11.6.2010

Terveisia Anaheimista!!!

Olemme olleet tyton kanssa Anaheimissa kolme yota.
Aivan mahtavaa oli nahda pitkasta aikaa hyvaa ystavaani,
seka hanen perhettaan!
Olemme seikkailleet Disneylandissa ja California Adventure parkissa neljana paivana.
Aivan MAHTAVAA on ollut!
Rakastan huvipuistoja mutta nama kaksi on ihan omaa luokkaansa.
Ihan ehdottomasti koko perheen paikkoja.
Niin paljon nakemista ja ihmeteltavaa.
3d elokuvatkin ovat enemmankin 4d leffoja, samalla leffa ja teatteriesitysta.
Jotain niin uskomatonta!!!
Tanaan on "lennetty" ympari Amerikkaa, haistaen samalla meren, jarvet ja puut.
Piti tyttoa muutaman kerran muistuttaa etta emme oikeasti lenna, etta koko juttu on todentuntuinen elokuva/huvipuistolaite.

Tiesitteko muuten etta Disneylandissa on laite, Pirates of Caribian.
Se on ollut taalla iat ja ajat. Ja etta se leffa perustuu tuohon laitteeseen eika painvastoin.
Olin tosi yllattynyt tuosta tiedosta.
Tuo veneajelu on niin MAHTAVA!!!!
Vene ajaa pimeaan maailmaan, missa on aidonkokoiset laivat ja linakkeet.
Sotaa kaytiin niin etta korvissa vinkui.
Kaupungissa piraatit juhli ja nauroi.
Kaikki niin aidontuntuista, ja koko ajan kuljetaan veden paalla veneella.
Niin mieletonta!!!!

Nyt suuntaamme Anaheimista poispain.
Illalla lento Sacramentoon missa tapaamme vanhan host perheeni.
Siella majailemme seuraavan 1.5 viikkoa.

Kivaa viikonloppua kaikille!!!

Ps. Asuntomme loytyy listattuna taalta Jos haluat nahda. Eka naytto on tanaan...hiukan jannitan taalla etta miten myynti etenee.

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin ihanalta teidän reissu. Kotinne on niin nätti, varmasti menee pian kaupaksi! Kivaa lomanjatkoa ;)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mahtavalta! Pidän peukkuja, että asunto löytää uuden omistajan pian.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa matkan jatkoa teille! Teillä on kaunis ja hyväkuntoinen koti, toivottavasti saatte myytyä piakkoin! Miinuksena asuntoilmoituksessa on pohjakuvan puute! Se on itselleni tärkeä koska siitä saa käsityksen asunnon mitoista ja huoneista jne. Kannattaisi lisätä!:)
    t. Anne

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa kyllä napakymppireissulta. Hyvin se asunnon myynti menee!

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla kuulumisia.

    Pidetään peukkuja näytön suhteen, ei se vaadi kun sen yhden tarpeeksi kiinnostuneet ostajan. Esikoisen luokkakaverin vanhemmat möivät pari kuukautta sitten talon Tammisaarentieltä ekalla näytöllä, asuivat siinä reilun vuoden ja sitä ennen talo oli myynnissä varmaan melkein vuoden ja nytkin epäilin, että tulee pitkä myyntiaika - ja sitten se myytiin samantien.

    nina

    VastaaPoista
  6. Hei Anrinko,

    Ihanan kuuloinen loma teillä!! Mukavaa loman jatkoa!!

    Ja niin kaunis koti teillä!! Ihan varmasti menee kaupaksi heti!! ♥
    Oletkohan jossakin postauksessa esitellyt uutta kotianne?

    VastaaPoista
  7. Me ollaan kanssa ihan myytyjä Disneyn ja Universalin puistojen edessä. Ne on niin SUPER! Pakko päästä taas joskus sinnepäin maailmaa.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.