Olen käynyt terapiassa reilu puoli vuotta.
Nyt on kesätauko meneillään.
Olen miettinyt omaa mieltäni,että missä menen nyt.
Paljon asioita olen saanut käsiteltyä terapiassa,
mutta moni asia on selvittämättä.
Luulin, että nyt olisin jo täysin terve.
Näin siis ajattelin kun terapian aloitin.
En uskonut, että jatkaisin terapiaa kesän jälkeen enää.
Onkin käynyt niin, että mitä "syvemmälle" mennään, sitä pidemmän matkan huomaan olevan edessä.
Kuten terapeuttini sanoi, että edistymistä on tapahtunut paljon, mutta matka on vasta alussa.
Terapeuttini on suositellut minulle psykoterapiaa.
Hän pyysi minua miettimään, että olenko siihen valmis.
Olenko valmis sitoutumaan siihen, sillä se vaatii aikaa ja energiaa.
Olen siis tuota nyt pohtinut, ja kyllä, olen siihen valmis.
Toki mua pelottaa terapian vaativuus, mutta tiedän, että jos tuohon pääsen, on se minulle ja perheelleni iso asia.
Pidän mielessäni ajatusta; ehjä minä.
Silloin tiedän, että vaikea matka kannattaa kulkea.
Nyt kun olen sitounut tuohon, pelkään etten sitä saakaan.
Tämä on osa ongelmaani; pelko asioiden mönkään menemisestä.
Viimeksi kysyin, että mikä mahdollisuus mulla on saada Kelalta maksusitoumus psykoterapiaan.
Terapeuttini katsoi minua ja sanoi: "Jos sinä et saa psykoterapiaa, mitä järkeä on, että tälläistä tukea edes ylläpidetään, jos sitä ei tarvitseva edes saa?"
Syksyllä katsotaan löytyykö sopiva terapeutti minulle ja tietenkin joudun odottelemaan Kelan päätöstä terapian tarpeesta.
Itse olen täysin valmis aloittamaan, sillä mitä nopeammin tämän matkan aloitan, sitä nopeammin pääsen myös perille.
Tähän mennessä tämä kokemus on ollut parasta, mitä olen itselleni tehnyt.
Tämä matka kannattaa kulkea rauhassa loppuun.
Mihinkään ei ole kiire ja nyt on hyvä olla.
Hei!
VastaaPoistaOlen seurannut blogiasi jo pidemmän aikaa, mutta tunnustan olevani huono kommentoimaan. Monet asiat elämässäsi tuntuvat lisäksi olevan niin isoja, niin merkityksellisiä, että kevyet kommentit niihin olisivat lähes pilkantekoa ja painavia kommentteja on vaikea jättää, kun emme kuitenkaan toisiamme tunne. Nyt halusin kuitenkin kertoa sinulle, että vaikka harvemmin kommentoinkin, ja olen yksi niistä joka käy vain kurkkimassa, se ei silti tarkoita sitä että vain tirkistelisin elämääsi. Elän mukana, iloitsen iloistasi ja ymmärrän itsekin äitinä tunteesi, kun mietit lastesi asioita. Haluan toivottaa sinulle kaikkea hyvää ja ihanaa kesää!
Ja vielä kuitenkin kevyempää puolta: remontin jälki näyttää jo nyt upealta! Ihana valo, ja voin vain kuvitella kuinka ihanalta kaikki näyttää, kun lisäät teidän värikkäitä tavaroitanne valkoisuuteen. Innolla odotan lopputulosta!
Johanna: Kiitos kaunis sanoistasi. Oli ilo lukea, että olet viihtynyt matkassa mukana, vaikka blogini ei aina olekaan sitä "sokerikuorrutettua ihanuutta" vaan elämääni sellaisena, kuin sen koen ja näen, tietenkin teille rajattuna versiona.
VastaaPoistaRemontti seisoo nyt paikallaan. Mutta varmasti pian taas edistyy ja siitä tulee ihana. En malta odottaa, että pääsen sisustamaan keittiötä. =)
Voimia sinulle ja mene ehdottomasti jos vain saat maksusitoumuksen.
VastaaPoistaMikään ei ole parempaa kuin ehjä minä ja niin moni tarvitsisi sitä terapiaa. Tuntuu sen vain Suomessa olevan niin tabu -naapuri ei uskalla kertoa käyvänsä terapiassa jne... Minä sanon jos tarvitsen terapiaa sen heti ja suureen ääneen -silloin on vahvempi ja ehjempi kun sen uskaltaa tunnustaa ja helpompi tie kulkea, kuin paino olisi pudonnut harteilta.
Voimia ja jaksamista sinulle ja perheellesi -on ihana kun kerrot tämän myös meille , se kertoo siitä että olet vahva ja sinut itsesi kanssa :)
Wilhelmiina: Kyllä mä meen jos vaan pääsen. =)
VastaaPoistaOn totta, että näistä asioista puhuminen on Suomessa tabu. Jos avaa suunsa, niin muut vähän vaikenee ja ovat vaikeena. Ei tiedetä mitä sanoa. Mutta eihän tarviikaan sanoa mitään, jos ei ole tarvetta.
Ei kuitenkaan ole kovin kiva ajatella, että tästä ei saisi puhua. Puhuuhan ihmiset poikki menneestä jalastaan tai sappileikkauksestakin. Eli miksei saisi puhua rikki menneestä mielestä? Onhan terapia tavallaan se leikkaus,mikä parantaa ja tekee ehjäksi. =)
Mä aion puhua, ihan sama mitä muuta ajattelee. Mä olen mä ja tämä on nyt osa mua ja meidän elämää.
Kiitos ihanasta kommentistasi!
Sä olet kanssa tosi vahva ihminen ja minusta on kiva, että jaat kokemuksiasi blogissasi. =) Ja muuten ONNEA ihanasta lehtijutusta!
Täällä on terapiaa (keskusteluja) takana kohta tismalleen kaksi vuotta ja psykoa on myös ehdoteltu, mutta toistaiseksi koen etten ole siihen ollenkaan valmis. Psykon aloittaakseen kun pitäisi olla kaikki muut asia ns. suht koht reilassa ja sitä se ei minulla/ meillä ole vieläkään = Raksa kesken, ei vakkari työtä = vakkari tuloja joilla kustantaa terapian oma osuus joka kuitenkin on aikas korkea. Toinen mikä minulla on psykoon menoa jarruttanut on aika ja sitoutuminen eli se, että omalle toipumiselle ja haavoille on sitten varmasti aikaa ilman, että pitää koko ajan revetä tueksi jollekin toiselle. Tosin mulla kun kaikki lähtee ihan kirjaimellisesti sieltä ihan vituiksi menneestä lapsuudesta niin se projektikin on yhtä pitkä kuin oma elämä. Mutta loistavaa, että olet kaiken lapsihyörinän keskellä valmis aloittamaan oman itsen syväluotaamisen.. psykohan ei yksinään sinällään paranna vaan antaa toisen näkökulman ja ratkaisumallin omaan elämään ja oman minän ymmärtämiseen. P.s. Muista valkata psykoterapeutti siten, että kemiat ja luotto natsaa.. siihen valintaan kannattaa panostaa kunnolla aikaa eli kannattaa katsastaa useampia. :)
VastaaPoistaNiinaK: En voisi odottaa sitä hetkeä, että meillä olisi kaikki "valmista". Meillä menee seuraavat 5 vuotta taloa rempatessa. Kaksi poikaani on erityislapsia ja aina on jotain heihin liittyvää.
VastaaPoistaJos en aloittaisi nyt, en varmaan menisi tuota prosessia läpi.
En tiedä onko koskaan sitä "oikeaa hetkeä".
Mä en ole edes ollenkaan töissä, eli rahaa ei ole. En edes tiedä miten sen omaosuuden maksaisin...ehkä sekin selviää ajan kanssa. En halua murehtia liikaa. Koitan uskoa siihen, että asiat järjestyy.
Toivottavasti sinä pääset kanssa joskus aloittamaan, jos sinulle sitä suositeltu. Ja toivottavasti se auttaa. Mikäänhän ei ole varmaa, että apua siitä saisi.
Mutta tiedän, että jos terapiaan sitoutuu ja on valmis tekemään itsensä kanssa töitä, on hyvät mahdollisuudet päästä menneisyyden "kummituksista" eroon. Siihen pyrin. =)
Mutta eihän minullakaan ole vielä edes varmaa, että tuota pääsen aloittamaan. En tiedä yksityiskohdista, kuten maksusta ym. vielä sen enempää. Katsotaan miten käy.
Asia ja hetki kerrallaan.
Nyt on on kesä ja nautitaan siitä!
hei! aloin lukea blogiasi hetki sitten ja täytyy sanoa etä tykkään sun blogista, kun puhut täällä rohkeasti oikeista, vaikestakin asioista, jotka voivat olla monille tabuja... sinunlaistesi rohkeiden ihmisten ansiosta kuitenkin ihmisten ennakkoluulot karisee! tsemppiä ja voimia sinulle, teillä on ihana perhe! :) suloista kesää ja tsemppiä myös remppaan, lopputuloksesta tulee ihana!!!
VastaaPoistaPsykoterapiaan kannustan minäkin jos sinulle sellainen mahdollisuus suodaan. Etsi ja kuulostele terapeuttia rauhassa, on totta että kemian pitää kohdata.
VastaaPoistaOma äitini on psykoterapeutti :)
Laura: Tervetuloa mukaan!
VastaaPoistaKiva jos olet tykännyt blogistani.
Toivotaan, että avoimuuteni ei kostaudu minulle. Ennakkoluuloja tässä maassa riittää...
Katja: Juu, tiedän, että ei se sopiva terapeutti ihan äkkiä löydy. Oma psykologini auttaa etsinnässä. Hän tietää millainen olen ja meidän kemia toimii niin täydellisesti!
Mä kävin aikoinaan psykoterapiassa kolme vuotta. Ensimmäisen vuoden kaksi kertaa viikossa, seuraavat kaksi kerran viikossa. Maksusitoumuksen kanssa ei ollu mitään ongelmaa, mulla ainakaan.
VastaaPoistaSe matka kannattaa tehdä, jos mahdollisuus annetaan. Kiitos avoimuudestasi ja voimia <3
Hienoa, että uskallat 'puhua' ääneen asioista, vaikeistakin! Se usein helpottaa omaa oloa, kun saa sanottua/kirjoitettua asioita itsestä ulos. Ja toinen hyvä juttu on se, että se voi myös rohkaista muita samojen asioiden kanssa painivia ihmisiä ottamaan askeleita oikeaan suuntaan! Tsempit ja isot halit sinulle <3
VastaaPoistaaNNa: Pitkä matka sulla ollut takana. Ja hyvä, että menit sen läpi.
VastaaPoistaVirpi: Juuri tuo on yksi syy miksi aloin tästäkin aiheesta kirjoittamaan; jos joku muu saman asian kanssa painiva uskaltaisi ottaa askeleen eteenpäin.
Itselläni tämä terapiaan meno on ollut mielessä jo yli 5 vuotta ja vasta viime syksynä aloitin.