 |
| All pictures from internet |
Tuuli puhaltaa ja ihmiset seisovat matkalaukkujen kanssa laiturilla.
Yksi rouva vilkaisee kelloa, toinen korjaa tavaroitaan kassissa.
Luoksesi tulee nainen pienen lapsen kanssa.
Lapsi istuu rattaissa ja on hiljaa.
Huomaat naisen silmissä pienen paniikin, sekä kyyneleet.
Hän on ystävällinen, pahoittelee jo alkuun, mitä tulee kysymään.
Ihmettelet, että miksi nainen meinaa alkaa itkemään.
Katsot kelloon, juna tulee vartin päästä.
Nainen kertoo hävittäneensä pankkikorttinsa ja huomanneensa sen lippuluukulla.
Hän on yrittänyt ostaa luottokortillaan junalippua, mutta ei muista sen tunnuslukua.
Virkailijat asemalla eivät pysty ohittamaan koodia, koska järjestelmä ei anna niin tehdä.
Ei vaikka häneltä löytyi henkilöllisyyspaperit.
Puhelimellakaan ei ehdi enää tilaamaan lippua tulevaan junaan.
Nainen kertoo, että hänen on päästävä tähän junaan.
Hän kysyy, että voisinko tulla maksamaan hänen lippunsa Espooseen.Puhelimella hän olisi voinut todistaa henkilöllisyytensä, sekä omilla papereillaan.
Hän pyysi saada tilitiedot, mihin hän voisi sitten maksaa lipun hinnan takaisin.
Tuo nainen oli viime maanantaina minä.
Olin matkalla Helsinkiin Panttonin loppukokoukseen, Folkhälsanin Habbeniin.
Minun oli pakko päästä siihen junaan, muuten en olisi ehtinyt tärkeään kokoukseen.
Kuinka moni ihminen on sinulta tullut pyytämään apua kyyneleet silmissä?
Minulta ei koskaan.Mitä sitten kävi?
Kysyin viideltä eri ihmiseltä.Kukaan ei auttanut. Ei kukaan.
Kaikki sanoivat, että eivät uskalla maksaa n. 15e junalippua.
Jos he eivät saakaan rahojaan takaisin...
Olisitko sinä maksanut?
Auttaisitko, jos joku tulee asiallisesti kertomaan tilanteensa?Minä auttaisin.
Pääsinkö sitten matkaan?
Hän pyysi junaan sisälle ja sanoi, että selvitämme tuota korttiasiaa.
Junassakaan ei pystynyt ohittamaan koodia, eikä vetämään vanhan systeemin läpi sirun takia.
Konnari kaivoi puhelinnumeroita esille. Kuulemma asiakaspalvelun kautta pystyisi puhelimella vielä maksamaan lipun.
Soitin, mutta puhelimeni ei päästänyt puhelua läpi. Minulla onkin 0600 esto puhelimessa.
Konnari ei voi junasta soittaa VR maksullisiin numeroihin.
Siinä sitten seistiin ja ihmeteltiin; minulla kädessä Visa-kortti ja henkkarit.
Konnari hymähti ja nosti kädet pystyyn.
Hän leimasi lastenlipun minulle ja sanoi: "Hyvää päivänjatkoa!"
Hyvä viikonaloitus pienessä paniikissa.
Onneksi oli mahtava konnari ja päästi minut Espooseen.
Mitä muutakaan tuossa tilanteessa olisi hän voinut tehdä?
Minä jäin vain miettimään sitä, että miksi me emme enää auta ihmistä, joka tulee apua pyytämään?
Montako kertaa sinulta on tultu kadulla pyytämään apua?Auttaisitko sinä?
Ehkä näin joulun alla on hyvä alkaa miettimään tätäkin.
Me kaikki olemme joskus sellaisessa tilanteessa, että saatamme tarvita apua.
Ja usein juurikin näin yhtäkkiä.
Rauhallista viikonloppua kaikille!
Ps. Avun antaminen pyytävälle on usein meiltä itseltä aika pieni teko, mutta suuri apu pyytävälle.
Olipa koskettava tarina, sait kyyneleet silmiin. Olen niin pahoillani, että jouduit tuollaiseen tilanteeseen, ja niin iloinen siitä, että matkallesi sattui inhimillinen ja ystävällinen konnari. Toisenlaisiakin tarinoita on saanut lukea :(
VastaaPoistaJäin pohtimaan kysymyksiäsi auttamisesta. Minä haluaisin vastata kysymyksiisi niin, että minä olen ehdottomasti ihminen, joka auttaa. Aina. Valitettavasti vain on pakko myöntää, että elämä on kolhinut sen verran, että jossakin kohdin suhtaudun varauksella avunpyyntöihin.
Viimeksi, kun olen auttanut kanssaihmisiä, kävi näin: huomasin ikkunasta, että talomme eteen jäi talvella auto. Autosta nousivat nainen ja mies, jotka avasivat konepeltiä ja ihmettelivät moottoria. Auto siis hajalla. Joku ohiajaja pysähtyi, mutta hetken keskusteltuaan pariskunnan kanssa jatkoi matkaa.
No, vähän ajan päästä pariskunta lähti meille päin. Koska oli talvi ja kylmä, ja olin jo arvannut, että auto hajosi, avasin oven ja menin pariskuntaa ovelle vastaan. He olivatkin ympäripäissään. He tulivat ovesta ohitseni sisälle ja selittivät, että haluavat lainata puhelinta ja soittaa, ja odottavat sitten kyytiä. Kaksi räkäkännistä, pahalle haisevaa (anteeksi vain) ja keskenään riitelevää ihmistä. Lapseni pelkäsivät, minä pelkäsin. Onneksi heidän luokseen aiemmin pysähtynyt autoilija oli soittanut poliisit rattijuoppouden takia, ja poliisit tulivatkin hetken päästä hakemaan pariskuntaa.
Silloin mietin, miksi olin niin luottavainen ja päästin ihmiset sisään. Mitään ei onneksi tapahtunut, mutta tilanne ei ollut kiva. Lapset ihmettelivät pitkään, mitä ne keskenään tappelevat ja muutenkin epämiellyttävät ihmiset olivat. Eli kyllä itse valitettavasti suhtaudun varauksella avunpyytäjiin. Näin on helppo sanoa, että varmaankin olisin sinulle heltynyt rautatieasemalla, ja toivon tosiaan, että niin olisin tehnyt. Peiliin on joskus vaikea katsoa ja myöntää, että en ehkä ole sellainen ihminen aina kuin haluaisin...
Auttaisin ehdottomasti! Ja autoinkin viime viikolla kylmissään olevaa miestä, hän kertoi ettei rahat riitä bussilippuun. Annoin rahat. En tiedä mihin mies rahat lopulta käytti, mutta pieni ele jokatapauksessa.
VastaaPoistaItkuksi meni.
VastaaPoistaMinä olisin auttanut. Minulla on säilynyt (ehkä naivia kyllä tässä nykyisessä kylmässä maailmassa) usko ihmisten vilpittömyyteen ja hyvään. Halu auttaa on ollut kantavana ihan pienestä tytöstä asti. Olen ottanut näistä asioista "turpiini" monta kertaa, mutta en osaa muuttaa itseäni kovemmilla kyynerpäillä varustetuksi. Ihana, että kondyktöörilla oli sydän paikallaan.
Heitit aika pahan kysymyksen... Olen auttanut, olen lainannut kännykkääni ihan vieraalle, jotta on voinut soittaa, ja en edes ajatellut itse valita numeroa, vaan annoin soittajan tehdä sen. Onneksi ei ollut kyseessä huijaus ja soitto maksulliseen numeroon. Ja luulisin, että pieni hiljainen ääni sydämessäni olisi laittanut auttamaan tässäkin tilanteessa silläkin uhalla, että lippurahoja ei olisi saanut takaisian. Mielessä kun on usein lause: "Se minkä olette tehneet näille vähäisimmille, olette tehneet Minulle..."
VastaaPoistaKirjoituksesi pisti miettimään. Röyhkeys ja ihmisten luottamuksen väärinkäyttö on vaan aiheuttanut useimmilla ihmisillä sen, että todellinen avuntarvitsija kätkeytyy näiden huijareiden peittoon.
Autan ja en auta. Joskus etenkin muutama vuosi sitten 15e oli raha jota minulla harvoin oli, en olisi pystynyt auttamaan halusta huolimatta. Toisaalta aina on peikkona, onko avun tarve todellista. Raadollista mutta totta, moraali on osalla ihmisiä heikoissa kantimissa.
VastaaPoistaOmalla kohdalla tilanne olisi varmana pelastunut sillä jos lähellä olisi ollut pankkiautomaatti. Luottokortti olisi antanut käteistä ja sillä olisi saanut lipun. Vai saako enää? Onko pankkikortti tosiaan ainut maksuväline?
Täydet pisteet konduktöörille!!
Katja: Automaatti ei olisi auttanut mitään.En muista luottokorttini koodia, mitä tarvitaan pankkiautomaatin kanssa.
VastaaPoistaOlisin auttanut ja itse asiassa olen kaksi kertaa maksanut vieraan ihmisen pienet kauppaostokset kun rahaa ei olekaan syystä tai toisesta ollut tarpeeksi.
VastaaPoistaToiset ei vaan tajua, että jonakin päivänä se avun tarve voi osua omalle kohdalle..
Onneks teidän kohdalle osui ihana konnari!! :)
Huh mikä tarina.
VastaaPoistaOn kyllä tosi kurjaa kun nykyään ei olla valmiita tekemään pienintäkään avunantoa eikä luoteta enää ihmisiin :( Täällä maaseudulla tosin on ehkä parempi tilanne auttamisen suhteen, johtuu siitä kun täällä tuntee kaikki toisensa. Mutta on se täälläkin katoavaa...
Toisaalta, onhan ihmiset muuttunut röyhkeämmiksi.
Mutta Oli sentään ihana konnari!!!
Olen auttanut, aina. Olen antanut rahaa esim puuttuvan summan kaupassa. Olen kuljettanut autollani kyytiä tarvitsevaa. Olen pysähtynyt auttamaan, olin sitten kävellen tai autollani. Olen ostanut juttuja ja lähettänyt ne ilostuttaakseni aivan vierasta ihmistä. Olen antanut tavaroita niitä tarvitseville tai antanut muuten vaan.
VastaaPoistaOlisin antanaut sinulle rahat lippuun tai käynyt maksamassa ne sinulle ja tuskin olisin antanut edes tilinumeroani sinulle että olisi ne takaisin maksanut, olisin sanonut että "laita hyvä kiertämään" eli olisin toivonut että olisit vastaavassa tilaneessa auttanut jotain muuta avuntarvitsijaa...niin minuakin on autettu paniikkitilanteessa.
Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin, konduktöörikin sai varmasti hyvän mielen tekemästään ja sinä pääsit Panttonin kanssa määränpäähän.
Kiitos ajatuksia ja tunteita herättävästä kirjoituksesta.
VastaaPoistaHienoja kommenttejakin tullut. Niitä luin kans mielenkiinnolla. Jeesustelut sikseen, osa meistä nyt vaan auttaa enemmän, toiset vähemmän.
Toivon ja luulen erottavani ns. oikean avun tarvitsijan.. Ja toivon niin etten muutu. Autan, kun voin. Tiedän, joskus jopa liiankin ja tarvitsen ns. stoppia. Onneksi on järkevämpi puolisko.
Maailmalla reissatessa parhaimmat 'avut'( jos apuja pitää laittaa paremmuusjonoon) on saanut niiltä oikeasti TOSI vähäosaisilta. Niiltä, jolla ei ole sähköä, wc:tä tai He ei edes osa lukea/kirjoittaa! He ovat avanneet kotinsa ovet ja tarjonneet omat petinsä (=bambumattonsa).. SIlloin lupasin itselleni, en muutu kylmäksi kusipääksi. Välitän. Tunnen, yritän parhaani. Anteeksi ruma kielenkäyttöni.
Ihanaa loppuviikkoa!
OI miten ihana konnari!! Meidätkin päästi kerran bussikuski ilmaiseksi kyytiin, kun mun kortti ei toiminut siellä, eikä ollut käteistä.
VastaaPoistaMieheni oli kerran tulossa yöllä helsingistä kotiin, mutta kortti ei käynyt bussissa ja lähimpään automaattiin oli matkaa niin, ettei mies olisi ehtinyt enää bussiin. Hänen (ja minun, joka kotona odotti) onneksi asemalla oli nainen, joka maksoi mieheni bussilipun ja luotti siihen, että mies maksaa sen hänen tililleen takaisin. On ihanaa, että tuollaisiakin ihmisiä vielä löytyy, vaikka harvassa ovatkin!
Pakko myöntää, että itsekin suhtaudun nykyään varauksella tällaisiin tilanteisiin, me kun ollaan mieheni kanssa niin kilttejä, että usein meitä myös huijataan (tai no usein ja uesin, mutta kuitenkin..). Kerran minulta tuli nainen itkien pyytämään rahaa junalippuun, annoin hänelle euron ja pahoittelin ettei minulla ole enempää. Emme siis olleet juna-asemalla, jossa olisin voinut ostaa lipun hänelle.
Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin:) Minä kyllä autan aina. En vaan osaa katsoa poispäin...
VastaaPoistaAutan aina. Piffaan laitapuolen kulkijoille kahvit tai muutaman euron, olen lainannut puhelintani, olen heittänyt parikymppiä bensarahaa rahattomalle ja tuntemattomalle, vaikka itsekin elän köyhyydessä. Jotenkin vain tässä köyhyyden keskellä raha on menettänyt merkityksensä, ja voin ihan hyvin antaa toiselle omastani.
VastaaPoista15 euroa on kuitenkin pieni raha. En ymmärrä miten kukaan ei auttanut? Olen pahoillani puolestasi.
Voi toki olla, että kaikki kolikkoni ja setelini eivät ole menneet sinne mihin niiden on sanottu menevän, mutta en jaksa vaivata sillä päätäni. Uskon kuitenkin vakaasti ja vilpittömästi siihen, että ainakin jokunen euro on tosiaan mennyt tarpeeseen.
Ihan tuli kyyneleet minullakin silmiin. Olisin auttanut. Eikö se olekkaan itsestäänselvää. Kuka lastenrattaiden kanssa itkusilmässä kerjäisi huvikseen "ilmais"lippua. Voi mietä ihmisiä. Ei enää edes "oman maan" kansalaisia auteta.
VastaaPoistaMinä olen joskus teininä joutunut jonkun markan kerjäämään päästäkseni Turusta-Helsinkiin, 2tuntia kerjäsin asemalla että pääsin sitten seuraavaan junaan. Sattui nimittäin niin ettei ollutkaan tarpeeksi rahaa.
Viime viikolla annoin pienelle n.5-6v pojalle kaupassa kaupassa 0.20e,kun häneltä uupui sen verran. Pojalla oli kardemumma, sokeri ja kuivahiiva paketti ostoksina ja kassatäti pyysi jättämään jonkun pois. Säälitti pieni, pyörän kanssa yksin kaupassa ja ihan hädissään poloinen katseli että mitä minä nyt teen ?!?!?!
Se oli varmasti yksi kauneimmista hymyistä minkä poika loi minuun kun kaivoin kukkarosta rahan.
Oi voi... tippa linssissä luin tarinaasi. Haluaisin sanoa, että totta kai auttaisin. Tosiasia on, että tosipaikan tullen en tiedä... ehkä se riippuu siitä mikä oma rahatilanteeni on. 15e on mulle kuitenki joskus aika iso raha. Luultavasti kuitenkin oisin tunnistanut ihmisen oikean hädän ja auttanut... ja saanut rahan takaisin tililleni. Mutta siitä olen ihan varma, että jos en auttaisi niin paha mieli söisi mua sisältä ja jäisi vellomaan sinne moneksi päiväksi. Elämä ei päästä meitä aina todellakaan helpolla...
VastaaPoistaTietenkin auttaisin! Ite oon huomannut kyllä ihan saman, ihmisiä ei kiinnosta. Tuolla kun menee tuplavaunuilla bussissa ja kaupungilla, niin ihmiset vaan kyttää "Olsit jäänyt kotiin kakaroittes kanssa tai jättänyt ne kokonaan tekemättä"-katseella. Kukaan ei tarjoudu avaamaan ovea, kun ähisen ja vekslaan vaunuja naama punasena. Korkeintaan vieressä naputellaan jalkaa ja vilkuillaan kelloa tuimana.....
VastaaPoistaNo mutta onneks sait apua kuitenkin! Sehän se pääasia :)
Kyllä täytyy ihmettellä että kuinka typeriä ja tunteettomia ihmisiä on kohdallesi sattunut, ihan vihaksi pistää! eli vastaus on että olisin auttanut, ehdottomasti jos vain tililläni olisi rahaa ollut (tosin jos ei olisi oisin soittanut miehelle että siirtää rahaa) ollaan myös miehen kanssa muutamaan otteeseen annettu kyyti ihmisille joilla on autohajonnut tai ovat myöhästyneet bussista. sen verran arka olen että kyytiläisiä en ottaisi jos oisin yksin pojan kanssa liikenteessä.. Ihanaa että pääsitte kuitenkin matkaan, sentään konnarilla oli järki matkassa.
VastaaPoista15 euroa on mielestäni aika iso raha. Valitettavasti juna-asemilla, bussipysäkeillä jne. olen kohdannut liian monta "onnen onkijaa" eli laitapuolen kulkijaa, nuorta, huijaria, joista vaan tietää ettei heillä ole kiire mihinkään, ei varsinkaan junaa, korkeintaan ostamaan kaljaa. Tämä on varmasti osittain "pilannut" minut. Uskoisin kuitenkin, että jos näkisin todellisen hädän ja tarpeen niin tilanteen mukaan olisin valmis auttamaan kuten esim. tällaisessa tilanteessa. Uskon että olisin erottanut sinut kalja-/tupakkarahoja pummaavista "häiriköistä". Näin joulun aikaan onkin hyvä muistuttaa kaikkia osallistumaan joululahjakeräyksiin, joilla kerätään lahjoja esim. lapsille jotka eivät muutoin joululahjoja saisi. Itse aion ainakin tehdä niin.
VastaaPoistaVoi hurja, ja ihana konnari!!! Päiväpelastaja!
VastaaPoistaMä kyllä uskoisin, että olisin auttanut. autan kyllä aina jos se on mahdollista. Pelastan niitä itkeviä lapsia ja etsin niiden vanhempia. Aikuisten kohdalla - kuten joku kirjoitti ei moraali ole kaikilla kohdallaan - mutta uskosin kyllä vaistoavani aidon avuntarpeen.
Kirjoitit koskettavasti...Onneksi kohdallesi osui hyväsydäminen konnari...
VastaaPoistaOlisin auttanut varmasti, vaikka toisaalta ymmärrän nyky-yhteiskunnassa ihmisten varauksellisuuden, vaikka sinusta ei todennäköisesti epäluotettavuus huokunut ulkoisestikaan.
Itse olen lainannut kännykkää hädässä olevalle nuorelle ja 3 e antanut bussirahaa huonojalkaiselle ihmiselle, jonka kaikki rahat olivat menneet apteekkiin...Olen kuitenkin myös kieltäytynyt hieman epämääräisistä pyynnöistä mm. ruokakauppojen pihoilla.
Olen lukenut jokaisen kommentin.
VastaaPoistaKiitos upeista ajatuksista ja jutuista. Luen aina jokaisen kirjoituksen. =)
Harmillista kuulla miten pienestä voipi ihmisen auttaminen olla kiinni.Ja missä sitten on se avun anto ihmiselle ja vielä pienen lapsen kanssa!
VastaaPoistaEipä voi sitä tämä ihminen ymmärtää.
Onneksi sinun sinnykkyys palkittiin ymmärtäväisellä konduktöörillä!
Vastaan rehellisesti, en olisi ehkä auttanut. Koska valitettavasti kohdalleni on osunut vähän liian usein huijareita.
VastaaPoistaMutta ehkä olisin antanut sinulle 5e (koska 15e on aika paljon rahaa minulle) ja toivonnut että muutama muukin antaisi vielä muutaman kolikon lisää.
Yritän aina luovia siinä välissä että milloin auttaa oikeasti hädässä olevaa ja sen välillä miten paljon pystyy auttamaan oikeasti, tulematta huijatuksi.
Maailma on valitettavasti tällainen että aina riittää myös niitä jotka yrittävät käyttää hyväkseen hyväsydämisiä ihmisiä, ja siitä kärsivät sitten ne jotka sitä apua oikeasti tarvitsevat.
Ihan luonnollinen asia, että noin kävi. Ihmiset on nykyään niin epärehellistä porukkaa, että toki jokainen Sinuakin epäili.
VastaaPoistaEn varmaankaan itsekään olisi auttanut ja vastasin nyt rehellisesti ja uskon, että 99 % toimisi ihan samoin vaikka täällä vastaisvat kuinka tahansa.
Mäkin jonkin aikaa mietin ja vaikka kuinka olisi kiva sanoa, että auttaisin, niin en oikeasti auttaisi kuitenkaan.
VastaaPoistaMissään nimessä en halua vähätellä asiaa, mutta mikään hätä sinulla ei oikeasti ollut, eikä lapsellakaan. Pahin lopputulos olisi ollut myöhästyminen.. toki todella tärkeästä asiasta.
Jos ihmisellä on oikeasti hätä; laukku varastettu (kukkaro & känny) ja ei pääse kotiin tms niin todennäköisesti olisin maksanut lipun, en kuitenkaan olisi antanut rahaa tai lainannut kännykkää soittamiseen.
Mä oon ehkä tosi kylmä ihminen, mutta myöhästyminen ei ole mulle riittävä syy siihen, että olisin tuntemattomalle antanut rahaa / maksanut lipun.
Ethän vaan pahastu, vastasin rehellisesti, kun kysyit :o)
Korjaan vähän... tarkoitin siis että olisin maksanut lipun tai lainannut kännykkää tuossa keskimmäisessä kappaleessa. Nythän siinä lukee, etten olisi kännyä lainannut..
VastaaPoistaMä oon joskus aikoinaan ollut Tampereen asemalla tilanteessa et pikapankkikortti (sillo ei siis ollu sirukortteja..) halus lakata toimimasta ja mun olis pitäny päästä kotiin..
VastaaPoistaSen verran sain pummattua et sain siskolle soitettua puhelinkioskista et tulee hakemaan mut..
On asiattomiakin pummareita asemalla mutta kyllä yleensä ihmisestä näkee todellisen tarpeen silmistä..
Punainen Tupa näköjään antaa epäluuloisuutensa muiden ihmisten vilpittömyyteen loistaa myös tällä nettimaailmassa :) Itse en usko, että kukaan lähtee tällaisella asialla kiillottelemaan sädekehäänsä, se kun on vaan itselleen valehtelua. Ja itselleen valehtelijat ovat onnettomia.
VastaaPoistaTiedän, että jos kyseessä olisi vaikka mieheni, niin häneltä Anriko ei olisi saanut penniäkään, korkeintaan epäluuloisen katseen. Uskon kuitenkin, että on olemassa ihmisiä joille toisten auttaminen on vielä tärkeää, ja jonkinlainen lapsenomainen usko hyvyyteen on vielä olemassa.
Ehkä asia on myös asuinpaikka kohtainen? Pääkaupunkiseudulla asuvat ja suurissa kaupungeissa asuvat ihmiset varmasti kohtaavat kaikenlaisia pyyntöjä tuntemattomilta paljon enemmän kuin mitä me "maalaiset" korvessa asujat.
Mun on kans pakko tulla uudestaan kommentoimaan, koska joku kehtaa epäröidä ihmisiä jotka sanovat että olisivat tässä tilanteessa auttaneet. Minulla ei ainakaan ole tarve saada brassailla ja sanoa että auttaisin tuollaisessa tilanteessa missä Anri ja Pantton ovat olleet, koska olisin automaattisesti auttanut ja kertomallani tavalla. On toki ihmisiä jotka huijaavat, mutta hei haloo, jos äiti itkien työntää rattaita ja kertoo mitä on tapahtunut, kassalta olisi siihen saanut varmistuksen että näin on käynyt, miksi siis epäillä....on ikävää huomata että Suomen maa alkaa todellakin olla täynnä sellaisia oman navan kaivajia, sellaisia "elämässä ottajia"...nyt kaikki tutkailemaan sitä sisintään ja alkakaa ihmiset olla myös niitä "elämässä antajiakin". Toki on ihmisiä jotka eivät olisi rahallisesti voineet auttaa ja ymmärrän että 15 euroa on monelle iso raha, ja toki minullekin, mutta mielestäni "hätä ei lue lakia" oli ensimmäisenä mielessä tilanne kertomusta lukiessani.
VastaaPoistaJa myönnän että jos joku spurgu tai "hieman aineissa" oleva olisi tullut rahaa pyytämään, niin saattaisin olla epäileväinen, mutta mielestäni pystyn kyllä tunnistamaan sellaisen joka notkuu vaan rahaa kerjätäkseen...
Olen vieläkin niin pahoillani tilateesta johon olet Anri pojan kanssa joutunut, että se on jopa herättänyt keskustelua lähipiirissäni kuinka moni olisi tilanteessa toiminut...ja sanotaakoon se nyt epäilijöillekin että 99%lähipiiristäni olisi auttanut, keinolla millä hyvänsä...
Kiitos kaikille upeasta keskustelusta! On kiva huomata, että suurin osa auttaisi tälläisessä tilanteessa.
VastaaPoistaHaluan korostaa sitä, että mä en olisi päässyt tuohon kokoukseen mitenkään, enkä ehtinyt siis edes myöhässä. Vaan se kokous olisi mennyt ohi. Mieheni oli joutunut ottamaan töistä vapaata ehtiäkseen sinne myös. Jos en olisi tullut paikalle, olisi kokous siirretty ties miten pitkälle,aiheuttanut onglemia miehen työpaikalla, tullut myös siten kalliiksi ja vaikuttanut sitten taas Panttonin terapioiden ym.sujuvuuteen, koska lausuntojen saaminen olisi venynyt.
Minun oli PAKKO päästä siihen junaan.
Minun rehellisyyteni olisi voinut kuka tahansa varmistaa siinä lippuluukulla, mistä olisi lippu minulle lunastettu. Sekä tietty mun puhelin ja henkkarit olisi ollut lisänä.
Ihmiset vain eivät enää uskalla luottaa toisiin, tai halua tuollaisessa tilanteessa auttaa.
Halusin kertoa tämän tarina ja antaa ajattelemisen aihetta kaikille. Ja on mahtavaa kuulla,että kirjoitus kosketti.
Kiitos kaikille vielä!
Minullakin niin kuin monella muulle tuli postauksesta ihan kyyneleet silmiin. Ja tämä on kurjaa miten suomessa todellaakaan ei auteta vaikka olisi kyse mistä.Tokihan on ihmisiä jotka auttaa ja itse olen myös sellainen joka auttaa jos vain voi. Mutta tiedän tapauksia lukuisia missä ei ole saanut joku apua vaikka on miten pieni asia ollut kyseessä.Suomessa jotenkin niin iso tämä kynnys vai mistä se johtuu?!
VastaaPoistaJuuri viime viikolla oma tyttöni sanoi ihan samaa että koulun edessä oli kaatunut joku mies vanhemman puoleinen ja hän oli aikansa siinä katsonut ja miettinyt että mitä tehdä mutta kun kukaan ei mennyt auttamaan tätä miestä oli tyttöni joka 8v mennyt ja kysynyt tarvitsetko apua ja hän oli auttanut miehen pystyyn jollakin keinoin ja mennyt sitten ilmoittamaan kouluun että joku mies tarvitsee apua. Ja tästäkin oli moni mennyt autolla/kävellen ohi mutta kukaan ei ollut pysähtynyt siltikään. Tyttöni oli ihan että miksi kukaan ei voinut auttaa miestä?Mitä siihenkin vastaa..
Tietenkin rajansa kaikella kuitenkin ja en itsekkään ole kaiken maailman kännisille euron lainaajille aukaisemassa kukkaroani mutta tälläsissä normaaleissa tilanteissa jolloin jollekkin on sattunut jotain niin autan tai jos joku on puhelinta vailla niin lainaan kyllä.
Onneksi teille sattui ihana ja auttava konnari.Eivät kaikki ole samanlaisia vaan joku ilkeämpi olisi vain sanonut sullekkin että voi voi ei voi auttaa.Kyllä tuossa olisi hätä ollut ja suuri itselläkin jos tilanne on ihan pakko tilanne ja sitten ei saa apua mistään. Toisaalta kuitenkin myös ymmärrän niitä jotka eivät lainaa esim 15€..Onneksi teille kävi hyvin kuitenkin :)
Tulipas paha mieli :( itselle ei koskaan ole vielä tuollaista tilannetta eteen tullut.
VastaaPoista