26.1.2009

Suru laantuu...


...ja puristus rinnassa alkaa helpottamaan kun hautajaiset ovat ohi. En päässyt 17v serkku-tyttöäni saattamaan viimeiselle matkalleen lauantaina. Olin ajatuksissa ja rukouksissa läsnä. Hän ei jaksanut enää elää, halusi pois. Kaipaamme häntä! Ehkä hänellä nyt parempi olla ja rauha...toivon niin.
Kyynel valuu silmäkulmastani aina hiljaisina hetkinä. Mutta suru helpottaa hiljalleen.

3 kommenttia:

  1. Voi,otan osaa suruunne.siskoni paras ystävä koki saman kohtalon.Sitä on vaikea ymmärtää.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.