Ei olisi uskonut viikko sitten maanantai aamuna että illalla päädyn yli viikoksi makoilemaan taas sairaalaan. Mutta sinne menin, jouduin, jäin ja eilen vasta kotiuduin.
Ollut HIRVEÄÄ!!!! Siis sanan kaikessa muodoissaan.
Kipusaldo ylitetty loppuelämäksi. Siis oikeasti, ihan aikuisten oikeasti.
En kaipaa takaisin, en halua kokea enää mitään vastaavaa.
Nyt nautin auringon valosta, lapsista, pölystä, ruisleivästä, kaurapuurosta, jopa vaipan hurjista hajuista ja vaihdoista (tosin avustuksella kun en saa nostaa mitään) sekä kaikesta mitä tunnen, näen ja haistan.
Olen kotona, en sairaalassa. Olen kotona!!!!
Ihanaa vappua kaikille! Mä ainakin iloitsen. Ihan vaan olemisen mahdollisuudesta.
Ps. Palaan sitten taas uudestaan, tällä kertaa en (toivottavasti) käy välissä sairaalassa, vaan kaupassa ja saan aikaiseksi lupaamani arvonnan. En siis ole unohtanut.
30.4.2009
18.4.2009
Kotona
Pääsin tänään sairaalasta kotiin. Leikkaus ei mennyt suunnitelmien mukaan ja olin siellä 1yön sijasta 4 yötä. Ollut rankkaa ja tulee olemaan. Mutta kyllä tää tästä. Pari viikkoa pitäisi olla tosi iisisti ja viikkoon en saa mitään nostella.
Kiitos kaikille viesteistä ja käynnistä. Tuo 20000 rajapyykki mennyt yli ja lupaamani arvonta tulee HETI kun voin paremmin ja jaksan asiaa ajatella.
Palaan kun kunto kestää...

13.4.2009
Pieni tauko
Huomenna aamusta menen sairaalaan ja leikkaus on aamupäivästä.
Jos kaikki menee suunnitellusti olen kotosalla jo keskiviikkona 15.4.
Pidän muutaman päivän bloggaustauon.
Kun palaan on tuo maaginen "virstanpylväs" eli 20000 kävijää mennyt varmaankin rikki. Silloin pidän ihka ensimmäisen arvonnan. Tiedossa kaunista, valkoista, sinistä ja punaista, pilkkuja, sivuja sekä suu messingille.

Kauniit kuvat on kaikki Pottery Barn sivuilta.

11.4.2009
Iloista Pääsiäistä!
Mehevä omenakakku
♥ 150g margariinia
♥ 1dl fariinisokeria
♥ 1dl sokeria
♥ 2 kananmunaa
♥ 4dl vehnäjauhoja
♥ 1tl leivinjauhetta
♥ 1tl soodaa
♥ 2tl kanelia
♥ 0,5tl inkivääriä
♥ 2kpl hapanta omenaa raastettuna esim. Granny Smith, yht n. 300g
♥ 1dl omenatäysmehua
Kuorrutus:
♥ 0,5rs n.100g tuorejuustoa esim. Philadelphia
♥ 1rkl omenatäysmehua
♥ 1dl tomusokeria
♥ 0,5tl vaniliinisokeria
Koristeeksi:
Sopii melkein mitä tahansa, esim. Marianne rouhetta, pistaasirouhetta, nomparelleja, suklaalastuja ym.
1. Vaahdota rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja raasta omena.
2. Lisää jauhoseos taikinaan omenaraasteen sekä mehun kanssa vuorotellen.
Sekoitan vain sen verran että kaikki sekoittuu tasaisesti.
3. Kaada korppujauhotettuun ja voideltuun vuokaan. Paista 175 asteessa n. 50-60min alatasolla.
4. Valmista kuorrutus. Mehua voi lisätä lisää tarpeen mukaan. Kuorruta jäähtynyt kakku ja koristele mieleiseksi.
Kuvassa tyttäreni tarhassa tekemä kananen. Valmistunut Bliw saippuasta.
IHANAA PÄÄSIÄISTÄ SINULLE!
9.4.2009
Tammisaaressa jälleen
Kävin tänään preoperaatiossa, vai miten se hienosti sanotaankaan.
Tutkmuksia, verta ja keuhkojen tilaa tarkkailtiin ja sain kun sainkin luvan leikkaukseen.
Tiistaina aamusta suuntaan nokkani kohti Tammisaaren sairaalaan ja minut leikataan. Olen odottanut tätä leikkausta joulukuusta asti ja vihdoinkin se tapahtuu. Eli mä sit jännitän täällä koko pääsiäisen tulevaa...
Ja ihanasti vietän "kivaa pääsiäistä" kuten hoitaja hihittäen totesi samalla kun ojensi minulle pillerit ja peräruiskeet. Kyllä, näin vietän pääsiäispäiväni. Ihanaa, eikö?

Mukavaakin tästä päivästä.
Mulla oli tutkimusten välissä tänään hetki aikaa käydä Tammisaaressa kirpparilla. Taas jälleen.
Mitään suurta ei tarttunut mukaan.
Tämä aivan ihana vanha ruotsalainen turkoosi tarjoiluastia sekä vanha pullo matkasi kassissani tällä kertaa. Hintaa huimat 2e yht.

Hauska Still retro hattukaavapaketti lapsille löytyi myös ihanaan 0,2e hintaan. Kokeilen muutamaa kaavaa ja postailen sitten valmiista tuotoksista.

Lindexillä piipahdin vain aletankoa katsomaan.
Mukaan lähti iso pino hauskoja retro motskari boxereita automiehelle sekä söpö metsäinen pipo Panttonille, hurjat 1e kipale oli hinta.
Neiti sai suloisen tunikatopin kesää varten, 4e.

Siellä oli myös OSTA 30e saat 10e ALENNUSTA päivät joten Panttonille suloinen kevättakki sekä body ja automiehelle parit sukat tuli kassiin myös, hintaa jäi n. 20e yht.

Pientä suloista keramiikkaa pääsiäistä varten ostin yhdestä sisustusliikkeestä. Niistä postailen myöhemmin...

8.4.2009
Etsin tapettia. Apua kaipaan!!!!
Surffasin eilen netissä ja löysin ihanan tapetin. Nyt en löydä sitä mistään...osaisiko joku auttaa?
Eli etsin sellaista vaalealla pohjalla olevaa vintage tyylistä circus tapettia. Siinä on mustalla ohuesti circus teeman kuvia ja raikkaita värejä hiukan seassa. Aivan ihana!
Tuon haluan löytään...sillä taitaa tulla lasten uuteen isoon leikkihuoneeseen yksi seinä tuota.
EIKÖ KUKAAN ole nähnyt tuota missään???
Harmitta kun en tarkkaan sitä sivustoa katsonut...ohi vaan selasin. Ja sit tajusin myöhemmin et siinä se tapetti oli mitä olen etsinyt lasten leikkihuoneeseen. En tajunnut sitä sillä hetkellä kun se silmieni edessä oli.
Piti vissiin hetken muhia takaraivossa kunnes meni tajuntaan tuokin juttu. =)

Joules Clothing
Ihan uusi tuttavuus minulle on Joules Clothing. Vaatteista oli keskustelua huutiksessa ja mä ainakin ihastuin näihin mekkoihin. Ihanan raikkaat ja naiselliset kesällä ballerinojen kanssa.

Mekkojen malli on kaunis ja uskoisin että laatukin ihan hyvää. Ainakin huutiksen keskustelun ansiosta päätin heti kokeilla ja tilata.

Jos olet Boden fani, niin näihin ihastut myös. Näissä ripaus enemmän Cath Kidston tyyliä, mutta hinta edullisempi.
Kerron sit ostosraporttia kun vaatteet saan.

Näitä ihastelin myös mutta en tällä kertaa raaskinut ostaa.

Kumpparit ovat todella raikkaita ja kuoseja on monenlaisia. Itse tykkäsin näistä eniten.

Pienille lapsille heillä myös aivan ihastuttavia vaatteita. Poikien mallisto, taas kerran on suppeampi mutta ihanan raikas. Tässä mallistossa ei ollut mitään sellaista mitä ehdottomasti haluaisin pojalleni.
Näitä ihastelin tyttärelleni...taidan odottaa alea ja katsoa onnistaako tällä kertaa.

7.4.2009
Nyt se saapui!!!
Siis se iso ja turkoosi.
Olen rakastunut!
Siis aivan täydellisen rakastunut uuteen kaappiini.

Paikkaa sille ei vielä ole. Saa kököttää nyt olkkarissa.

Meillä kun alkaa pieni pintaremppa pian. Vaihdamme KAIKKI huonejärjestykset.
Uudessa järjestyksessä kaapille on jo paikka.

Laitan sinne kaikki kankaani ja ompelutarvikkeeni.
Maalaan sisältä valkoiseksi ja laitan polkadot hyllypaperia.
Inspiroidun aina kun katson tai avaan kaapin. Tulee tuomaan paljon iloa minulle.
Tai ehkä lasten tulevaan isoon leikkihuoneeseen lelukaapiksi? Hmm...

Haluatteko arvata mikä oli vanhan kaapin hinta kotiin kannettuna?

6.4.2009
Hattu
Viime viikolla innostuin ompelemaan hatun Panttonille.
Materiaalina taas kerran vanhat vaatteet kierrätyskeskuksesta.
Ruskea kangas oli kaulahuivista ja tuo raidallinen...se olikin mainiompi juttu.
Naisen rumasta leveästä raidallisesta poolopaidasta ajattelin tehdä hatun.
Kääntelin ja vääntelin sitä ja mietin missä suunnassa leikkaisin. Huomasinkin että kaulus näyttää kivalta nappeineen. Irrotin sen ja hih, olikin juuri täydellisen kokoinen. Siihen sit vain yläosa kiinni ja hattu valmis. Aikaa kului ehkä 30min.
Olen tyytyväinen.
KOMMENTIT
Eli jotain vikaa näkyy olevan tuossa kommenttilootassa.
Kommentteja ei pysty mulle nyt jättämään uusimpiin teksteihin, mutta siihen Sea World juttuun pystyy. Jos haluat jättää kommenttia postauksistani, voi ne tuohon kohtaan laittaa. Luen ne kyllä.
Bloggerin sivustoilla oli ilmoitus että joillakin tämä ongelma nyt on ja että he yrittävät mahdollisimman nopeasti saada asian korjattua.
KOKEILIN äsken muutella noita mun asetuksia. Eli JOS mä laitan silleen et valvon kommentteja niitä ei pysty näköjään kirjoittamaan enää ollenkaan. En tiedä miksi...mut nyt mä poistin tuon. Eli noita tupakkamainoksia pystyy siis taas tulemaan. Voi kun kiva! Mut te kaikki pystytte nyt laittamaan niitä kommentteja mulle.

5.4.2009
Virpojat
Lähtivät meiltä liikkeelle 11 maissa.
Olivat aamusta jo 6 aikaan valmiina lähtemään...odottivat vain että minä jaksaisin herätä ja pukea heidät.

Pieni pupujussini pääsi mukaan mutta herkkuja ilman joutui olemaan. Onneksi tuo maitopullo voittaa vielä kaiken muun.

Neidin paras ystävä L oli myös mukana. Miekkonen nautti ihan täysillä ensimmäisestä "ovelta ovelle" virpomiskerrastaan.

Kivaa tuntui olevan ja kopat täynnä namusia suuntasimme kotiin herkuttelemaan.

ILOISTA PALMUSUNNUNTAITA SINULLE!

4.4.2009
3.4.2009
Tunnustus

Oi mikä ihana yllätys!!! Kiitos Wilhelmiina tästä tunnustuksesta. Tuli niin hyvä mieli.
Haluan antaa tunnustuksen seuraavaksi Nunniannin Lauralle. Hänen blogissa on aina ihanan tunnelmallista, iloista ja idearikasta.
1.4.2009
Päiväretki
Helsinkiin Sea Worldiin oli kaikista kivaa.
Kevät on tulossa hurjaa vauhtia lätäköiden perusteella.
Neidin piti heti kokeilla uusien delfiinien uittamista parkkipaikalla.
Kameran kun huomasi yritti livahtaa kuvasta pois...
Terveisiä meiltä kolmelta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)