittui pikkuhiljaa, kun tuli "juoksuikään". Toki on edelleen iloinen virkeä itsensä, mutta pahin sählääminen on onneksi takana päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Hienoa! Saas nähdä millainen neiti on kun juoksu on ohi.

      Poista
  4. Täällä myös yksi 3- vuotiaan kultsun omistaja, eikä meno ole rauhoittunut ei sitten yhtään :) Sitä päivää odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hii. Eli muidenkin kultsut on tuollaisia touhoja? Meillä on piha niin tuhottu. Söi tänä kesänä multa 200e edestä kukkia ja puskien tamia. Jopa koristeomenapuuntaimi sai kyytiä. Hups...
      Hänellä on aina luita saatavilla ja söikin niitä säkki tolkulla kesällä. Nyt ei enää tarvitse niitä niin paljon. Sisällä oli purra lasten vaatteet ym. mutta nyt alkaa olemaan rauhoittunut. Vieläkin höslää ja onhan se pentu edelleen. Vien illalla ennen nukkumaanmenoa pitkälle lenkille että se sitten sammuu vaan. Yhdessä vaiheessa meinaan herätti mut kello 5 JOKA AAMU kun oli tylsää ja kaipasi seuraa...

      Poista
  5. Onnea yksivuotiaalle! :) Ja söpsöt peitot!

    VastaaPoista
  6. Onnea 1-v. neitokaiselle!!! Meillä täällä 7-vuotias kultsutyttönen, myöskin Nella tai Nelsoni :)

    VastaaPoista
  7. Onnea yksivuotiaalle Kummitustalon takkuturvilta!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.