
Sain haasteen
Minttumaarilta listata 10 asiaa minusta.
Hetkessä nuo 10 keksisin.
Mutta ajattelin että olisi kiva kertoa asioita,
mitkä eivät ole blogissani tulleet vielä esille.
1. Olen muuttanut paljonLapsuudessani muutimme 6 kertaa.
Vaihdoimme kaupunkia kolmesti.
Aikuisena muuttoa takana jo 8.
Ja kaupunkia vaihtanut olen kolmesti myös.
Eli yht. 14 kertaa.
2. Halusin aina vaihto-oppilaaksi Japaniin.Sinne en päässyt rahallisista syistä.
Lähdin Jenkkeihin ilman mitään järjestöä.
Järjestin itseni sinne tuttavien avustuksella.
Mahtava vuosi täynnä kokemuksia!
3.Olen voittanut useita mitaleja.Uin kilpaa lapsena. 4kultaa ja 4 hopeata saaliina.
Myöhemmin ringetteä pelatessani mitaleita tullut kahmakaupalla.
Ovat kellarissa laatikossa. Lapset havittelevat niitä leikkeihin.
4. Tykkään suomalaisista erikoisuuksista.Mustamakkara on super hyvää! Samoin mämmi, vetyatomit ja pinaattiletut maistuvat.
5. Olen koulukiusattu.Se teki kipeää!
Yläasteella tuo kuitenkin loppui.
Sain kiusaajan yllätykseksi hymytyttöpatsaan.
Se antoi tuolloin iloa ja voimia.
6. Rakastan talvea!Minusta maailman ihanin ilma on talvella.
Varsinkin kun on -8, aurinko paistaa ja paljon lunta.
Tuolloin voisin vain hymyillä.
Kauneinta aikaa Suomessa!
7.Olen ollut reilaamassa kahdesti.Ja vielä nykyisen mieheni kanssa.
Nukuimme usein milloin missäkin.
Jopa bussipysäkeillä, puskissa, puun juurella.
8. Minut on "ryöstetty".Reilireissulla, Italiassa, Pisan rautatieasemalla.
Oikeastaan meiltä varastettiin. Koska nukuimme.
Ironiaa tuossa on se että olimme poliisiaseman oven vieressä.
Mieheni rinkka lähti, minun käsilaukkuni.
Rinkan mies sai takaisin kun löysi varkaan pimeällä kujalla.
Käsilaukkua ei saanut, kiiltävä puukko kun ei ilahduttanut tuossa vaiheessa.
9.Minusta piti tulla isonaPsykiatri. Nuorten häiriintyneiden psykiatri.
Siitä haaveilin lukiossa.
Laajamatikka, kemia ja fysiikka ei onnistunut.
Haave jäi lukion ekan vuoden jälkeen.
10.Olen uskovainen.Rukoilemme perheenä iltaisin.
Joskus myös autossa ja ennen ruokailua.
Opetan lapsilleni Taivaan Isästä ja Jeesuksesta.
Uskoni antaa minulle voimaa ja iloa.
Haastaisin
Ananan,
Pilvitarhan ja
Maanon.