22.2.2012

Ihana lomapäivä!


Tänään saan olla ihan yksin kotona, iltaan asti.
Nautin tästä hiljaisuudesta ja rauhasta.
Mies lähti Sysmään hakemaan lapsia mummulasta.
Odotan niin iltaa, että saan halata heitä.
Silloin loma on ollut tarpeeksi pitkä, kun tulee ikävä.


Kävin potkuttelemassa raikkaassa ilmassa.
Laitan kohta musiikin kovalle ja jatkan siivoilua.
Saamme illalla ihanaa hiihtolomaseuraa Hesasta.
Paras ystäväni lapsineen tulee  yökyläilemään.
Tiedossa potkukelkkailua, kahvittelua, kirpputoreja, herkkuja, jutustelua ja vain kivaa yhteiseloa villasukat jalassa.

Oli kiva pitkästä aikaa ottaa kuvia itsestäni.
Mähän teen tätä siksi, että opin näkemään itseni uudelleen.
Että voisin katsoa peiliin ja sanoa itselleni, olet kaunis.
Minulla on ollut vuosia itsetunto todella rikki ja se on vähitellen eheytymässä.
On ihanaa huomata, miten ihminen voi tulla rikkinäisestä ehjäksi ja täyttyä sisältä asti ilosta ja onnesta.
Jokainen päivä on nykyään kaunis, vaikka olisi vaikeaa.
Vaikeudet ei enää ahdista eikä muserra.
Voin hengittää rauhassa, olla tässä ja nyt.
Minulla ei ole enää kiire yhtään mihinkään!


On todella upeaa huomata, että ihminen voi muuttua.
Minä olen muuttunut, tai oikeastaan, olen enemmän minä.
Masennus kun on sellainen, että se muuttaa ihmistä;  vääristää minäkuvaa ja persoonaa.
Se luo silmien eteen ruman kalvon ja istuu rintakehän päällä puristaen, että on vaikea hengittää.
Äänessä on aika ajoin joku muu, kuin henkilö itse. Silloin masennus puhuu.
Kun tuo kaikki muuttuu, elämästä tulee aika uskomattoman ihanaa!
Jopa siitä harmaasta arjesta tulee värikästä, mielekästä ja antoisaa.
Arki on oikeasti parasta elämässä. 
Se on tässä ja nyt.

Nautitaan!

Ps. Iloisen päivän huikea lisäpiristys oli yhteydenotto. Minua pyydettiin mukaan sisustuskirjan tekoon.
Tai oikeastaan, kotini tulee kirjaan mukaan. Se on yksi koti monien muiden mukana tuossa kirjassa.
Tiedossa paljon laittelua, sisustamista ja ompelua. Ensi kuussa tulisi minun osioni olla valmista.
Uuden kameran käyn vihdoinkin lunastamassa ja aloitan kuvailut; sillä tulen itse kuvaamaan kotini kuvat tuota kirjaa varten. Huisin jännää!

36 kommenttia:

  1. Olipa ihanan positiivinen postaus :) mukavia hiihtolomapäiviä teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      On iloisen positiivinen olo.
      Hauskaa hiihtolomaa!

      Poista
  2. Hui! Onneksi olkoon! Varmasti kiva projektiedessä :) Ja tosiaan ihanan positiivinen postaus, sellainen hymyillyttävä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui tosiaan! Olen vähän yllättynyt ja otettu. Hommaa on sit ensi kuussa.
      Ei tarvi miettiä, että mitäs sitä tässä tekis.

      Poista
  3. Mahtava uutinen:)Jaksuja arkeen♥

    VastaaPoista
  4. Kaunis olet ja ihana postaus! Tulee hyvä mieli. On totta, että kuvien ottaminen itsestä opettaa hahmottamaan itseää eritavalla:)! Itse en ole vielä uskaltautunut.
    Terkkuja
    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis.
      Ihana kuulla, että sinullekin tuli hyvä mieli. =)
      Mä aloin vuosi sitten kuvailemaan itseäni. Se on ollut hyvä tapa oppia rakastamaan itseään enemmän ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.
      Suosittelen omien kuvian ottaamista. Kun voi heti hävittää ne mistä ei tykkää. Ja tarkastella tarkemmin niistä, mitkä tuntuu omalta itseltä.

      Poista
  5. Olet TODELLA kaunis! Onnea uudesta valloituksesta! Ostan sen kirjan ihan taatusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. =)
      Tuossa kirjassa on monen monta upeaa kotia, meidän koti vai yksi muiden joukossa. Mutta olen todella otettu, että mua pyydettiin mukaan.Ja että mun ottamat kuvat kelpaavat heille. Toivon vain, että saisin hankittua sen uuden kameran tarpeeksi ajoissa, että kuvista tulisi mahdollisimman isoja ja kirkkaita.
      Ilmoitan täällä blogissa kyllä sitten, että mikä kirja kyseessä ja mistä sitä sitten saa. =) Vielä en voi kertoa yhtään mitään.

      Poista
  6. Ihana kirjoitus ja sä oot oikeasti kaunis :) Tosi mukava että oot päässy tuollaseen kirjaprojektiin mukaan, teil on ihana koti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. =)
      Kyllä mä tykkään meidän kodista, mutta aina sitä hiukan häkeltyy, jos jonkun mielestä tämä sopii lehteen tai kirjaan. Varsinkin, kun meillä on niin paljon remppaa vielä kesken...mutta eihän ne kuvissa näy. Ei vaan kuvaa sieltä, missä vähän repsottaa. =)

      Poista
  7. Hieno projekti tiedossa, mahtavaa !

    Sukat näyttävät hienolta, oletko itse neulonut ne ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kivaa kyllä! Jännittää hurjasti, että miten onnistun.
      Mulla on samanlaisia sukkia neljät eri värisinä. Ne on neulonut yksi mummeli Sysmästä. Äitini neuloi yhdet. En mä osaa neuloa...
      Mä RAKASTAN pitkiä villasukkia. Mulla on talvella joka päivä jalassa.

      Poista
  8. Olet upea ihminen ja äiti..kaunis <3 Ihana blogi, jatka samoilla aiheilla kuin tähänkin asti. Olen myös itse oppinut hyväksymään itseni tälläisenä, eivätkä päivät ole samanlaisia aina. Kaunista loppu viikkoa sinne <3 t.yh Turusta

    VastaaPoista
  9. Huippuasenne sulla!!! Olet kaunis ja kirjoitat kauniisti. Nautihan omasta ajasta ja illasta! Ja huippuhienolta kuullostaa kirjaprojekti, wau! :)

    VastaaPoista
  10. Postauksestasi oikein huokuu positiivisuutta ja hyvää oloa tännekin. Samaa mieltä siitä, että arki on sitä parasta. Aina ei muista sitä arvostaa, mutta on asioita, jotka laittaa miettimään, mitä jos tää arki ei tälläistä oliskaan ja huomaa, että ihan hyvävähän tässä on olla.
    Aikas huippu-juttu tuo kirja - onnea!

    VastaaPoista
  11. Sinä olet kyllä todella vahva nainen, ja kaunis! On todella hienoa lukea sitä miten hienosti osaat käsitellä elämääsi ja itseäsi :)
    Mahtava postaus!
    Onnea projektiin!!! Kuulostaa ihanalta :)

    VastaaPoista
  12. Ihania uutisia; hyvä olo ja sisustuskirjaprojekti! Olen onnellinen puolestasi. Kerro heti kirjasta lisää, kun voit.

    VastaaPoista
  13. Onnea sinulle uuteen projektiin! Ja mukava kuulla, että voit hyvin.

    VastaaPoista
  14. Hei, uusi lukija täällä, sain pikkulinnulta vinkin ja pidän näkemästäni ja lukemastani :) tiedän tuon kun eri ääni puhuu ja oma minä on jossain kaukana..se vaatii paljon ja muutama ihminen ei vain ymmärtänyt ja se teki monesta asiasta raskaampaa...hienoa että otat asian esille avoimesti ! Onnea kirjaprojektille, hienoa ! Saa tulla vastavierailulle kun kerkiää.-mirka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät näkemästäsi!
      Kävin kurkkaamassa blogiasi. Kivalta näytti. =) Tulen uudestaankin.

      Poista
  15. Tuli tuosta valokuvaamisesta mieleeni, että oletko tutustunut tai törmännyt koskaan kirjaan "Maailman kaunein tyttö" /Miina Savolainen. Kannattaa tutustua, ihana teos. Kertoo juuri valokuvien terapeuttisesta ja voimaannuttavasta merkityksestä sekä siitä, miten esimerkiksi itseä voi jälkeenpäin katsella valokuvista ja nähdä niiden kautta eri vaiheet eämästä/itsestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kirjan. Se on ihana! Ystävälläni on se ja siitä tämän idean sainkin. =) Minua itseni kuvaaminen on auttanut todella paljon.

      Poista
  16. Kaunis olet! Saitko muuten paketin? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sain. KIITOS!!!!
      Otin tänään siitä kuvan, kun ajattelin laittaa blogiin. =) Ilahduin tosi paljon!
      Laita mulle mailia, niin voisin laittaa sun vaihtarin sitten postiin.

      Poista
  17. Tosi hyvä postaus, piti lukea pariin kertaan. Kerroit masennuksesta niin hyvin, juuuri niin kuin sen itsekin koen. Ja tuntui hyvältä kuulla että siitä voi olla mahdollista parantua ja miten ihminen voi jopa vielä eheytyä. Kiitos :)
    Ja onnea kirja- projektiin! Sitä jään odottelemaan.
    Tuo itsensä kuvaaminen kuulosti tosi hyvältä konstilta. Taidan kokeilla kans :) (Tai, ehkä sitten kun pääni jaksaa taas nähdä edes jotain hyvää, nyt kaikki on niin rumaa ja kamalaa ettei taitaisi hyödyttää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos postaus tuntui hyvältä ja sait siitä ajatuksia.
      Mulla on vielä matkaa täysin terveeseen minään. Mutta muutos on jo niin suuri, että itsekin sen vihdoinkin huomaan.
      Nyt mun lääkkeet auttaa ja ei ole enää sivuoireita. On hyvä olla.
      Nyt on voimia ja tilaa parantua ja tiedän, että paranen!
      Minulla on aivan mahtava psykoterapeutti, jota tapaan kerran viikossa. Ainakin vuoden käyn hänen luonaan,ehkä kaksikin.
      Toivottavasti sinusta tuntuisi pian jo paremmalta!
      Ota kuva itsestä silloin, kun sinulla on hyvä olla, kun tunnet itsesi kauniiksi!
      Otin tuon alimman kuvan juuri silloin. Olin ollut ulkona ja juuri riisuutunut. Minulla oli raikas ja kaunis olo.Pipon otin päästä pois, en edes hiuksia harjannut. Ja tuo kuva on minusta itsestä kaunein kuva minusta pitkään aikaan.
      Kuvilla on terapeuttinen voima.

      Poista
  18. Hei!

    Matkasi on varmasti ollut pitkä ja kivinenkin, mutta hienoa, että olet löytänyt valon ja ilon jälleen. Itsellä myös ollut tosi vaikeaa jokunen vuosi sitten. Selviydyin, enkä onneksi onnistunut tekemään mitään peruuttamatonta...

    Tässä minun mantrani: Vain särkynyt voi eheytyä!

    Halaus ja rutistus. Ihanaa nousevaa kevättä :)!

    _Kikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa, että pääsit kivikosta pois.
      Mä en ole ihan selvillä vesillä vielä, mutta aina välillä matkan varrella aurinko paistaa niin ihanasti, että on pakko kirjoittaa ja kuvata ne päivät muistoksi huonoja päiviä varten. =)
      Mantrasi on kaunis. Muistan tuon. Kiitos!

      Poista
  19. Sydäntä lämmittää lukea, että olosi on parempaan päin. Nyt vain päivä kerrallaan, askel askeleelta kohti "minäitseä" ja sitä ihanaa ihmistä, joka minulla on ollut ilo tuntea. Vaikeita aikoja ei kuitenkaan kannata unohtaa, vaan vaalia niitä yhtä suurella huolella sydämessään kuin hyviäkin aikoja, sillä ne kaikki on SUN OMIA, ei kenenkään muun.

    VastaaPoista
  20. Ihan mahtavan ihana kirjoitus!! Ihanaa kuulla välillä näitä super positiivisiakin kirjoituksia siitä että elämä on oikeasti tosi ihanaa. harmittavan usein sitä tulee inhottua itseään, vaikka oikeasti mikään ei niin kovin hullusti olisikaan.

    Ja ihan tosi paljon onnitteluita kirjaan mukaan pääsystä. Kotisi ja sinä olette kyllä sen ehdottomasti ansainneet!!!!!!!

    VastaaPoista
  21. Kerrothan mikä kirja ja koska sitä voi tilata...tilaan sen sitten tänne meillekkin. Saa postimies kantaa.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki kerron.
      Se tulee syksyllä myyntiin. Kirjassa on monen monta kaunista kotia, meidän koti yksi muiden mukana. =)

      Poista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.