Luminen ajomatka

Eilen satoi lunta "kuin saavista".
Sitä taisi tulla lähemmäs 30cm eilisin aikana. (Jos meidän kaiteen lumimäärää on uskominen.)
Ajoimme eilen 19.pv Helsingistä kotiinpäin.
Lumi tuiskusi sakeana, joululaulut soi radiossa ja koko perhe istui autossa.
Silloin tuli kyyneleet silmiini...
ja äsken muistin viimevuotisen tarinani.
Melkein päivälleen osui tapahtuma yhteen.
Halusin sen vain jakaa tässä, koska olin silloin osannut kirjoittaa tunteet oikein.


Hiljaa se saapui,
se mitä eniten odotin.

Se saapui kynttilänvalossa,
kirkossa nuoren tytön kauniissa puheessa,
piparipussissa,
pienten lasten suloisessa laulussa,
halauksessa.

Sydämeeni se saapui kyynelten vierähtäessä poskilleni.
Ulkona satoi lunta tuiskuamalla.
Ajaessamme valaisematonta, pimeää, myrskyistä Hangontietä kotiin.
Hiukan pelkäsimme miten kotiin pääsemme,
vai ojaanko päädymme.

Kaunis musiikki radiosta soi.
Valkoinen lumi täytti näkyvyyden ja tyttäreni puristi kättäni hiljaa.
Kyynel vierähti poskilleni.
Tunsin sen mitä kaipasin,
sen millä on eniten merkitystä joulussa.

Tunsin suurta rakkautta perhettäni kohtaan,
rakasta Taivaallista Isääni kohtaa ja eniten,
Jeesusta Kristusta kohtaan.

Hänen vuokseen Joulua vietämme.
Häntä muistamme ja rakastamme.

Joulunhenki kosketti minua autossamme,
täysin odottamatta;
täyttäen sydämeni rakkaudesta,
ja kiitollisuudesta.

Sillä, rakkaudella, on suurin merkitys Joulussa.
Muu on kaunista lisää.
Sitä ei tarvitse tekemällä tehdä.

Jos ehtii, jaksaa ja voi, niin ihanan lisäyksen Jouluun se tuo.
Minun Jouluni saapui autossamme,
ja siitä olen kiitollinen!

Ihanaa joulunalus viikkoa sinulle!