21.9.2009

10 asiaa minusta


Sain haasteen Minttumaarilta listata 10 asiaa minusta.
Hetkessä nuo 10 keksisin.
Mutta ajattelin että olisi kiva kertoa asioita,
mitkä eivät ole blogissani tulleet vielä esille.

1. Olen muuttanut paljon
Lapsuudessani muutimme 6 kertaa.
Vaihdoimme kaupunkia kolmesti.
Aikuisena muuttoa takana jo 8.
Ja kaupunkia vaihtanut olen kolmesti myös.
Eli yht. 14 kertaa.

2. Halusin aina vaihto-oppilaaksi Japaniin.
Sinne en päässyt rahallisista syistä.
Lähdin Jenkkeihin ilman mitään järjestöä.
Järjestin itseni sinne tuttavien avustuksella.
Mahtava vuosi täynnä kokemuksia!

3.Olen voittanut useita mitaleja.
Uin kilpaa lapsena. 4kultaa ja 4 hopeata saaliina.
Myöhemmin ringetteä pelatessani mitaleita tullut kahmakaupalla.
Ovat kellarissa laatikossa. Lapset havittelevat niitä leikkeihin.

4. Tykkään suomalaisista erikoisuuksista.
Mustamakkara on super hyvää! Samoin mämmi, vetyatomit ja pinaattiletut maistuvat.

5. Olen koulukiusattu.
Se teki kipeää!
Yläasteella tuo kuitenkin loppui.
Sain kiusaajan yllätykseksi hymytyttöpatsaan.
Se antoi tuolloin iloa ja voimia.

6. Rakastan talvea!
Minusta maailman ihanin ilma on talvella.
Varsinkin kun on -8, aurinko paistaa ja paljon lunta.
Tuolloin voisin vain hymyillä.
Kauneinta aikaa Suomessa!

7.Olen ollut reilaamassa kahdesti.
Ja vielä nykyisen mieheni kanssa.
Nukuimme usein milloin missäkin.
Jopa bussipysäkeillä, puskissa, puun juurella.

8. Minut on "ryöstetty".
Reilireissulla, Italiassa, Pisan rautatieasemalla.
Oikeastaan meiltä varastettiin. Koska nukuimme.
Ironiaa tuossa on se että olimme poliisiaseman oven vieressä.
Mieheni rinkka lähti, minun käsilaukkuni.
Rinkan mies sai takaisin kun löysi varkaan pimeällä kujalla.
Käsilaukkua ei saanut, kiiltävä puukko kun ei ilahduttanut tuossa vaiheessa.

9.Minusta piti tulla isona
Psykiatri. Nuorten häiriintyneiden psykiatri.
Siitä haaveilin lukiossa.
Laajamatikka, kemia ja fysiikka ei onnistunut.
Haave jäi lukion ekan vuoden jälkeen.

10.Olen uskovainen.
Rukoilemme perheenä iltaisin.
Joskus myös autossa ja ennen ruokailua.
Opetan lapsilleni Taivaan Isästä ja Jeesuksesta.
Uskoni antaa minulle voimaa ja iloa.

Haastaisin Ananan, Pilvitarhan ja Maanon.

8 kommenttia:

  1. Kivoja - ja tosiaan yllättäviäkin juttuja:)!
    Ja ihana kuva!! Hauska haastebloggaus!

    VastaaPoista
  2. Ihana tutustua pikkusen paremmin :)

    Nyt vasta ehdin lukemaan nuo pari viimeistä postausta, ja tuo prinsessan käden murtuminen on NIIN tuttu juttu! Meillä Myös vanhimman pojan käsi murtui reilu vuosi sitten. Ambulanssilla mentiin kun poika oli niin shokissa ja kipeä, kun luut olivat ihan kokonaan poikki ja sitten menneet tietysti väärille paikoilleen. Siinä jäi uinnit vuodeksi (meillä Viljami ui valmennusryhmässä)ja monena iltana itku tuli kun käsi oli kipeä ja kipsi hiosti ja kutisi.

    Voimahali sinne teille kaikille!!!

    VastaaPoista
  3. mulle monia ihan uusia juttuja. mä tykkäsin viimesestä kohdasta erityisesti.
    Tsemppiä rikki menneen käden kanssa.

    VastaaPoista
  4. Näitä on aina hauska lukea!

    Mulle kanssa tuo listan viimeinen kohta on iloisin yllätys :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anrinko, että otit haasteen vastaan ja kerroit avoimesti itsestäsi :) itse meinasin omaan kymppiini lisätä, että ainoa ruokarajoitteeni on mustamakkara - sitä en taida koskaan suuni pistää :D

    VastaaPoista
  6. Aina oppii uutta, mielenkiintoista :)

    VastaaPoista
  7. rohkeita paljastuksia , mut aina on kiva tutustua paremmin :) . en uskalla varmasti luvata että rohkenenko paljastaa itsestäni "tietoja" .. mut "hauduttelen " asiaa . ihanaa kuitenki et olit "muistanut" minua haasteella , kiitos siitä :)
    halauksin
    maano

    VastaaPoista
  8. Arvostan todella tuota viimeistä asiaa perheessänne =)

    Ei tullut aivan yllätyksenä,sinusta huokuu sellainen aito elämänilo ja harmonia.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.