30.1.2012

Boden


Tilaan yleensä kesäksi jotain perusjuttuja Bodenista.
Oman kaappini perusvaatteisiin kuuluu tuollaiset trikoiset mekot.
Noihin on ihana yhdistää farkkutakkia ja neuletakkeja. Sopivat ympäri vuoden käytettäväksi.
Kaksi vanhaa mekkoani ovat paremmat päivät jo nähneet ja käytössä kotivaatteina.
Olisi siis aika nyt tilata nuo uudet tilalle.


Nämä ihanat kukalliset mekot haluaisin saada kesäksi myös.
Erityisesti tuo keltainen ihastuttaa nyt.Tarvitsee odotella näiden kohdalla kyllä kesän aleen asti.


Lapsille lupasin kesäksi yhdet lempipaidat.
Pojat valitsivat iloista, värikästä ja tietenkin eläinten kuvia.
Tyttö tykästyi viiksikkääseen paitaan.
Paitojen laatu on aina ollut super hyvää, joten voin lämpimästi suositella!

11 kommenttia:

  1. Mä en jaksa enää tilata Bodenilta, kun turhan usein vaatteen väri livenä ei olekaan niin RAIKAS kuin kuvien perusteella olen olettanut. Jotkut ovat poikenneet paljonkin odotetusta ja vaatteet näyttäneet siltä kuin olisi pesty väärän väristen kanssa...=(

    VastaaPoista
  2. Erja: Voi että!
    Mulla ei ole vielä koskaan käynyt noin. Hyvä tuuri sitten.
    Ikävää, jos jäänyt huono maku.
    Mä olen ollut aina tosi tyytyväinen kaikkeen tilaamaani. Ja ostan jonkun verran itselle sieltä vaatteita.

    VastaaPoista
  3. Toi keltainen leninki on ihana!! Pitäisköhän :D

    VastaaPoista
  4. Minäkin mielelläni pidän juuri tuollaisia mekkoja, nyt raskauskausaikanakin ovat mukavasti antaneet tilaa mahalle. :D Kelpaavat arkeen, mutta asusteilla saa näyttävyyttäkin. :)

    VastaaPoista
  5. Itselle en ole vielä mitään tilannut,lapsille kylläkin.Osaatko sanoa meneekö aikuisten vaatteiden koot kuinka yhteen suomalaisten kokojen kanssa?

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo keltainen mekko! Näyttää vaan malli harmillisesti sellaiselta, ettei kovin rintavalle sovi.. :/ Pitää katsella ajan kanssa mallistoja paremmin! :D

    VastaaPoista
  7. Mullakin lähtee jokaisena kautena vähintään yksi tilaus Bodeniin :-) Miten tuon alennuksen saa? Mihin asti voimassa? En ole saanut tarjousviestiä enkä löytänyt sivuiltakaan mainintaa tästä....

    VastaaPoista
  8. D: Se on tosi kauniin näköinen kyllä.

    Janina: Bodenissa on minusta tosi kauniita vaatteita arkeen ja juhlaan, mitä helppo muunnella eri tilanteita varten muutenkin.

    Anonyymi: Itse käytän yleensä mekoissa Suomessa 48 ja mulle on 18 sopiva. Mutta ostan vain jos joustavat jotenkin. Kannattaa katsoa tarkat mitat jokaisen vaatteen kohdalla ja sitten lukea arvosteluita. Niiden avulla olen osannut ostaa sopivaa. Housuja tosin en voi koskaan tilata, mutta olenkin isokokoinen ja alaosa mulla vaikenta hankkia sopivana.

    Merja: Hyvä pointti! Tarviikin lukea tarkemmin mitat ja palaute tuosta vaatteesta. Olen rintava myöskin. Ihailin vaan niin sitä väriä ja mallia. =)

    Päivi: No nyt kun kävin katsomassa sivuilta, ei sitä koodia enää ollut. Eli taisi olla se eilen päättynyt koodi hitusen liian pitkään sivulla. Äh, en löydä mitään tarjousta nyt. MUTTA, kannattaa aina välillä hakea Googlesta Boden voucher code.

    VastaaPoista
  9. Täältä löytyy koodi,mutta on vain huomisen enää voimassa.
    http://www.vouchercodes.co.uk/boden.co.uk
    Facebookista Bodenin sivuilla on ollut kanssa koodeja.
    Tilasin joulualesta itselleni ihanan neulemekon ja olipa nopea toimitus.Ootan kanssa kesäale,jos silloin tilaisin itselleni jotain :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos tosi paljon alevinkistä! Tänään lähtee kevään eka tilaus :-)

    VastaaPoista
  11. Mirva: Kiitos!
    Mä taidan sittenkin tehdä tuon tilausken nyt tuolla koodilla.
    Nuo mekot kun on vaan ostettava, kun ei vanhoilla kehtaa enää kesällä kulkea.
    Ihanaa, kun te lukijat vinkkailette kanssa! Mä en löytänyt tuota koodia etsimältäni sivustolta.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.