12.7.2012

Christiania Denmark





Christiania oli elämys monella tapaa.
Mielenkiintoinen, erilainen, pelottava, upea ja kaikkea tuolta väliltä.
Halusimme nähdä ja kokea alueen jalan ja se oli todellakin elämys, hyvässä ja huonossa.
Alueella kävelimme rauhassa ja katselimme ympäriinsä.
Tunnelma oli todella rento ja rauhallinen.
Oli valoisaa ja turisteja oli liikkeellä paljon.




Toiset taloista ovat suht ok rakennettuja, mutta oli siellä uskomattomia hökkeleitä ja "treehouse" - tyyppisiä virityksiä. Hurjin oli yksi, mikä oli koottu vanhoista ikkunoista, pressuista, levyistä, ilmastointiteipistä ja köydistä. Mietimme kyllä, että miten ihmeessä tuolla voi pysyä lämpimänä talvella, sillä siellä todellakin asuttiin.
Olin niin ällistynyt noista, että en tajunnut ottaa edes niitä kuvia.
Pimeällä Christianiaan en kyllä menisi...




Kun olimme kävelleet pitkän aikaa ympäriinsä ja olimme palaamassa takaisin, päädyimme yhdelle kadulle.
Pieniä myyntikojuja aurinkovarjojen alla oli joka puolella.
Tuosta olisi pitänyt saada kuva, että sen voisi nähdä ja ymmärtää, mutta kuvaus oli tuolla kielletty. Mikä ei ihmetyttänyt minua yhtään.
Olimme puolivälissä tuota kujaa, kunnes tajusimme kävelevämme "mari-torilla".
Jokaisen kojun ääressä myytiin marihuanaa eri muodossaan.
Hetken aikaa olin suu auki, mutta jatkoimme matkaamme alueelta pois.
Tuli siis koettua jotakin, mitä ei voisi kokea ikinä Suomessa.
Tosin, tuo ei kyllä ollut meidän toivelistoilla, eikä edes tiedossakaan, että tuota saa tuolla tehdä.
Kokemus tuokin.




Oletko käynyt Christianiassa?

9 kommenttia:

  1. Missä pimennossa sinäkin olet elänyt? :-))
    Christianian nimen omaan mennään ostamaan marihuanaa, koska se on ainut paikka Tanskassa missä se on mahdollista. Siitähän Christiania on tunnettu.
    Eikä se marihuana sieltä kojuilta hyökkää kimppuun, eihän sitä ole pakko ostaa jos ei halua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meitä oli kolme naista, eikä kukaan meistä ollut asiasta tiennyt.
      Ei meistä kukaan sitä Maria pelännyt. Siellä oli vain aikamoista porukkaa liikkeellä. Olimme ehkä hitusen liian myöhään illasta tuolla kujalla, mutta lähdimmekin sitten jo poispäin.

      Poista
  2. Olen käynyt. Erikoinen kokemus mutta ehdottoman kannattava, kun ei tiedä kauan tuokin saa jatkua tuollaisenaan siellä.
    Erikoisia juttuja koko alue täynnä ja mielenkiintoista, mitä yhteisö on saanut aikaan.

    VastaaPoista
  3. Keväällä pyöräiltiin Christianiassa. Hyvin monimuotoinen kaupunginosa. Kuvaamasi lisäksi silmiini pistivät ne kanavarannat, missä oli parkkeerattuna uusimmat mersut ja porchet...

    ps. Köpis on ihana!

    VastaaPoista
  4. Oho! Aikamoista.
    Hurjan hienoja kokemuksia... ;)
    Voin kuvitella miten silmänne ällistyivät torikojuilla.
    Vuoden päästä pakko päästä Köpikseen!

    Katinka

    VastaaPoista
  5. Joo, olen käynyt Christianiassa. Suosittelen kurkistamista Christianian historiaan. Se on mielenkiintoinen -- ja selventää ehkä hieman tuota kohtaamistasi Marin kanssa :)

    VastaaPoista
  6. Juu mekin käytiin drinksuilla Christianiassa reissullamme (ihan pulloista cokista ja breezeriä.. :D). Itselle tuli Jamaica mieleen, vapaata meininkiä. Pari viikkoa sitten kun olimme, niin vieressä olleen turistijoukon vetäjä sanoi että kuvaamista kannattaa välttää muuallakin kuin siellä missä se oikeasti on kielletty. Joku jenkki oli kuulemma edellisviikolla hakattu kun oli kuvannut. Tiedä häntä oliko vain pelottelua mutta jätimme kuvaukset minimiin kun keskenämme kerta kuljimme.. :)

    VastaaPoista
  7. Christ! En ollut kuullutkaan, oli pakko googlettaa. Wikipedian englanninkielinen artikkeli oli aika kattava. Olen vähän sanaton.

    VastaaPoista
  8. Tuolla kyllä melkein joutuu myös piipahtaa :)

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.