1.4.2012

Virvon varvon


Tänään on virpomispäivä.
Meillä lapset odottaa hurjasti tätä päivää.
Virvotaanko teillä?
Teemme yhdessä oksia, valitsemme asuja ja valmistaudumme yhdessä.
Kerron lapsille aina omia muistoja virpomisesta.


Mun lapsuudessani virpominen oli todella tärkeä ja iso juttu.
Tein ystävieni kanssa oksia ainakin viikkoa ennen.
Koristelimme niitä hyvin ja huolella.
Oksat olivat aina täynnä iloisia koristeita. Teimme niitä myös keräämistämme karkkipapereista.
Muistatteko? Teittekö Marianne papereista rusetteja?
Virpomisessa on iloa, taikaa ja kesän odotusta.
Se on ihana perinne, mitä olen jatkanut lasteni kanssa.



Tällä kertaa isommat lapset virpoivat keskenään parhaan kaverinsa kanssa.
Pantton meni parhaan ystävänsä kanssa virpomaan.
He kun eivät osaa lorua, tein heille kortit, missä loru luki.
Antoivat kortin ja oksan ja sanoivat: Glad Poks! Ja juurikin noin, Glad Poks.
Ihania muistoja omasta lapsuudesta ja lasten luomia uusia.


Iloista pääsiäisen odotusta kaikille!

32 kommenttia:

  1. Ihania virpojanoitia <3 Virpominen oli myös minun lapsuudessa parasta. Se valmistelu oli ihanaa ja sen karkkisaaliin tutkiminen virpomisen jälkeen vähintään yhtä kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistelu on kivaa. Ja kyllä lapset oli onneissaan saamistaan nameista. Tänään saavat herkutella ja loput säästetään sitten seuraavaa karkkipäivää varten.

      Poista
  2. Ihania kuvia.
    Mekin kävimme virpomassa.
    Hyvä idea olisi ollut nuo kortit, en hoksannut.
    Meidän loru meni sitten jotenkin näin: "Virvon, varvon terveeks. Tulevaks vuodeks. Vatsa sulle, vatsa mulle."

    Me kävimme myös ilahduttamassa dementtiaa sairastavia mummoja ja pappoja läheisessä vanhusten hoitokodissa - siitä tuli hyvä mieli myös itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat naurut sain tuosta teidän lasten lorusta. =)
      Kortit oli joo ihan paras idea kun nuo pienet ei osaa sitä ja vähän muutenkin jännittivät, vaikka tosi reippaita ja iloisia olivatkin.

      Poista
  3. Moips! Kivoja noitia! Meillä virvotaan vasta ensi lauantaina ja poltetaan kokkoa!

    Ja lapsuudesta muistan myös sen, että vitsat askarreltiin huolella, kukkia kartongista+silkkipaperista+kreppipaperista ja silkkipaperiviuhkoja ym.. Nykyään kun välillä noitien vitsoissa on vain yksi höyhen.. ;-) Ja kukkien ym. koristeiden kiinnitys tehtiin liimaten/rautalangalla/virkkauslangalla, EI TEIPILLÄ!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä virvotaan kanssa myös lankalauantaina, siis ruotsinkieliset tekee niin täällä päin. Me virvomme aina palmusunnuntaina. On lapsuudestani tullut tapa.
      Minusta on tosi ikävää, jos lapset eivät opeta lapsille oikeaa virpomis etikettiä ja auta heitä valmistautumaan.

      Poista
  4. Onpas suloisia noitia. Meillä ei virvota ollenkaan. Se ei taida olla Satakuntalainen tapa.. Meillä kun Nuutin päivänä lähdetään karkkikierrokselle nuutittamaan. Meidän naapurissa asustelee lapsiperhe, joka yllätti meidät muutama vuosi sitten tulemalla virpomaan. Nyt osaan jo sen verran varautua, että varaan muutaman suklaamunan heitä varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen tuo Nuutin päivän tapa. Tuosta en olekaan koskaan kuullut. Kiva kun kerroit siitä.

      Poista
  5. Onpas teillä laittauduttu hyvin tähän virpomiseen. Niin suloisia nuo alimmat virpojat!
    Minä en saanut lapsuudessani virpoa , vanhoillisen kasvatuksen takia ja muistan kovan harmitukseni siitä vielläkin. Siksi annan lasteni nyt virpoa jos he sitä haluavat.
    Lisäsin sinut omaan blogi luettelooni, tykkään sinun blogistasi! Tätä on kiva lukea ja katsella kauniita värikkäitä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpojat oli niin suloisia! Ja kyllä, me valmistaudutaan ilolla ja rakkaudella tähän. Yritän opettaa hyvät tavat virpoessa ja lapset nauttii koko touhusta. Ilo oli suuri kun tulivat herkkujensa kanssa kotiin ja kertoivat kaikkia ihania sanoja, mitä kuulivat vanhojen ihmisten suusta. Tuottivat siis iloa tänään monelle. Ja sehän tämän tarkoitus onkin.

      Poista
  6. meillä virvotaan isovanhemmat, naapurit ja lähisuku. Pienenä oli tapana virpoa ihan tuntemattomiakin.. Asiasta toiseen, onko tietoa milloin on tammisaaren kirppistapahtuma taas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mun tarkoitus laittaa varmaan huomenna kunnon ilmoitus kirpparista.
      Eli se on Tammisaaressa Seminarie skolanin aulassa sunnuntaina 22.4 kello 11-14. Menen ystäväni kanssa myymään. Meillä on yhteensä kuuden lapsen vaatteita. Ystävälläni on TODELLA hyvälaatuisia, siistejä ja pääosin merkkivaatteita. Kannattaa kyllä tulla! Tuolla kirpparilla tekee aina hyviä löytöjä.

      Poista
  7. En virponut lapsena. Meillä päin ei ollut tapana. Muistan joskus kysyneeni, saisinko mennä, mutta äiti ei päästänyt. Hän koki sen kerjäämisenä. Vain kahdesti lapsuudessani näin noitia virpomasa. Eli ei se harmittanutkaan, kun muutkaan eivät virponeet.

    En siis ole osannut siirtää perinnettä lapsilleni. Asumme vähän syrjässä, niin tääl ei noitia näy, ja ehkä siksi lapset eivät itsekään ole tajunneet jutun juonta. Tänään kuitenkin pukeutuivat noidiksi (kai koulussa kuulleet juttua, kun nyt tiesivät) ja kävivät virpomassa elämänsä ensi kertaa parissa naapurissa. Oksia hakivat ja koristelivat ison nipun jo viikolla valmiiksi, joten nyt on kotonakin maljakollinen iloisia vitsoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kun lapset innostui menemään.
      Ja ne lasten tekemät oksat on ihania koristeita. Meilläkin on muutama tuossa pihalla koristeena maljakossa. Sisälle en voi tuoda oman allergian takia.

      Poista
  8. Ihania virpojia siellä, kiva idea nuo kortit:) Blogissani kiva arvonta kannattaa käydä osallistumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Kortti-idea oli mahtava ja käytetään sitä ensi vuonna kanssa noiden pienten kanssa. Näin tuntevat, että ovat itsenäisesti virpomassa ja osaavat homman. Toki me seisotaan siinä lähellä vieressä.
      Käyn tutustumassa arvontaasi. Kiitos vinkistä!

      Poista
  9. Kun itse olin lapsi, kävimme virpomassa vain ja ainoastaan sukulaisia ja hyviä tuttuja. Ja näin olen minäkin jatkanut, yleensä virvotaan isovanhempia ja isotätiä. Oksat yhdessä tehdään kauniiksi huolella.
    Oven takana täällä oli tänä vuonna esiteinejä, keski-ikä 13-14 v. Eräänä vuonna eräs sanoi heti: mä haluun
    sit rahaa... Oksat oli sellaisia jossa ehkä yksi höyhen törötti päässä. Pikkasen menee maku siis koko hommasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vähän samoja kokemuksia kuin em. anonyymillä. Tosin toi "ttu me mitään karkkia haluta vaan rahaa" tuli vuosia sitten lasten suusta.

      Meillä ei poika vielä virponut, mutta ehkä ensi vuonna jos haluaa saa käydä mummulassa ja tuttavilla. Meillä päin ei oudoille uskalla päästää.

      Poista
    2. Uh, tuollainen on todella ikävää!
      Meillä kävi kanssa Turussa muutama tuollainen nuori. Pahin oli kaksi tyttöä joilla oli risu ja siihen oli, siis oikeasti, vain solmittu muovikassi ympärille koristeeksi. Tavallisissa vaatteissa vain tulivat "virpomaan". Mä kyllä sanoin niille tytöille, että tuollainen ei oikein sovi. Jos monet tekee tuota, menee maku virpomisesta eikä sen tarkoitus pysy enää samana.

      Poista
  10. Kyllä on ilo katsella näitä lapsukaisia <3 Meillä yksi viidestä virpoi,nuorimmainen virpoi meitä kotoväkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Kyllä meitä hymyilytti tänään monesti, kun lapset oli niin suloisia ja innoissaan tästä päivästä. Ensi vuonna uudestaan samalla porukalla. =) Oli niin kivaa!

      Poista
  11. Söpöjä virpojia! Itsekin juuri tein meidän virpojista postauksen. Nyt täällä ollaan sitten karkkiähkyssä koko ensi viikko. Saalis oli nimittäin aikamoinen. Oli muuten hienoa huomata, että noita pikkuisia noitia liikkui täällä meillä päin ainakin tosi paljon. Kiva, että perinne pysyy ja jatkuu.

    VastaaPoista
  12. Ihanat kuvat ja söpöt virpojat! :) Meillä virvottiin tänä vuonna kissa-asussa. Itselle jäänyt lapsuudesta ihan samalla tavalla virpomisesta hyvät muistot, joten haluan sitä myös lapselleni jakaa ja jatkaa. Ja mikäs siinä, hyvällä asiallahan tässä ollaan - kaikille jää hyvä mieli. Yhdessä touhutaan ja askarrellaan, sitten vähän herkutellaan.

    Mukavaa pääsiäisviikkoa teille!

    VastaaPoista
  13. Meillä täällä Itä-Suomessa omat lapset virpovat sukulaisia, eivät vieraita. Täällä palkat käydään hakemassa vasta viikon päästä. Itse lapsena virvottiin kaikki sukulaiset ja muutaman kerran kierrettiin naapureita. Päälle äidin huivi ja hame, mukaan luuta ja kahvipannu. Meillä oikeiksi noidiksi pukeudutaan vain halloweeninä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo isommat lapset ei oikein innostu mummo-noita asuista. Mutta ovat kuiten asianmukaisesti pukeutuneina, vaikka vähän "pelottavampia" noitia ovatkin. Onneksi tyttö antaa sentään pisamat ja punaiset posket laittaa.
      Mä olen muuten virponut tuossa mekossa itse pienenä. =)

      ---Anrinko

      Poista
  14. voi glad poks!! :D ihania! Hyvää poksia myös teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Glad poks on niin ihana!
      ---Anrinko

      Poista
  15. Hei pika, viimehetken vinkkinä!! Boden alettaa kesä kamppeita puoleen hintaan vielä tämän päivän loppuun! Aivan ihania ostin ja varmaan uikkariakin pidän lempivaatteena vuodesta toiseen. Toivotaan että laatu on nyt kohdallaan. Täältä kun vinkit bongasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä!
      Tarviikin käydä kurkkaamassa.

      ---Anrinko

      Poista
  16. Ei kantsi, aprillia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Kävin jo ja tein tilauksen. Hyvä vinkki oli!

      Poista
  17. Niin hellyttäviä kuvia! Täällä on virvottu myös ja kolmivuotiaskin pääsi ekaa kertaa isosiskon matkaan. Kadullamme asuu aika paljon vanhempia eläkeläisiä, jotka oikeasti odottavat virpojia ja ovat pettyneitä, jos ei kukaan käy. Vähän kyllä hirvittävät heidän palkkionsa; isoja suklaapupuja ja pieniä pusseja täynnä karkkeja; kohta ei pelkkä Kinder-munakaan tunnu enää miltään. Pakko yrittää jollain tavalla realisoida lapsille asiaa ja laittaa makeiset jakoon vaikkapa kylään tuleville lapsille.
    Ensi viikolla matkaammekin sitten Pohjanmaalle lapsuudenmaisemiini, jossa saa virpoa uudelleen isovanhemmille lankalauantaina, kuten siellä tapana on:)

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.