 |
| All pictures from internet |
Tuuli puhaltaa ja ihmiset seisovat matkalaukkujen kanssa laiturilla.
Yksi rouva vilkaisee kelloa, toinen korjaa tavaroitaan kassissa.
Luoksesi tulee nainen pienen lapsen kanssa.
Lapsi istuu rattaissa ja on hiljaa.
Huomaat naisen silmissä pienen paniikin, sekä kyyneleet.
Hän on ystävällinen, pahoittelee jo alkuun, mitä tulee kysymään.
Ihmettelet, että miksi nainen meinaa alkaa itkemään.
Katsot kelloon, juna tulee vartin päästä.
Nainen kertoo hävittäneensä pankkikorttinsa ja huomanneensa sen lippuluukulla.
Hän on yrittänyt ostaa luottokortillaan junalippua, mutta ei muista sen tunnuslukua.
Virkailijat asemalla eivät pysty ohittamaan koodia, koska järjestelmä ei anna niin tehdä.
Ei vaikka häneltä löytyi henkilöllisyyspaperit.
Puhelimellakaan ei ehdi enää tilaamaan lippua tulevaan junaan.
Nainen kertoo, että hänen on päästävä tähän junaan.
Hän kysyy, että voisinko tulla maksamaan hänen lippunsa Espooseen.
Puhelimella hän olisi voinut todistaa henkilöllisyytensä, sekä omilla papereillaan.
Hän pyysi saada tilitiedot, mihin hän voisi sitten maksaa lipun hinnan takaisin.
Tuo nainen oli viime maanantaina minä.
Olin matkalla Helsinkiin Panttonin loppukokoukseen, Folkhälsanin Habbeniin.
Minun oli pakko päästä siihen junaan, muuten en olisi ehtinyt tärkeään kokoukseen.
Kuinka moni ihminen on sinulta tullut pyytämään apua kyyneleet silmissä?
Minulta ei koskaan.
Mitä sitten kävi?
Kysyin viideltä eri ihmiseltä.
Kukaan ei auttanut. Ei kukaan.
Kaikki sanoivat, että eivät uskalla maksaa n. 15e junalippua.
Jos he eivät saakaan rahojaan takaisin...
Olisitko sinä maksanut?
Auttaisitko, jos joku tulee asiallisesti kertomaan tilanteensa?
Minä auttaisin.
Pääsin, kiitos konduktöörin.
Hän pyysi junaan sisälle ja sanoi, että selvitämme tuota korttiasiaa.
Junassakaan ei pystynyt ohittamaan koodia, eikä vetämään vanhan systeemin läpi sirun takia.
Konnari kaivoi puhelinnumeroita esille. Kuulemma asiakaspalvelun kautta pystyisi puhelimella vielä maksamaan lipun.
Soitin, mutta puhelimeni ei päästänyt puhelua läpi. Minulla onkin 0600 esto puhelimessa.
Konnari ei voi junasta soittaa VR maksullisiin numeroihin.
Siinä sitten seistiin ja ihmeteltiin; minulla kädessä Visa-kortti ja henkkarit.
Konnari hymähti ja nosti kädet pystyyn.
Hän leimasi lastenlipun minulle ja sanoi: "Hyvää päivänjatkoa!"
Hyvä viikonaloitus pienessä paniikissa.
Onneksi oli mahtava konnari ja päästi minut Espooseen.
Mitä muutakaan tuossa tilanteessa olisi hän voinut tehdä?
Minä jäin vain miettimään sitä, että miksi me emme enää auta ihmistä, joka tulee apua pyytämään?
Montako kertaa sinulta on tultu kadulla pyytämään apua?
Auttaisitko sinä?
Ehkä näin joulun alla on hyvä alkaa miettimään tätäkin.
Me kaikki olemme joskus sellaisessa tilanteessa, että saatamme tarvita apua.
Ja usein juurikin näin yhtäkkiä.
Rauhallista viikonloppua kaikille!
Ps. Avun antaminen pyytävälle on usein meiltä itseltä aika pieni teko, mutta suuri apu pyytävälle.
