25.11.2011

New hair


Or should I say, old one.
Hiuksiani ei ole värjätty kolmeen vuoteen.
Olen kerran kaksi vuodessa laittanut muutaman vaalean raidan, mutta halusin päästä niistäkin eroon.
Puolitoista vuotta sitten todella pitkä tukkani leikattiin pitkäksi polkaksi.
Näin pääsin hyvin vanhasta väristä eroon ja oman värin tuominen takaisin helpottui.


Eilen kävin pitkästä aikaa kampaajalla.
Hiuksiini laitettiin pari oman värini mukaista raitaa peittämään loput vanhat ylikasvaneet vaaleat raidat.
Tulos on luonnollinen ja minusta aivan ihana.
On vain jännä huomata miten oma väri onkin tummunut vuosien aikana.
Nyt tuntuu omalta ja omahan tämä väri nyt onkin., raitoja ei meinaan huomaa ollenkaan, vaan ne tekivät hiuksista luonnollisen.
Hurja ero on silti entiseen vain parin raidan ja etutukan leikkaamisen ansiosta.


Nyt menen pakkaamaan laukut ja suuntaan parhaan ystäväni kanssa Tallinnaan koko viikonlopuksi.
Iloista viikonloppua kaikille!

Ps. Pahoitteken kuvien laatua. Räppäsin ne meidän kylppärissa aamulla hämärän aikaan.

9 kommenttia:

  1. Kiva nähdä sinut :) Ja kiva tukka,jotenkin kuvittelin sinut vaaleammaksi.Itsellä sama projekti menossa,hiukset jonnekin lapaluiden väliin asti ja omaa väriä näkyvissä ehkä kohta 15cm.Pitäis latvoja kans pätkäistä että sais värieroa tasottumaan muttei raaskis kun vasta saanut tämänkin vähän kasvatettua..

    VastaaPoista
  2. Rimpsukaisa: Mulla ollut vaaileita raitoja mikä tehnyt musta vaalean näköisen. Tukka tummunut ja punertunut tässä iän myötä aika paljon.
    Mulla oli reilusti rintojen alle pitkä tukka minkä pätkäsin polkaksi 1,5vuotta sitten. Tuo auttoi hurjasti saamaan oman värin takaisin. Nyt hiukset kasvaneet aivan hurjaa vauhtia ja paksuuntuneet myös. On ihanaa saada oma väri takaisin. Mulla siis enää nuo tummemat raidat, millä peitettiin ne vanhat vaaleat raidat. Muuten on täysin oma väri. =) Ja mä tykkään.
    Miksiköhän minäkin ikinä lähdin värjäämään? En tajua en...

    VastaaPoista
  3. Kauniin väriset on kutrit nyt.

    Mulla oli pitkään oma väri + muutama raita piristeenä, mutta viime kampaamo käynnillä vedettiin kokoväri muutamalla raidalla. Äh kun olisikin noin kaunis oma väri mutta ei. On niin paljon harmaata, että ikää tulee heti omalla värillä 10 vuotta enemmän kun mitä sitä oikeasti on.

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen tukka!! Minunkin pitäis tehdä hiuksille jotain...mutta suloinen olet uusine hiuksinesi =)

    Mitenkäs niitä pilkkuhattuja saisi...paniikissa etten saakkaan niitä ennen kuin lähdetäänmaailmalle...

    VastaaPoista
  5. Onpas hyvännäköinen!!! Mulla on myös ihan oma tummanruskea väri ja kampaajalla tulee käytyä n. kerran vuodessa (häpeää...). Tuntuu vaan, ettei jaksa, ehdi, viitsi tai jos jaksaa, niin juuri sillä hetkellä on matti kukkarossa:)

    VastaaPoista
  6. Ootpas söpö! =) Ite oon värjänny hiukset viimeksi kaks vuotta sitten ja puolitoista vuotta sitten laitettiin raitoja. Olin raskaana enkä halunnu värimömmöjä päänahkaan. Nyt on täysin oma väri kun leikkasin synnytyksen jälkeen ihan lyhyeksi. Kesällä aurinko toi luonnollisia raitoja, muuten olen kyl ihan tummakutrinen. Ihan kiva kun monet luulee että mulla on värjätyt hiukset =). Ja luonnollisuus hiuksissa on nyt muotia!

    VastaaPoista
  7. Magee! Nuorennuit ainakin 15 vuotta!

    VastaaPoista
  8. 2lla arvalla osallistun. Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.