7.3.2010

Synttärimietteitä

Tajusin viime viikolla että Pantton täyttää 2vuotta 12.3, siis ensi viikolla!
Miten tää vuosi on hurahtanut käyntiin näin nopsaan????
Katsoin kalenteria ja totesin ettei sinne isot sukulaisjuhlat sovi.
Enkä mä oikein jaksaisikaan nyt sellaisia.
En vaan jaksa.
Onko se ihan kamalaa?


Pantton on vielä niin pieni ettei varmasti osaa edes kaivata sellaisia juhlia kuin viime vuonna oli...
Olen ostanut hänelle muutaman suloisen lahjan.
Ajattelin juhlistaa perheen kesken, kakkua ja keksejä syöden.
Ja tietenkin paketteja availlen ja leikkien.
Ystäväperhe tulee nyt joku viikonloppu kyläilemään ja pienesti silloin juhlimme.
Fammulaan ja mummulaan ajattelimme mennä  kyläilemään joku viikonloppu.
Kai sitä voi juhlia näinkin, ilman että tällä kertaa kaikki olisi saman katon alla?

Mä yleensä järkkään juhlat hyvin huolellisesti aina kutsuista alkaen.
Teema ollut aina joka vuosi ja kutsuja sekä vaatteita myöden siinä pitäydyn.






RAKASTAN sellaista!
Mutta tänä vuonna en jaksa.
En innostu.
En halua väkisin vääntää.
Ajattelin mennä pienemmän kaavan mukaan, hissukseen.


Mites te muut?
Miten teillä juhlitaa 2v lasten juhlia?
Onko muilla samanlaista tunnetta että vaihtaisi mielellään hitusen hitaamman vaihteen päälle?
Vai johtuuko tämä kaikki vain siitä että täytin 30v?

Kuitenkin.
Kevät tulee, aurinko paistaa.
Se ei virkistä, vielä. Joka vuosi sama juttu.
Nopea valonlisääntyminen ei tunnu hyvältä.
Se tekee alakuloiseksi.
Mutta tämä menee aina ohi, viimeistään pääsiäisenä.


Ps. Kuvissa viime vuoden synttäriteemaa.

20 kommenttia:

  1. Vau, tosi hienoja herkkuja olet viime vuonna laittanut! Meillä oli vasta ekat synttärit tässä juuri ja kyllähän niissä tekemistä oli, kun kaiken laitoin itse. Mietin, että jaa-a... tällaisetkos "juhlaviikot" neidillä on sitten joka synttärinä. ;)

    VastaaPoista
  2. Jännästi meillä menee samalla lailla: mäkin täytän tänä vuonna 30, poika täyttää keväällä 2 ja ei, en halua isoja juhlia kun 1-vuotisjuhlat oli mun mittapuulla isot. =D
    Juhlistetaan toisen ikävuoden täyttymistä varmaan vain kotona perheen kesken, ehkä isovanhemmatkin kutsutaan.

    VastaaPoista
  3. ristiäisten ja 1v-juhlien jälkeen päätin, ettei ole mitään järkeä stressata 2v-juhlista.

    Yhtenä iltana oli ystäväperheen pari lasta ja sankarin yksi ikätoveri äitinsä kanssa (olin silloin hoitovapaalla ja vietettiin viimeksimainittujen kanssa paljon aikaa). Oli valmis kakku, vähän jotain muuta ja vapaata leikkiä pihalla (synttärit kesän alussa).

    Lisäksi kutsuttiin erikseen yhtenä sunnuntaina lapsen 2 tätiä, isovanhemmat ja kummitäti. Näiden lähituttujenkaan kanssa ei tarvinnut tarjoiluista/siivoamisista liikaa stressata. Tällä kertaa kuitenkin tein tarjottavat itse.

    Muutaman kuukauden päästä olisi 3v-synttärit ja päiväkotilaisena (tai ikänsä puolesta) tuntuu nyt tajuavan enemmän mistä on kyse. Pitäisi kai vähitellen miettiä millä konseptilla kutsuja pidetään; varmaan toi sama lähisukukokoonpano ja toisella kerralla muutama kaveri vanhempineen... Ei liikaa teemoja tai muutakaan stressiä, ehtiihän noita olla sitten kun se on lapsellekin tärkeämpää ;)

    Kivaa ja rentoa synttäriaikaa teille!

    VastaaPoista
  4. Meillä on juhlia tulossa huhtikuussa, juuri tänään päätin että vietämme vain yhdet sukulaisjuhlat. Meillä on neljän lapsen synttärit samassa kuussa ja tämä kutonenkin valkannut huhtikuun. Joten en nyt jaksa. Viime vuonna laitoin jokaiselle omat teemasynttärit myös sukulaisia varten. Tänä vuonna on 9v,8v,7v kaverisyndet ja sukulaiset saa tulla 2v synttäreiden lomassa myös isompien syndeille. Rennosti vaan sinäkin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos sulle siitä ihanasta kommentista, jonka jätit arvontapostaukseeni. Tuli niin hyvä mieli!
    Upeita herkkuja kuvissa ja minä oon ihan samanlainen, että tykkään lastenjuhlien ja yleensäkin kekkereiden järkkäämisestä. Silti ihan niin kuin sanoit, niin ei väkisin vääntäminen tunnu hyvältä. Järkkää sellaiset kemut mitkä nyt tuntuu kivalta ja sitäpaitsi oman perheen kesken vietetty juhla on varmasti lapselle mieluinen.
    Voimia sulle alkavaan viikkoon! ps. Minä olen ihastellut sun energiaasi (kodin huonejärjestyksen vaihtaminen, kaikenlainen järkkäily astiakaapista työhuoneeseen ja keittiön purnukoihin saakka) kodin suhteen. Mulla ei ole vastaavaa vielä tänä keväänä näkynyt, vaikka tarvetta olisi. Kaipa sitten vielä keväämmällä saa lisää aurinkoenergiaa ;)

    VastaaPoista
  6. Niin, unohdin vastata siihen 2 v. juhlaan. Meillä poikaa juhlistettiin synttäripäivänä niin, että aamulla mentiin tuohon naapuriin mummolaan juhlimaan. Illalla tuli meille kotiin molemmat isovanhemmat ja lapsen sedät perheineen. Kummien kanssa juhlittiin kaikkien kanssa erikseen silloin kun olivat käymässä meillä seuraavan kerran (kummit asuvat melkein kaikki kaukana). Pidettiin kahden yhtäväni kanssa sitten vielä erilliset kaverijuhlat täällä meillä meidän lapsille. Kaikkien muksut kun täytti lähiaikoina 2 v.

    VastaaPoista
  7. Todella upeita herkkuja! Työmäärä on täytynyt olla valtava!
    Onnea päivänsankarille!!

    Hyvää alkavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
  8. Oi että miten ihania leivonnaisia olet jaksanutkin väkertää... ehkä meilläkin sitten joskus tulevaisuudessa...yleensä väännän sen kakun hirveässä kiireessä ja mummit tarjoutuvat tuomaan loput leivonnaiset mukanaan:)

    VastaaPoista
  9. Ihania herkkuja olit laittanut :)

    Meillä on menty synttärit ihan matalalla profiililla tähän mennessä; muutama vieras, tarjoilut on mennyt "aikuiseen makuun" - alunperin oli ajatus järkätä jonkunteemaiset 3v-kaverisynttärit kesällä, mutta kun kakkosen LA on siinä tietämillä, siirtyy kaverisynttärit vuodella eteenpäin.

    Itse olen tosi laiska tekemään, kun pitää siivota ja kattaakin kivasti. Niinpä osa tulee valmiina, osa värkätään itse ja pääasia että lopputuloksena on rennot bileet :) Juhliminen sinänsä on aina ihanaa ♥

    VastaaPoista
  10. Itse olen kanssa kova järjestelemään juhlia, kaikki viimeisen päälle. Koen kuitenkin, että alle 3-vuotiaan juhlien ei tarvitse olla niin tiptop eikä suuret. Ei lapsi osaa vielä sellaista kaivata, ei ainakaan meidän. Kunhan vähän juhlitaan, mummua ja pappaa paikalle, lahjoja ja tietenkin herkkua eroksi arjesta. Musta tuntuu, että pienelle on helpointakin se, ettei ole ympärillä kauheaa komppaniaa vaan ne arvokkaimmat, tärkeimmät vieraat. Tai sitten useammat pienet juhlat.

    Jostain 5-vuotiaasta sitten viimeistään ihan todenteolla ja välillä muulloinkin, ihan vain juhlan järjestämisen ilosta!

    Tosi kivoille näytti viime vuoden juhlat, wau!

    VastaaPoista
  11. Ei todellakaan tarvi. Meillä juhlittiin tänään näiden kolmen alkuvuoden muksun juhlia sukulais/lapsikekkereillä ja viime vuonna ei saatu aikaiseksi kuin yhdet kummit kutsuttua. Ei se leipominenkaan vaan tuo siivoaminen. Miten saa pienissä tiloissa kaikki romut piiloon, että pääsee oikein kunnolla siivomaan. Se mulle enmmän haaste kuin järkätä kutsut. Viime vuosina enemmän kaverisynttäreitä saanut järkätä ja osa niistäkin puoli vuotta myöhässä. Nyt saa kaverisynttärit odottaa ulkokemuja kun on lämmintä ja kaunista, niin pihakekkerit.On sekin oma stressinsä. Mutta kiva tunne vanhemmillakin kun lapset on saaneet juhlansa.

    VastaaPoista
  12. Meillä järjestettiin lapsen ensimmäisen vuoden aikana kotona, kerrostalokolmiossa, ristiäiset ja kahdet 1v. syntymäpäivät, sekä nimpparijuhlat ja suvun joulu. Meillä suurin "rasite" juhlien järjestämisessä on siivous ja tilan organisointi, sillä vieraita on kerrallaan n. 15-20 ja sellaiselle sakille on kohtalaisen haasteellista järkätä tilaa kerrostaloasunnon olkkariin. Tänävuonna 2v. syntymäpäivät pidetäänkin pienessä yhdistyksen ylläpitämässä kotoisassa kahvilassa. Olen todella tyytyväinen tähän päätökseen. Ei stressaa itseä pätkän vertaa, eikä tule edes pahan hintaiseksi. Samalla tunnelma säilyy, sillä paikka on pieni ja kotoisa ja kerrankin kaikki vieraat, ystävät ja sukulaiset, pääsevät juhlimaan samalla kertaa. Jos emme muuta tästä asunnosta ennen kuin lapsi alkaa kinua kaverikekkereitä, niin sitten ollaankin varmaan vaikeuksissa :D...

    VastaaPoista
  13. Olen kanssa tällainen matalan profiilin juhlia.
    Sen jälkeen kun 1v synttäreiden kakku paloi hieman pohjaan ja oli aika kuivahko, ostettiin siten 2v synttäreiden kakku valmiina! :-D

    Oikeesti, en ole mikään haka keittiössä, eli stressiähän siitä syntyy jos alan vääntää hienoja teema kakkuja yms.
    Otan siis rennosti ja osto-herkuilla mennään. Kyllä nekin on tähän saakka kelvenneet.

    Pääasia että juhlissa on hauskaa!
    (ja juhlissa on hauskempaa jos äiti ei ole leipomis-stressistä kovin takakireä!) :-D

    VastaaPoista
  14. Oi, miten hienoja leivonnaisia olit tehnyt viime synttäreille.

    Mulle kävi samalla tavalla, että tajusin vasta viikonloppuna, että pikku-R täyttää kaksi vuotta ihan näillä näppäimillä, eli 18. päivä.

    Jostain blogista kopsasin kakkuidean: kääretortusta saa hienon numero 2:n, lisäksi on kirjainkynttilät ja paljon nomparelleja.

    Pikkuiset kekkerit on vaan luvassa meilläkin, tyyliin mummit ja kummit paikalla oman perheen lisäksi.

    VastaaPoista
  15. Vautsi mitä tarjoiluja! Siilileivokset, nam!! :)

    Me mennään joka vuosi samalla kaavalla: yhtenä päivänä sukulaiset, toisena kaverit. Rennosti vaan, en yleensä stressaa tämmösiä, vaan tykkään laitella. Ei meillä muuten useesti vieraita käykään, joten Oskarin synttärit on kiva syy nähdä kaikkia samaan aikaan.

    VastaaPoista
  16. Mä tykkään juhlista, mutta jotenkin nyt en jaksa innostua. En pidä nyt tällä kertaa.
    Outoa ehkä, mut tuntuu tältä.
    Emme silti jätä huomioimatta Panttonia. Juhlimme perheen kesken.
    Se on myös kivaa!
    Meillä ei käy oikeastaan koskaan ketään. Yleensä vain mummu ja pari ystävääni parin kuukauden välein.
    En kyllä ole sellainen ihminen joka tykkäisi että olisi usein ihmisiä kylässä, vaikka avoin olenkin. =)

    VastaaPoista
  17. Minäkin rakastan synttäreiden suunnittelua. Jonkinlainen teema, vähän koristelua ja teeman huomioiminen kutsukorteissa ja tarjoiluissa ainakin jollakin tavalla. Mutta nyt en vaan jaksanut, pojan 1-vuotiset tuli vaan niin äkkiä. ;) No, ehkä ensi vuonna sitten taas uudella innolla. Ei sitä väkisin voi vääntää itsestään innostusta tuollaiseen. Ja pääasiahan on juhlistaa yhdessä pienten kasvua - tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  18. Kuules nyt! Kukaan ei jaksa joka vuosi vääntää kaikkea noin vimpan päälle! Ja vielä useammalle kuin yhdelle lapselle! Nyt annat itsellesi luvan olla hiukan vähemmän pullantuoksuinen! :)

    Kaksivuotias ei vielä tiedä synttäreistä mitään. Lapsi on paljon onnellisempi, kun äiti ei ole niin uupunut!

    Naistenpäivä halaus sinulle!

    VastaaPoista
  19. Ihania leivonnaisia täällä vesikielellä katselen :)

    Älä stressaa juhlista. Päivänsankari on varmasti tyytyväinen pienempiinkin kemuihin. Tee niin kuin hyvältä tuntuu.

    Meillä on aina synttäreillä vähän likaakin porukkaa. Mutta anoppi ja äiti ovat aina halunneet auttaa leipomisessa ja täytekakutkin olen useasti tilannut.

    VastaaPoista
  20. voi upeaa miten hinoja synttäri juttuja! meil kans synttärit tällä viikolla ja juhlat sunnuntaina mutta en kyllä jaksa tehdä mitään noin upeaa voikun jaksaisinkin!Meillä 1v synttärit!

    onko sulla vielä tuollaisia nauhoja joita näin puodissasi ja täällä alempana!? Vihertävät ja lilat oih!!!

    Tosi kiva blogi sinulla! Tykkään!
    Anu

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.