4.6.2010

Siistiä on!


Tein vanhempieni kanssa aivan hullun suorituksen.
Siivosimme verenmaku suussa, hikeä ja vähän kyyneliäkin vuodattaen.
Unta sain kahden vuorokauden aikana yhteensä ALLE 5h.
Eli olen aivan kuoleman väsynyt tällä hetkellä!


NYT meillä on siistiä.
Siistimpää kuin varmaan koskaan aiemmin tässä asunnossa.


Välittäjä kävi tänään.
Hän yllättyi positiivisesti.
Ilahtui kun asunto oli näin valoisa.


Näin iloisesti sisustettu ja hyvässä kunnossa.
Hän ehdotti lähtöhinnaksi aikas tarkalleen sitä mistä me haaveilimme.
Vain 500e alle sen.
Eli olemme todellakin samalla aaltopituudella.



Hän uskoo että asuntomme myydään nopeasti.
Ja aika tarkalleen pyyntihinnalla.


Uskon siihen myös. Ei meinaan ole Karjaalla tällä hinnalla,
näin isoa ja tämänkuntoista toista perheasuntoa myynnissä tällä hetkellä.
Maanantaina löytyy kotimme netistä myynnissä;
kera minun ottamien kuvien.


Me lennämme maanantaina rapakon toiselle puolelle.
Jännitän siellä sitten puhelin kädessä odottaen tietoa,
milloin on asuntomme myyty.


Ilman asuntomme myyntiä emme saa taloa.
Se on sopimuksessa.


Aikaa on kuukauden verran...
eli sormet ja varpaat nyt ristiin!!!!


Ps. Olkkaria ja parveketta kuvailen sitten huomenna kun on enemmän valoa...ja varmaan otan samat kuvat päivällä uudestaan, jos onnistuisi vielä paremmin.
Välittäjä saa sitten valita mitä haluaa käyttää myynnissä. =)

15 kommenttia:

  1. Kyl on jännää!!! Voi että. jännittää teijän puolesta! pidetään peukkuja!!

    VastaaPoista
  2. No tottahan toki täälläkin peukut pysytyssä!!!!

    VastaaPoista
  3. Hei,
    Olen lukenut blogiasi jonkun aikaa, luen aina mielenkiinnolla postauksesi, mutta harvoin tulee kommentoitua, anteeksi siitä :(
    Pidän peukkuja ja jännään puolestasi täälläkin :)

    VastaaPoista
  4. Hyviä kuvia.
    Meillä on huono kokemus kun käytimme samaa välittäjää jonka kautta ostimme tämän talon. Myynti meni täysin pieleen ja välittäjä nopeasti vaihtoon. Ei ikinä enää samaa kaavaa meille. Toivottavasti teillä parempi onni!

    VastaaPoista
  5. Pidän peukut pystyssä teidän puolesta;) Meillä oli sama ongelma kun löydettiin meidän unelmatalo pari kuukautta sitten. Olis pitäny saada oma eka myytyä. No heti ekan näytön jälkeen saatiinkin tosi hyvä tarjous, joka hyväksyttiin. Kaikesta huolimatta se kauppa menikin myttyyn;/ Päätettiin sit vaan ostaa se meidän unelma... Kyllä me vielä vanhastakin eroon päästään;) Kiinnostuneita on kyllä riittänyt. Mukavaa reissua jos en enää täällä käy ennen teidän lähtöä;) Ihani kuvia muuten...

    VastaaPoista
  6. Hieno juttu ja eiköhän noin ihanalta vaikuttava asunto kaupaksi mene. Hurja urakka takana varmasti. Minä olen kaksi kertaa valmistellut asunnon myyntiä. Toisella kertaa olin raskaana ja jo sairaslomalla uhkaavan ennenaikaisen synnytyksen vuoksi ja toisella kertaa poitsu oli vasta 4 kk:n ikäinen ja olin kaikkea mahdollista välttävällä imetysdieetillä. No, selvittiin ja kaupat tehtiin. Pidän peukkuja, että näin käy teillekin. Onnea asunnon myyntiin ja unelman tavoitteluun! Ja hauskaa matkaa!

    VastaaPoista
  7. Täällä myös yksi uudehko lukija jännittää mukana. Teillä on kaunis koti joten eiköhän mene kaupaksi nopeasti (:

    Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  8. Lykkyä asunnon myyntiin, toivotaan että kaikki sujuu mallikkaasti :)

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia. Peukut ja varpaat pystyssä täälläkin :)

    VastaaPoista
  10. Tiedän tunteen, asunnon myynti on jännää puuhaa. Kaunis asunto teillä on, eiköhän tosiaan mene nopeasti kaupaksi :)

    VastaaPoista
  11. Paljon Onnea asunnon myyntiin ja unelmatalon tavoitteluun!! :)
    Ja hauskaa ja rentouttavaa matkaa!

    VastaaPoista
  12. Hyvältä näyttää - tosi siistiä, kaunista, valoisaa, iloista!
    Kaikkea hyvää myyntiprosessiin,
    Anu

    VastaaPoista
  13. Siisti koti.
    Onnittelut uudesta kodista,mahtavaa!
    Nyt toivotaan vain että kaikki menee putkeen..
    Ja oikein hyvää reissua!

    VastaaPoista
  14. Huh,tuli mieleen oma siivous urakka noin viiden vuoden takaa...
    Olet lomasi kyllä ansainnut!
    Peukut pystyssä!

    VastaaPoista
  15. Teillä on ollut kaunis koti. Onnea kauppoihin :)

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.