14.12.2011

Muistatteko nämä kuvat?


Mä muistan, vähän liiankin hyvin.
Nuo kuvat on minusta, kun mun kasvoissa on ollut tulehdus ja sen tuoma turvotus pahimmillaan.
Tekee kyllä aika kipeetä katsoa noita...
Oli hyvä, että kuvasin kasvot tuona päivänä, sillä tarvitsin kuvia viime maanantaina.
Minä kyllästyin hoitamaan ihoani, saamatta todella hyviä tuloksia.
Tajusin, että mitään mitä minä teen, ei auta enää asiaa.
Pelkäsin koko ajan, että kasvoistani tulee taas tuollaiset, kuin noissa viime talvisissa kuvissa. Yöh...
Lääkärin kautta sain ajan ihotautipolille.
Siellä siis kävin viime maanantaina.
Oli aivan upea lääkäri!

Nyt on troppia ja voidetta, neljää erilaista, millä mun iho saadaan kuntoon.
Jo kolmen päivän hoidon jälkeen huomaan hurjan eron!
Miehenikin sanoi, että ihoni on jotenkin tasaisempi, näin siis ihan ohimennen totesi. Se on paljon se!
Näppylät on kutistuneet hurjasti, ei ole tullut uusia ja huokoset jo nyt pienemmät.
Kahdessa kuukaudessa pitäisi nähdä selvä ero ja silloin menen kontrolliin.
Tarvittaessa lääkekuuria jatketaan.



Ja mikä mun diagnoosi oli?
Monen teistä arvelema ruusufinni oli oikea, mutta lisäksi mulla on akne.
Nuo kaksi yhdessä saavat aikaan ikävän lookin.


Tässä vielä minä tänä aamuna, suihkun raikkaana: hiukset märkinä, täysin meikittä.
Olen todella väritön meikittä, kuin aaveen nähnyt...
Mutta näette kuitenkin mistä lähdettiin nyt liikkeelle ja että millainen ero on tuohon todella tulehtuneeseen tilanteeseen.
Halusin vain jakaa nämä kuvat ja ajatukset.
Jos vaikka joku teistä painii saman ongelman kanssa ja näin ehkä menisi lääkärin hitusen nopeammin, kuin minä.
Ei sitä tarvitse kahta vuotta odottaa, että hakee apua. =)
Tämä kun on yleensä 30-50 vuotiaden naisten riesa, eli kuulun täysin kohderyhmään.
Tätä ennen mulla ollut ihan normaali iho.

Näin "jouluista" jutustelua tällä kertaa.
Illalla menen nauttimaan kirkon tuomasta rauhasta ja tunnelmasta, mikä on vanhoissa kirkoissa, kynttilöineen.
Siellä on "kauniit joululaulut-konsertti". Ja saapi vielä laulaa mukana. Ihanaa!


Ps. Aloitin joulumyyjäisissäni JOULU-ALEN!

24 kommenttia:

  1. Mulla on juuri meneillään puolen vuoden antibioottikuuri aknen hoitoon. Sen lisäksi voidetta jota laitetaan yöksi. Toivotaan että tämä kuuri auttaa, seuraava on kuulemma todella rankka A-vitamiinikuuri jota ei helposti aloiteta. Sama juttu itsellänikin, että aiemmin ei ole ollut mitään iho-ongelmaa, ja nyt on viime vuosien ajan pukannut ihan kauheaa paisetta ja näppylää naamaan, se ei ole mitään kovin kivaa. Tsemppiä sinne ja hyvä että kuurilla on jo ollutkin vaikutusta!

    -Johanna

    VastaaPoista
  2. Johanna: Mulla on antibiootit, kaksi erilaista voidetta ja lisäksi lääkeliuos. Toista voidetta yöksi, samoin lääkeliosta ja aamulla sitten yhtä voidetta. Lääkkeet menee kahdesti päivässä.
    Lääkäri uskoi vahvasta, että A-vitamiinikuuria ei tarvita. Toivotaan. Ero on kyllä kolmessa päivässä aivan näkyvä. Jännityksellä odotan miltä kasvot näyttää parin kuukauden päästä. =)
    Jos ei ole ollut kolmen kympin kriisiä, niin tämä kyllä sellaisen tekee. Onneksi nyt on kunnon hoito menossa!

    VastaaPoista
  3. Joo se on kyllä kun eri planeetalta kun pääsee ihopolille pelkän terv.kesk.lääkärin sijasta. Toivottavasti pääset vaivasta eroon hyvällä hoidolla! :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanaa, että pääsit hyvään hoitoon! Ja hienoa, että kirjoitat asiasta, sillä uskon kyllä monella usein olevan se ajatus, että ei tämä nyt vielä niin paha/kauan/etc. ole. Etenkin pienten lasten äidit tahtoo jäädä sine viimeiselle sijalle näissä asioissa ;-)
    *pitää peukkuja edelleen*
    Lämpimät terveiset Wienistä, jaana

    VastaaPoista
  5. Täällä menossa jo toinen roa kuuri, eli tuota a-vitamiini johdannaista. Tällä kertaa kuuri on ollut pidempi ja kokonaisvaltaisempi. Ihana lääkäri on neuvonut ja ohjannut, määrännyt hyviä voiteita jne. Edellinen lääkäri (mies) antoi reseptit muutamalle kuukaudelle ja se siitä. Hyvällä lääkärillä on merkitystä!

    Nyt mulla on viimeiset pari viikkoa roaa menossa ja hiukan kyllä pelottaa, että uusiiko taas kaiken ja lähtötilanne on sama. Alku keväästä asti on ollut ihana nauttia hyvästä ja puhtaasta ihosta, kesäkin oli ilo viettää meikittä. Toki akne ja nypyt on jätteneet jälkensä, mutta arpihoitoakaan ei voida aloittaa, mikäli akne on yhä aktiivinen. Nyt siis odottelen kevättä aika pelon sekavin tuntein :)

    Tsemppiä sinne! Ja ihan totta ihmiset: Menkää ihotautilääkärille! Turha kotona kipristellä ja itsesäälissä rypeä! :)

    VastaaPoista
  6. Onneksi olet saanut ihosairauteen kunnon hoitoa ja lääkettä. Tulehdus missä tahansa kohdassa kehoa on aina riski koko ihmiselle. Sitä paitsi olet kaunis ihminen ilman meikkiäkin.

    Itselläni oli aina ihana iho siihen asti, että raskauden jälkeen alkoi tulla kamalia finnejä. Toisaalta huomasin, että erään kosteusvoiteen käytön jälkeen iho tuli näppyiseksi ja kun jätin voiteen pois, iho parani hiljalleen. En ole asian kanssa käynyt lääkärissä, mutta luettuani juttusi tuli vähän sellainen olo, pitäisikö käydä näyttämässä jollekin asiantuntijalle, koska kyse voi olla tosiaan ihosairaudesta eikä välttämättä mistään voiteen aiheuttamasta yliherkkyydestä. Tai sitten syynä ovat molemmat... Kaikkea hyvää sinne teidän perheelle ja toivottavasti loputkin näppylät paranevat.

    VastaaPoista
  7. Niina K: Juu, oli upea käynti. Kiva tietää, että jatkossa käyn siellä ja saan asianmukaista hoitoa.

    Maaria: Ajattelin kirjoittaa, sillä varmasti aika moni vaan pesee kotona näppyjään ja kärsii turhaa, kun apua on tarjolla.

    Emilia: Toivotaan, että sullakin helpottaisi! Mulla pääpaino näyttäisi olevan siinä ruusufinnissä, mikä toki voi uusiutua milloin vain. Mutta olen toiveikas, kun ero jo kolmessa päivässä on selvästi näkyvä.

    Valua kuvassa: Juu, tulehdus kasvoissa tai missä vain on riski ja myös vie mielialaa alaspäin.Voiteet voivat aiheuttaa allergiaa, mutta jos uusiutuu, kannattaa käydä näyttämässä. Ei finninen iho ole mitenkään normaali kenellekään. Yksi näppy siellä täällä on ihan normia, mutta ei enemmissä määrin.
    Varsinkin miehet jättää hoidot ja antaa ihon mennä pilalle. Mäkin odotin ehkä hitusen liian pitkään...

    VastaaPoista
  8. Täälläkin on samanlainen historia takana, mulla tosin akne oli enemmän päällä hieman nuorempana (nyt 42v.;) ja nyt neljännen lapsen jälkeen vähän parempi iho. Naimisiinmennessä muistan millainen kukkatarha olin...huh. Nyt olen huomannut, että vähähiilarinen ruokavalio on auttanut, vaikken yhtään sitä ihon takia ole harrastanutkaan. Hienoa, että olet saanut hyvän lääkärin!

    VastaaPoista
  9. Kaunis olet ilman meikkiäkin! Hyvä kun sait apua iho-ongelmiin. Tuttuja juttuja minullekin. Olen nyt tosi kiitollinen, kun iho on tällä hetkellä lähes terve. Tsemppiä ja mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  10. mullakin on tullut aknea nytten ja aikaisemmin ollut ruusufinniä. Siskolla sama. Hän syö kans kuurin mutta mun iho on hieman rauhoittunut kun teen vain perushoidot ja jätän naaman muuten rauhaan, huomasin nimittäin että kun olen ahdistunut ja hermostunut niin räpläsin koko ajan naamaani.

    VastaaPoista
  11. Mulla oli 30v:nä akne, jona laukaisi hormoonikierukka. Sen poistattaminen ja diana novaa vuosi, kaikki ongelmat oli pois pyyhitty. Enää en itseeni tungekaan MITÄÄN hormooneja ulkoa päin, omat saa riittää=)

    VastaaPoista
  12. Jarna: Juuh, ei voisi käyttää mitään hormonaalisia ehkäisyjuttuja. Minulla on verenhyytymistekijä-tauti, näin maalikkokielellä. Minulla tämän on laukaissut parin vuoden takaisin, totaalisesti pieleen mennyt sappileikkaus. Näppylät alkoivat tulemaan sairaalassa. Stressi ja kipu oli tuolloin liian suuri. Perintötekijöitä todellakin on, tarvittiin vain jokin laukaisemaan se.
    Kiva jos olet saanut ihon kuntoon! Sitä mäkin kovasti odotan. =)

    VastaaPoista
  13. Mahtava juttu, että oot saanu ihon kuntoon! Ja toivottavasti pysyy jatkossakin. Ero on kuvissa kyllä järkyttävä!

    Mulla oli parikymppiseksi asti hyvä iho, mutta sit tuli jotain ihme kipeitä isoja hormoninäppyjä. Arvet jäi, vaikka varsinaisista näpyistä pääsin ajan kanssa eroon. Nykyään ei voi oikeen ilman meikkivoidetta olla, paitsi kesällä.

    VastaaPoista
  14. Hei!
    Hyvä, että oot päässyt lääkäriin ja toivottavasti tropit auttavat. Itsellä on ollut finnejä + rasvainen iho teinistä asti...Olen kokeillut jos jonkinlaista kauneushoitotuotetta. Joskus syönyt myös ihotautilääkärin määräämän antibioottikuurikin nuorempana. Nyt ihoni avuksi olen löytänyt ostostv:n Proactiv-tuotteet. Ensin kuvittelin, että ne mainokset on hölyn pölyä, mutta käytettyäni Proactiv-tuotteita naamani on silottunut, kirkastunut ja näppyjä ei tuu enää niin paljoo. Ihoni on tosin edelleenkin rasvainen. En tiedä onnistunko lannistamaan sen tosiasian koskaan...
    Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  15. Kiitos todella paljon tästä postauksesta! Sillä tämä on nyt se viimeinen varmistus että ihotautilääkärille minäkin menen. Olen ihan just samanlainen että kärsin liian pitkään vaan enkä saa soitetuksi vastaanottoaikaa. Nyt olen kärsinyt aknesta taas viime talvesta, siis vuoden... Mulla on akne seuraillut mukana 14-vuotiaasta saakka, välillä on ollut todella hyviä jaksoja jolloin iho on ollut hyvässä kunnossa mutta nyt sitten toinen raskaus laukaisi aknen taas tai siis se hormonaalinen mylläkkä paremmminkin. Olen käynyt läpi Roaccutan-kuurin (vahva A-vitamiini) kaksi kertaa, silloin 14-vuotiaana ja toisen kerran parikymppisenä jolloin jouduin keskeyttämään sen liian rankkojen sivuvaikutusten takia. Se on todella voimakas ja rankka kuuri, ja yleensä sen aikana velvoitetaan käyttämään hormonaalista ehkäisyä sillä se aiheuttaisi sikiölle epämuodostumia tai sellainen vahva riski on olemassa. Näin ainakin minulle selvitettiin. 14-vuotiaana selvisin ilman tuota ehkäisyä pitkän suostuttelun jälkeen kun ei tuota seksielämääkään ollut silloin. Mutta siis tosiaan tokalla kerralla sain niin valtavaa koko kehon limakalvojen kuivumista ja kehosta iho kuivui niin että sen pinta meni rikki, että tämän jälkeen lopettamispäätös tehtiin. Mutta siis lopputuloshan oli loistava :) Molemmilla kerroilla iho rauhoittui. Tällä kertaa uskon ja toivon että antibiootit kohdallani auttavat, sillä oireet eivät ole niin pahat. Anteeksi tämä romaani ja kiitos vielä tärkeän aiheen esille nostamisesta! Uskomaton muutos ihollasi jo noin lyhyen ajan sisällä, mahtavaa! Olet niin kaunis :)

    JohannaMaria

    VastaaPoista
  16. Voi vitsit miten upeaa keskustelua täällä on!
    Upeeta, että moni on saanut apua. Ja miten mahtavaa, että joku teistä on saanut tästä jutusta pontta hakea iho-ongelmiin apua.
    Aina mun postaukset ei ole sitä "kaunista ja ihanaa", kun ei tämä elämä sellaista aina ole.
    Iloitsen, että tälläisetkin aiheet teitä kiinnostaa. =9

    VastaaPoista
  17. Hei! Meillähän on jotain yhteistä! Ruusufinni nimittäin. Kävin tänään hakemassa Tetralysal kuurin kun tuo naama kukkii taas kivasti. En edes muista monesko kuuri tämä nyt jo on. Onneksi tuo lääke auttaa tässä ongelmassa. En todellakaan haluaisi että 60-vuotiaana ihoni näyttää samalle kuin äitini iho! Minulla tämä vaiva on siis perinnöllinen ja sen kanssa olen elänyt jo 5 vuotta.

    VastaaPoista
  18. kurjia noi iho-ongelmat.. mä selätin aknen öljyillä, ja vitamiineilla.. ja sitten tajuamalla että liian kuiva tuote vaan kuivattaa enemmän ja pukkaa finniä entistä enemmän.. joten shisheidon öljy+mikälie puhdistusaine yhdistelmä on toimineet.. nyt kokeilin exuviancea ja ainakin treatment masgue todella kuivattaa näpyt pois...se kuivuu kalvoksi joka sitten "revitään pois".. mulla tuli ehkä niitä finnejä vaan kosteuden puutteesta.. Biothermin joku lähdevesi ekstra on kans hyvä.. en vaan muista sen nimee.. vaal.sinistä ainetta..Hienoa että nyt olet saanut ihon kuntoon!!!

    VastaaPoista
  19. Vautsi, mikä ero! Ihan uskomatonta, mihin lääketiede pystyy ja hyvä niin :)

    Hurjan hyvän lääkärin sait!

    VastaaPoista
  20. Hienoa että löytyi hommansa osaava lääkäri. Ero on kyllä huima noissa kuvissa.

    VastaaPoista
  21. Mun iho EI siis ollut noin pahana,kuin kahdessa ekassa kuvassa. NUo kuvat on kevät talvelta, jolloin tulehdus oli tosi pahana.
    Tuo alin kuva on neljän päivän lääkekuurin jälkeen. Näppylöitä oli enempi ja punaisempia neljä päivää sitten. Nyt vain ero jo suuri.
    Tuohon tulehdustilaan en halua enää koskana joutua! On aika masentavaa näyttää tuolta. Peilistä kun katsoo takaisin joku täysin vieras ihminen...
    Näytän teille sit kuvia parin kuukauden päästä. Toivottavasti on täysin puhdas iho tuolloin, tai edes lähellä sitä. =)

    VastaaPoista
  22. Mulla on IHAN sama juttu ihon kanssa, paitsi siis että lääkärissä vielä käymättä, tää alkoi noin vuosi sitten ja pahenee kuukausi kuukaudelta. Ruusufinnin diagnosoi jo kosmetologi, mutta ei ne sen rasvat toimi :( . Taidan varata ihotautilääkärille ajan asap. Kiitos hyvästä postauksesta!

    VastaaPoista
  23. stine: Kantsii käydä lääkärissä. Mä aloitin Tetralysal kuurin ja se kyllä tepsii! Lisäksi Roxaxyl voidetta, ja paria muutakin lääkevoidetta. Huomattava ero jo parissa päivässä. Punoitus häviää, posket eivät enää kutise.
    Kiva jos postauksesta ollut apua!

    VastaaPoista
  24. Mä oottelen aikaa yheltä ihotautilääkäriltä myös..:P
    "Kiva" kuulla etten oo ainut näiden ongelmien kans!
    Nuorena söin kans sen roan ja pitkään iho olikin loistava!!Nyt menee taas hermot!!:/

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.